tiistai 27. marraskuuta 2018

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Atena, 2018
"Jälleen varoituksen paikka: Tässä kirjassa tulee tapahtumaan kaikenlaista. Osa tapahtumista on totta, ja osa vielä enemmän totta. Osasta en ainakaan halua myöntää, että se on totta, joten sovitaan, että kaverille tapahtui. Ja minä en sitten häpeile. Minä en pelkää sanoa "sitä sanaa". Minä en ole hiljaa. Jatka lukemista omalla vastuulla."

Kirjassa seikkaillaan Tinder-treffeistä toisiin, välillä sekaan mahtuu muutaman kuukauden seurusteluakin. Pääpaino tuntuu olevan väkisin väännetyillä seksikohtauksilla. Tulee myötähäpeä kirjoittajan puolesta, sillä nämä kohtaukset -  kuten koko kirja, on kirjoitettu aika tyhjänpäiväisesti. Luin loppuun, vaikka koko ajan mietin kesken jättämistä, kun asiat vaan toistuivat ja toistuivat. Ikäänkuin kiltti perhetyttö yrittäisi heittäytyä härskiksi. No, jossain vaiheessa kirjaa oli ehkä ihan pilkahdus ideaakin. Itse en tietenkään ole kohderyhmää, liian vanha ja liian parisuhteessa - luojan kiitos.

Lue omalla vastuulla. Enkä tällä tarkoita niitä alapään juttuja vaan sitä, että mitään ei menetä, vaikka jättäisi lukematta.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

S & S, 2017


Joan on viettänyt mukavan iltapäivän 4-vuotiaan Licoln-poikansa kanssa eläintarhassa. Sulkemisaika lähestyy, ja äiti ja poika lähtevät kulkemaan kohti uloskäyntiä. Mutta portin lähellä Joan näkee jotain kauheaa. Kuolleita ihmisiä. Äänet, joita he kuulivat kauemmas eläintarhaan, olivat sittenkin laukauksia. Jossain kulkee tappaja tai tappajia. Kaikki eläintarhaan jääneet ihmiset on tarkoitus ampua. 

Joan ja Lincoln menevät piiloon. On haastavaa pitää nelivuotiasta hiljaisena pitkää aikaa. Entäs kun pikkuiselle tulee tylsää, nälkä tai pissahätä? Missä auttajat oikein viipyvät? Lopulta Joanin on lähdettävä Lincoln mukanaan etsimään syötävää. He tapaavat Kailynnin, joka on töissä eläintarhan kahviossa. Kailynn auttaa heidät sekä eläkkeellä olevan opettajan turvaan. Mutta onko mikään paikka kyllin turvallinen piileskellä kuolemaa? Tuskien taival jatkuu. Epätoivoinen Joan suojelee Lincolnia oman henkensä ja terveytensä kustannuksella. Välillä kuolema näyttää vääjäämättömältä.

Kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon, mutta pidin kovasti kirjasta. Aihe ei ole tavanomainen. Ahdistettuna ja hengenhädässä ihminen pystyy uskomattomiin asioihin. Pää on pidettävä kasassa, jos aikoo selviytyä. Ehtivätkö pelastajat ajoissa?


maanantai 12. marraskuuta 2018

Lindsey Kelk: Meillähän oli tauko

Harper Collins, 2018
Liv ja Adam palaavat ihanalta lemmenlomalta Meksikosta. Liv on saanut ystävältään - Adamin veljen vaimolta - vihiä, että Adam on suunnitellut kosivansa Liviä tällä matkalla. Liv odottaa koko reissun ajan kosintaa, jota ei tule. Kaiken lisäksi matkan lopuksi Adam haluaa laittaa suhteen tauolle. 

Liv on eläinlääkäri kolmannessa polvessa ja työskentelee isänsä klinikalla pienessä kotikylässään. Hän uppoutuu työhönsä samalla kun pohtii, mikä Adamin kanssa meni vikaan. Livin isä on jäämässä eläkkeelle, ja haluaa jättää klinikan Liville, mutta ei kuitenkaan hyväksy sitä, että Liv tekee jatkossa ratkaisut klinikan suhteen. 
Adam katuu ja haluaisi palata yhteen, mutta Liv ei niin vaan anna periksi. Tauko mikä tauko. Kesken jääneiden lakiopintojen jälkeen Adam työskentelee omassa puusepänverstaassaan. Hän on juuri saanut suuren tilauksen erään baarin sisustusprojektin parissa, ja baarin omistajista toinen on varsin seksikäs pakkaus. Myös Livillä on pientä säpinää tahollaan, vaikka on sovittu, että tauon aikana ei tapailla muita. 

Soppaa ovat sekoittamassa sekä Adamin että Livin vanhemmat, Adamin veli Chris sekä tämän vaimo Cass, joka on myös eläinlääkäri ja Livin hyvä ystävä. Ystävätärkolmikon kolmas jäsen on räväkkä Abi.  Chrisillä ja Cassilla on vauva Mingus, jonka ristiäisiä kohti kirjassa edetään. Sekä Adamia että Liviä on pyydetty kummeiksi. Livin "työaviomies" on klinikalla avustava David, joka on myös Livin hyvä ystävä. Keskeisenä "henkilönä" kirjassa on myös Livin kolmijalkainen kissa Daniel Craig. Sekä sekalainen jouko eläinlääkäriklinikan asiakkaita omistajineen. 

Kirjan tarina on varsin tyypillistä chick litiä suhdesotkuineen ja loppuratkaisu on sanomattakin selvä. Huumori on ironista ja kieli sujuvaa. Viihdyin oikein hyvin tämän kirjan parissa.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

Tammi, 2018


Valitsen viimeksi soitetun numeron. Eetu vastaa heti.
-Tarttis varmaan räjäyttää jotain, sanon.
Kissa vilkaisee minun hieman ylimielisenä ja sulaa tapettiin. Se haluaa olla aina huomion keskipiste, häipyy jos puhun jonkun muun kanssa. 
-Niinkö, Eetu kysyy.
Sen äänessä on huoli ja lämpö, vaikka se yrittää kuulostaa suorastaan ammattimaiselta. 
-Niin. 
Minun äänessäni on pelkkää laskelmoivaa pahuutta, tai niin ainakin toivon.
-No sitten räjäytetään. 
Juri on jättänyt Piiamarin. Jättänyt, vaikka on luvannut, ettei ikinä jätä. Puolen vuoden seurusteluun on mahtunut useita eroja ja yhteen palaamisia. Piipe tietää, että tällä kertaa ero on lopullinen. Viimeinen pisara Jurille oli, kun Piipe rikkoi kuudenkympin peilin heittämällä sitä kahden euron lyhdyllä. 


Onneksi on Eetu. Panostaja. Lapsuudenystävä, jonka kanssa on joskus yritetty heilastellakin, huonolla menestyksellä. Nyt on palattu ystävyyden tasolle, ja Eetu seurustelee onnellisesti Iidan kanssa. Eetu rientää kuitenkin aina apuun, kun Piipe sitä tarvitsee. 

Räjäytetty postilaatikko ja pakoputkeen tungetut Rosamundat ovat vasta esimakua siitä, mitä Juri saa kokea. Piipen ajatuksissa on vaan kosto. Piipe on varma, että Juri on jättänyt hänet toisen naisen takia, vaikka väittää ettei ketään ole. Pian Piipe bongaakin Jurin täydellisen kaunottaren kanssa. Tästä lähtien kosto kohdistuu myös tähän salaperäiseen Kurkkunaiseen. Tempaukset tulevat yhä hurjemmiksi, eikä yhteys poliisiinkaan ole kaukana. 

Välillä kurkistetaan myös Jurin pään sisään, hänen ajatuksiinsa erosta ja Piipestä. Siitä mitä hänen elämässään tapahtuu eron jälkeen. Helppoa ei ole jättäjälläkään. 

Taustalla häilyy Heimo-kissa, jonka vain Piipe näkee. Välillä se näyttäytyy kissan hahmossa, välillä sen läsnäolon vaan aistii. Tien vierestä Jurin talon läheltä löytyy kuollut kissa. Samalla Heimo lakkaa näyttäytymästä, ja Piipe syyttää Juria kissan päälle ajamisesta. Tässä kohtaa sekä Juri, Eetu että Piipen esimies suosittelevat, että Piipen olisi hyvä "jutella jonkun ammattilaisen kanssa". 

Veera Nieminen räjäytti potin Avioliittosimulaattorilla, jota nähtiin myös ainakin Pyynikin kesäteatterin lavalla. Tästä kirjasta saisi myös käsikirjoitettua riehakkaan komedian. Kosto on suloinen. Nautin joka hetkestä, kun luin tätä kirjaa. Loppuratkaisu näytti itsestään selvältä jo puolessavälissä kirjaa, mutta oliko se sittenkään sitä? Chick Litiä parhaimmillaan!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Malin Persson Giolito: Molemmille poskille

Schilds, 2008

Malin Persson Gioliton dekkari Suurin kaikista oli mahtava lukukokemus, josta kirjoitan täällä  
 Siitä innostuneena haalin käsiini kirjailijan esikoisteoksen Molemmille poskille. Huima harppaus kirjailijan työssä on tapahtunut näiden kahden kirjan välillä.

Molemmille poskille -kirjassa liikutaan myös lakimaailmassa. Päähenkilö Hanna on juristina eräässä Ruotsin parhaista asianajotoimistossa. Kahden äitiysloman jälkeen Hannan asema firmassa on heikentynyt, työhuone vaihtunut pieneen kopperoon ja työtehtäviä ei juuri ole tai ne ovat täysin haasteettomia rutiinitöitä. Hanna ei enää voi omistaa elämäänsä pelkästään töille ja tehdä ympäripyöreää päivää, sillä perhe-elämäkin vaatii osansa.  Kaiken lisäksi Hanna odottaa kolmatta lastaan, joten hänelle ei kannata mitään aikaa vieviä projekteja antaa tulevan äitiysloman vuoksi. Hannan elämä on yhtä kiirettä ja väsymystä, sekä huonoa omaatuntoa sekä työ- että kotiasioiden vuoksi.

Koska tulosta ei enää synny, Hanna irtisanotaan. Eräänä jouluisena yönä tullessaan huonettaan tyhjentämään Hanna tekee karmaisevan löydön. Ilmenee, että asianajotoimiston kaikki asiat  eivät kestä päivänvaloa.

Kotiin jäätyään Hanna omistautuu perhe-elämälle ja alkaa tehdä kuumeisesti jouluvalmisteluja. Parisuhteessa on ristiriitoja, Johan-miehen mielestä Hannan pitäisi keskittyä etsimään uutta työtä kotona puuhastelun sijaan. Mutta kuka palkkaisi viimeisillään raskaana olevan naisen?

Kirja oli osittain aika tylsää luettavaa, varsinkin asianajotoimiston sotkujen suhteen. Toki ihmissuhteiden jännitteet toivat mielenkiintoa sinnekin. Nuoren juristin nousukiitoinen ura muuttuu työn ja perheen yhdistämisen kurimukseen on varsin todentuntuista luettavaa, ja käsittääkseni kirja perustuukin tosiasioihin.

Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, uusia aukeaa. Näin tapahtuu myös kirjoissa.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto

Into Kustannus Oy, 2018
Vädla Läroverk on arvostettu yksityiskoulu, jota johtaa Jane Eden, entinen huippuluokan voimistelija. Koulun oppilaat eivät pääse vähällä, heiltä odotetaan huippusuorituksia, ja koulusta lentää helposti pihalle. 

Koulun puheenjohtaja Mikael Celsius murhataan. Pian paljastuu, että hänellä on ollut salasuhde Jane Edenin kanssa. Onko murhaaja kenties mustasukkainen puoliso? Juttu ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, ja ruumiita tulee lisää. 

Marianne Jidhoff on leskeksi jäätyään palannut entiseen työhönsä syyttäjänsihteeriksi. Marianne miesvainaja Hans on koko liiton ajan pettänyt Mariannea eri tahoilla, ja vielä haudan takaakin Hans tuntuu järkyttävän Mariannen elämää. Marianne viettää vilkasta seuraelämää, ja ehkä elämäntilanne olisi kypsä myös uudelle parisuhteelle?

Pääjuonen ohessa kirjassa kerrotaan paljon poliisin ja syyttäjänviraston henkilöiden yksityiselämään. Varmaan olisi auttanut, jos olisi lukenut Rudbergin aikaisempia kirjoja, nyt en oikein päässyt sisään tarinaan tältä osin. Rikostarina on kuitenkin hyvä eikä loppuratkaisu ole ollenkaan ennalta-arvattava, vaan sitä avataan lukijalle pala kerrallaan.

Välillä mennään kauas menneisyyteen, jossa tarinan päähenkilönä on Minna,lahjakas voimistelijatyttö. 13-vuotias Minna pakenee äitinsä uuden miehen hyväksikäyttöä valmentajansa Markuksen luo. Minna on salaa ihastunut Markukseen, ja tämän on vaikea vältellä suojattinsa lähestymisyrityksiä. Miten tämä takauma liittyy kirjan juoneen, selviää sekin pala kerrallaan.

Kelpo dekkari, mutta kun ennen  tätä kirjaa luin loistavan
Malin Persson Gioliton Suurin kaikista 
jäi tämä lukukokemus kuitenkin väistämättä hiukan latteaksi.


keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Johnny Kniga, 2016
Kuten kansikuvasta näkyy, kirja on valittu Ruotsin dekkariakatemian parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi vuonna 2016. Kirja on todellakin palkintonsa ansainnut. 

Ihmiset huoneessa eivät sovi yhteen. Meidän kaltaisemme eivät yleensä tapaa toisiaan. Ehkä metrolaiturilla taksilakon aikaan tai junan ravintolavaunussa, mutta eivät luokkahuoneessa. 
Haisee mädältä kananmunalta. Ilma on harmaa, ruudinsavusta sumea. Kaikkia muita paitsi minua on ammuttu. Minussa ei ole naarmuakaan. 

Heitä on viisi nuorta ja opettaja. 

Kirja alkaa siis varsin makaaberisti Djursholmin lukion  luokkahuoneesta kouluampumisen jälkeen. Kirjan kertojana on Maria Nordberg eli Maja, jonka vaiheita seurataan ennen ja jälkeen ammuskelun. 18-vuotias Maja päätyy tutkintavankeuteen ja oikeuden eteen ainoana epäiltynä. Majan vanhemmilla on varaa palkata Ruotsin paras puolustusasianajaja, Peder Sander, Majaa puolustamaan. 

Kymmenen kuukauden vankilassaolon jälkeen alkaa kolmiviikkoinen oikeudenkäynti, josta kerrotaan päivä päivältä. Sekä syyttäjä että media näkevät Majassa Djursholmin massamurhaajan. Rikkaan tytön joka joutuu vastaamaan tekemisistään oikeuden edessä. Pystyykö puolustusasianajaja Sander mahdottomalta näyttävässä tehtävässä, osoittamaan Majan syyttömäksi?

Poliisin tullessa luokkaan Maja pitää sylissään kuolevaa poikaystäväänsä Sebastiania. Myös Majan paras ystävä, pinnallinen ja hupakkomainen mutta vilpitön Amanda on kuolleiden joukossa. 

Amanda ei enää ikinä tanssi. Ei ikinä laula. Ei ikinä kuuntele musiikkia, josta ei oikeastaan pidä, mutta käsittää, että siitä "täytyy" pitää. 
Rakastin sitä että Amanda lähetti minulle lentosuukkoja ja sai minut nappaamaan ne ilmasta. Hän oli pinnallinen ja typerä ja todellisuudesta vieraantunut ja itsekeskeinen ja minä rakastin Amandaa. Totta kai rakastin. Hän oli minun parhain ystäväni. En olisi ikinä voinut tehdä hänelle pahaa. En ikinä ikinä ikinä. Mutta tein silti. 

Välillä liikutaan ajassa ennen kouluampumista. Majan poikaystävän Sebastianin isä on miljardööri Claes Fagerman,  joka halveksii luuseripoikaansa, joka ei saanut edes kouluaan käytyä loppuun toisin kuin isoveli Lukas. Perintöprinsessaäiti on hävinnyt perheen elämästä Sebastianin ollessa pikkupoika. Sebastian hakee epätoivoisesti isänsä hyväksyntää. Isä matkustaa työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja Sebastian elää luksustalossa vartijoiden ympäröimänä. Sebastianin huumehuuruisiin kotibileisiin haluaisivat kaikki tulla, ja usein paikalla onkin parisataa henkeä. Kun rahasta ei ole pulaa, on huumeisiinkin varaa. Sebastian vajoaa yhä alemmas, kunnes ainoa, joka häntä voi pitää pinnalla on Maja.

Maja sopeutuu vankilaan, alkaa pitää sitä turvapaikkana. Siellä saa olla suojassa medialta ja muulta ryöpytykseltä. Eristystä hän pitää enemmän palkkiona kuin rangaistuksena. Hän ei kaipaa muiden seuraan, mutta solmii joitakin kontakteja vartijoihin. Ainoa kosketus ulkomaailmaan ovat Sanderin ja hänen kumppaneidensa käynnit ja matkat oikeussaliin. Eniten Maja kaipaa pientä siskoaan Linaa. 

Kirja imaisee nieluunsa ensimmäiseltä sivulta lähtien, sitä on vaikea laskea kädestään. Oikeudenkäyntikohtauksista on saatu tavattoman mielenkiintoisia, sillä niissä kuvataan yksityiskohtaisesti ihmisten reaktioita ilmeistä ja äänensävyistä lähtien. Tapahtumien taustat selviävät pala palalta. Opetus on ehkä se, että rahalla saa melkein kaikkea muuta paitsi rakkautta.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Marian Keyes: Lucy menee naimisiin

Pokkariversio Marian Keyesin 1997 ilmestyneestä kirjasta. Kertoo ajasta, jolloin vielä odotettiin kotona puhelimen soimista ja kotiin tullessa kysyttiin, onko kukaan soittanut. Takakannessa on blogimaininta "Hyvä kirja matkoille ja silloin, kun haluat lukea jotain oikein kevyttä ja hömppää." Kirja on kevyt ja helppo luettava, ehkäpä hömppääkin, mutta Marian Keyesin teksti on terävän ironista ja viisasta. Kerrassaan nautinnollista luettavaa, varsinkin sairaslomalla kun kaikki on vähän kurjaa ja pitkästyttävää. 

Lucy Sullivan on töissä tylsässä toimistossa ja asuu kimppakämpässä Karenin ja Charlotten kanssa. Nuorten naisten intohimoihin ei kuulu siivous eikä muutkaan kotityöt. Viikonloput kuluvat baareissa tai kotibileissä, sunnuntait olotilaa parannellessa tulevaa työviikkoa varten. Lucy käy työkavereidensa kanssa ennustajalla, joka povaa, että ennen kuin lehdet putoavat toistamiseen puista, Lucylle soivat hääkellot. 

Ainoa aukko ennustuksessa on, että Lucylla ei ole poikaystävää, josta tulisi potentiaalinen sulhanen. Niinpä alkaa etsintä. Miehiä pörrää kyllä kämppäkaverusten ympärillä, mutta kukaan heistä ei tunnu oikein olevan aviomiesainesta. Lucy kuitenkin rakastuu korviaan myöten Gusiin, hurmaavaan renttuun, joka juo omansa ja Lycyn rahat ja katoaa välillä viikoiksi, jopa kuukausiksi. Onneksi on vanha ystävä Daniel, jonka luo voi paeta sydänsuruja. Mutkia matkaan tuo, että kämppis Karen alkaa seurustella Danielin kanssa, eikä katso hyvällä vanhojen ystävysten tapaamisia. 

Oman lusikkansa soppaan tuovat Lucyn vanhemmat. Äitinsä kanssa hän riitelee, ja säälii viinaanmenevää isäänsä, jota äiti ei tietenkään ymmärrä. 

Lucyn tie humputtelevasta nuoresta naisesta kohti aikuisuutta vaatii paljon kyyneliä ja pettymyksiä, mutta myös onnen hetkiä elämässä on. Loppuratkaisu oli ainakin minulle selvillä jo ennen kirjan puoltaväliä, joskin yllätyksiä löytyy myös loppusivuilta. Yllättäviä pariskuntia syntyy, mutta kaikki loksahtelee sitten ihanasti kohdalleen ja prinsessat saavat prinssinsä ja puoli valtakuntaa.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kristiina Vuori: Neidonpaula

Tammi, 2015
Kristiina Vuoren kirjat näyttävät etenevän kronologisessa järjestyksessä. Aivan sattumalta olen myös lukenut niitä siinä järjestyksessä. Kirjat ovat kuitenkin miljööltään ja henkilöiltään täysin itsenäisiä. Edellisen kirjan henkilöön saatetaan viitata jossain sivulauseessa. Toki kirjojen historialliset tapahtumat etenevät myös aikajärjestyksessä, mutta se ei haittaa lukukokemusta, vaikka ei olisi edellisiä kirjoja lukenut.

Kirja sijoittuu 1400-luvulle, ja pääosassa ovat kaksostytöt Brita ja Gertrude eli Truda.Tytöt ovat niin samannäköisiä, että heidät erottaa ainoastaan erivärisestä käsivarren paulasta. Kiusan ja toisinaan myös hyödyn vuoksi tytöt joskus vaihtavat pauloja, Britasta tulee Truda ja Trudasta Brita.  Kirjan minä-henkilönä on Truda. Sisarusten äiti on pakanallista Ilvesten tietäjäsukua, yrteillä parantaja. Isä Olavi on hurskas ja halajaa maallikkoveljeksi luostariin, ja nunniksi hän aikoo myös tyttärensä. Kuolinvuoteellaan tyttöjen äiti kuitenkin rukoilee Olavilta, että vain toinen tytöistä sijoitettaisiin luostariin, ja toinen voisi jatkaa Ilvesten sukua. Vastentahtoisesti Olavi suostuu pyyntöön.

Äidin kuoleman jälkeen Britasta tulee noviisi ja Olavista maallikkoveli Armonlaakson luostariin. Truda kihlataan lapsuudenystävälleen Jeppe Pietarinpojalle, mutta hänen on myös tarkoitus kasvaa naimaikään Armolaakson suojissa. Salaa Trudalta ja Olavilta tyttöjen äiti, rälssirouva Kyllikki Jaakontytär on koulinut yön pimeydessä Britasta yrteillä parantajaa. Britan sijasta luostariin olisi halunnut Truda, sillä hän on perinyt Ilvesten suvusta kauhistuttavamman puolen: hänen sisällään asustaa Ilves, ja hänellä on myös taito kutsua petoja, asettua niiden ruumiiseen ja käyttää niiden voimaa. Truda käyttää kykyään vain silloin kun on pakko, sillä jokainen kerta syö palasen hänestä itsestään. Tämän kyvyn vuoksi Truda haluaisi luostarin turvaan. 

Uuden luostarin kirkkomaalauksia tulee tekemään komea nuorukainen Lukas Danske, joka vie Trudan sydämen mennessään. Myös Britalla taitaa olla tunteita Lukasta kohtaan.Tunteet ovat yhtä epäsopivia niin luostarin noviisille kuin toiselle miehelle kihlatulle morsiamelle. Mutta rakkaus vie mennessään, ja tahtomattaan Lukas aiheuttaa tapahtumavyöryn, joka saattaa molempien sisarusten tulevaisuuden vaakalaudalle. Kuten myös omansa. Hiljalleen selviää, että Lukas ei olekaan vain halpa-arvoinen pensselinheiluttaja, tosin taitava sellainen, vaan paljon ylhäisempää syntyperää.

Kuten aikaisemmissakin Kristiina Vuoren kirjoissa, kirjan loppuosa on sotaisa. Romaanin lopussa on myös "romaanin maailma" -osio, jossa kirjailija kertoo taustaa kirjan tapahtumille. Kaksostytöt ovat kuvitteellisia, mutta monet kirjan henkilöistä ovat oikeita historian henkilöitä. Esim. tyttöjen isä, Olavi Juhananpoika on ollut Naantalin pormestari ja porvarismies, ja lahjoitettuaan omaisuuttaan luostarille hän on toiminut Armolaakson palvelijakartanon esimiehenä. Myös Jeppe Pietarinpoika, Trudan aviomies on todellinen henkilö kuten hänen vanhempansakin. Lisäksi kirjassa vilahtelee tuttuja historian henkilöitä ja sukuja, kuten Tottit ja Bondet. Kaarle Knuutinpoika Bonde nousi Ruotsin valtaistuimelle peräti kolme kertaa. 1400-luvulla ei kuninkaana oltu kuolemaan saakka, vaan valtaistuimet olivat varsin tuulisia paikkoja.

Kristiina Vuoren kirjassa minua kiehtoo erityisesti taiat, loitsut ja kasveilla parantaminen. Tämän kirjan parasta antia olivat mielestäni kuvaukset Trudan tuntemuksista hänen asettuessaan eläimen ruumiiseen. Ne oli niin taitavasti kuvattu, että melkein tunsi ilveksen kynsien kasvavan omiinkin käsiinsä. 

maanantai 24. syyskuuta 2018

LIane Moriarty: Mustat valkeat valheet

WSOY, 2015
Liane Moriarty koukutti minut pahasti kirjallaan Tavalliset pikku pihajuhlat. Mustat valkeat valheet noudattelee samaa kaavaa: jotain kamalaa on tapahtunut, mutta vasta kirjan loppupuolella lukijalle selviää mitä.

Kirjan päähenkilöina on kolme ystävystä, kolme varsin erilaista naista. Celeste on häikäisevän kaunis ja hänen miehensä Perry on upporikas. Celeste tuntuu kuitenkin aina olevan vähän "hukassa", varuillaan ja epävarma, eikä tiedosta upeaa ulkomuotoaan. Celestellä ja Perryllä on kaksospojat, Josh ja Max.

Madeline on toista maata. Kaunis hänkin ja hyvin toimeentuleva, naimisissa lepposan Edin kanssa. Madelinella on ensimmäisestä liitostaan 14-vuotias tytär Abigail. Abigailin isä Nathan on lähtenyt ja jättänyt vaimonsa ja vastasyntyneen tyttärensä. Nyt hän on kuitenkin ilmestynyt ex-vaimonsa kotikaupunkiin uuden vaimonsa Bonnien ja heidän tyttärensä Skyen kanssa. Madeline on varsinainen Rouva Suorasuu, joka ei pidä ajatuksiaan - negatiivisiakaan - omana tietonaan. Madelinella ja Edillä on tytär Cloe ja poika Fred. 

Paikkakunnalle ilmestyy nuori yksinhuoltajaäiti Jane poikansa Ziggyn kanssa. Madeline ottaa heti Janen siipiensä suojaan, ja myös Jane ja Celeste ystävystyvät. Naisia yhdistää myös se, että kaikkien lapset menevät samalle esikoululuokalle, kuten myös Nathanin ja Bonnien tytär Skye. Koululaisten vanhemmilla on ennestään olemassa kuppikuntia, ja Madelinen mukaan "lyhyttukkaiset blondit" ovat avainasemassa.  Koulun tutustumistilanteessa tapahtuu ikävä asia. Amabellea, tiukan Renatan tytärtä, on satutettu, ja Amabelle osoittaa syylliseksi Janen pojan Ziggyn. Renata kieltää tytärtään olemasta missään tekemisissä Ziggyn kanssa, ja pian Ziggy on leimattu koulukiusaajaksi, ja eristetty muusta yhteisöstä. Onneksi Madelinen ja Celesten lapset säilyvät edelleen hänen ystävinään. 
Jane ei ole kertonut kenellekään, kuka on Ziggyn isä. Asiaan tuntuu liittyvän jotain traagista, jota Jane ei ole kertonut edes omalle äidilleen. Myös Celestellä on salaisuus, jota ei tiedä edes hänen paras ystävänsä Madeline.
Kirjan tarinassa kuljetaan kohti huipennusta, vanhempien visailuiltaa koululla. Välillä, kesken tarinan, käydään tulevaisuudessa, visailuillan jälkeisissä tapahtumissa, poliisikuulusteluissa. Nämä vuoropuhelut eivät kuitenkaan paljasta muuta, kuin että visailuillassa on tapahtunut jotain traagista, ja joku on kuollut.  

Koko kirjan ajan lukijaa piinaa kutkuttava kiukunsekainen jännitys: mitä on tapahtunut ja miksi? Kirjaa on vaikea laskea käsistään. Huumorin ohessa siinä on myös järkyttäviä ja vaikeita asioita.

Takakansiteksistä: Mustat valkeat valheet on herkullisella satiirilla höystetty tarina keksiluokkaisten ihmisten salaisuuksista, valheista ja kielletyistä tunteista. 

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Ninni Schulman: Poika joka ei itke

Tammi, 2018

Toinen osa Magdalena Hanssonista kertovaan dekkarisarjaan. Avioeronsa jälkeen Magdalena on palannut poikansa Nilsin kanssa Tukholmasta vanhaan kotikaupunkiinsa Hagforsiin ja työskentelee toimittajana Värmlandspladenissa. Myös vanha rakkaus Petter on taas kuvioissa. Magdalena on hiukan turhautunut työhönsä, ja miettii, oliko kotikonnuille palaaminen sittenkin vikatikki. Nilsinkin  on vaikea saada kavereita pienellä paikkakunnalla. 

Paikkakunnalla on viime aikoina tapahtunut kaikenlaista ilkivaltaa, töherryksiä ja ikkunanrikkomisia ym vahingontekoa. Sitten tapahtuu tuhopoltto, jossa kuolee ihminen. Ja ikävä kyllä tulipalo ei jää ainoaksi. 

Chirister Berglund, Urban Bratt, Petra Wilander sekä Folke Natt och Dag Hagforsin poliisissa tuntuvat olevan koko ajan askelen jäljessä pyromaania. Millaisen hullun kanssa he oikein ovat tekemisissä? Myös Magdalenan työhön paikallislehdessä tulee vauhtia.

Kirjassa kerrotaan paljon myös henkilöiden yksityiselämästä. Magdalenan epäröinnin vuoksi suhteessa Petteriin on ongelmia.Christer on ollut yksinäinen pitkään, mutta nyt hänellä on uusi valo elämässään. Onnella on kuitenkin varjonsa: Christer tuuraa kesälomasijaisena Hagforsin poliisipäällikköä, mutta tekee pahan virheen, jonka vuoksi hänen kollegansa joutuu vaaraan. Maksaako virhe Christerin ylenemisen poliisissa, onko hän rivipoliisina eläkeikään asti? Toisaalta, työ ei ole koko elämä.

Kirjassa kuvaillaan myös tuntemattoman henkilön terapiaistuntoja. Tämä henkilö tuntuu olevan syvällä omassa masennuksessaan ja turhautumisessaan. Mutta onko hän tuhopolttaja?

Loppuratkaisu yllättää, ja kirjassa on tietenkin dekkarin tapaan loppuhuipennus, jossa ihmiset pelastuvat täpärästi. Mutta kaikki henkilöiden yksityiselämään liittyvät asiat jäävät raivostuttavasti kesken. Pitää vaan odottaa kiltisti seuraavaa osaa, ja toivoa parasta heille.

torstai 13. syyskuuta 2018

Kristiina Vuori: Siipirikko

Tammi, 2013


Kristiina Vuoren toisessa romaanissa mennään 1300-luvulle. Kahta Seljaa viedään orjuteen Karjalaan. Toinen tytöistä, oikealta nimeltään Cecilia, on Sotjalan rälssikartanon perijätär. Hän ei selviä hengissä matkasta, ja toinen Selja, pientilallisen tytär omii ystävänsä vaakunasormuksen ja sen myötä hänen henkilöllisyytensä. 

Seljalla on naiseksi ja orjaksi erikoinen kyky: hän on taitava kouluttamaan metsästyshaukkoja. Haukkametsästys on yläluokan huvia, ja koulutetusta haukasta ollaan valmiita maksamaan sievoisia summia. Sitten Selja saa koulutettavakseen upean linnun, kotkan, Primuksen. Hän kiintyy lintuun ja on ainoa, jonka ääntä Primus kuuntelee. 

Orjuudessa Ahtilan talossa talon nuori isäntä, julma Pessi ihastuu Seljaan ja haluaa tehdä hänestä Ahtilan emännän. Selja pelkää ja inhoaa Pessiä, mutta perheen mielestä Seljan pitäisi olla kiitollinen, kun hänet ylennetään orjasta emännäksi. Orjattaren mielipidettä ei kunnioiteta, vaan häitä aletaan valmistella. Orjaystävänsä Häkin kanssa Selja alkaa valmistella juonta, jolla hän ja Häkki pääsisivät pakenemaan häähumun keskeltä. Verta ei ole tarkoitus vuodattaa, mutta juoni onnistuu vähän liiankin hyvin. Selja ja Häkki mukanaan Primus-kotka lähtevät epätoivoiselle pakomatkalle tietäen kohtaavansa julman kuoleman, jos heidät tavoitetaan. 

Ahtilan talossa poikennut ritari Aijo ei saa mielestään nuorta orjatyttöä ja kotkasormusta. Kuin ihmeen kaupalla heidän tiensä risteävät orjien pakomatkalla, ja Selja menettää sydämensä Aijolle. Aijo on paossa synkkää menneisyyttään. Kuka on Anna, jota ritari kutsuu haavoittumisensa jälkeen kuumehoureessa?

"Ja Anna", ritari Aijo mutisi enää puolittain hereillä, "minä tunnen montakin Annaa ja yksi heistä on tiettävästi sinun tätisi. Sinun ainoa elossa oleva sukulaisesi."

Niin koittaa vapaus Seljalle ja Häkille. Seljaa kohdellaan rälssineitona, ja hänen avioliittoaan aletaan suunnitella. Selja kuitenkin kantaa mukanaan menneisyyden painolastia, tietoa siitä että hän on perijätär väärän henkilöllisyyden turvin. Lisäksi mielessä painavat veriteot, jotka hän ja Häkki jättävät jälkeensä paetessaan. Lisäksi neidon sydäntä painaa onneton rakkaus ritari Aijoon. Aijo joutuu vastakkain menneisyytensä kanssa. Hänenkin sydämessään palaa onneton rakkaus.


"Isäni ja minä...me emme tulleet suoranaisesti toimeen. Emme enää viimeisinä  vuosina."
"Siksikö olet matkustellut näin pitkään? Vältellyt kotiasi ja sen tuomia muistoja?"

Hiilenharmaiden silmien katse kovettui, ja Selja ymmärsi uskoutumisen hetken olevan ohitse.  

"Minä olen levoton, kulkija luonnoltani, siinä kaikki."

Ja minä olen Cecilia, Sotjalan rälssitalon perijätär, Selja ajatteli. Molemmat väitteet olivat luultavasti yhtä totta."

Taustalla raivoaa sotaisa 1300-luku. Ja jossain kulkee Pessi, joka haluaa kostaa entiselle morsiamelleen julmimman kautta.


Kotka nostaa päätään, kääntyy vasten tuulta, nauttii selvästi vihurin kosketuksesta sulkapeitteessään. Se astuu Seljan käsivarrelta tornin muurille, kohottaa valtavat siipensä ja pudottautuu hurjaan liitoon. Selja seuraa sen lentoa ja mitä kauemmaksi Primus ehtii, sitä kevyemmäksi hänen sydämensä muuttuu.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

WSOY, 2016

Kolme pariskuntaa. Tiffany ja Vid asuvat hienossa talossa 10-vuotiaan Dakota-tyttärensä sekä pienen koiransa kanssa. Vid on meluisa, ystävällinen ja mutkaton mies, joka on halukas kutsumaan kylään koko maailman. Tiffany, hänen vaimonsa on kurvikas seksipommi, entinen tankotanssija.


Erika ja Oliver asuvat Tiffanyn ja Vidin naapurissa. He ovat tavallisia ja heillä on tavallinen koti ja piha. Heidän lapsuutensa eivät olleet tavallisia. Oliverin vanhemmilla oli alkoholiongelma, jonka vuoksi hän joutui kasvamaan aikuiseksi ennen aikojaan. Erikan äiti on tavaran kerääjä, hamstraaja, sellainen, joiden kodeista tehdään televisio-ohjelmia. Ovet eivät mahtuneet avautumaan tavarapaljouden vuoksi, keittiö oli kadonnut. Kotona haisi, ja Erika haisi.

Clementine on Erikan ainoa ystävä. Hän on lahjakas sellisti, joka jännittää koe-esiintymisiä. Hänen miehensä Sam on tyytymätön työhönsä energiajuomien parissa. Heillä on kaksi suloista pikkutyttöä, Ruby ja Holly.

Vidin ja Tiffanyn naapurissa asuu myös vanha Harry, joka on vihainen kaikesta ja kaikille. Hän inhoaa Dakotaa ja varsinkin perheen pikku koiraa. Postit tulevat väärään laatikkoon ja melustakin joutuu valittamaan tämän tästä.

Clementinen ja Samin piti mennä tyttöjen kanssa Erikan ja Oliverin luo teelle. Mutta Vid halusikin pitää koko porukalle extempore-grillijuhlat, ja niin pariskunnat päätyivät Tiffanyn ja Vidin takapihalle, upeiden pihavalojen alle aterioimaan.

Lukijalle selviää heti ensi sivuilta, että pihajuhlissa on tapahtunut jotain järkyttävää. Mutta mitä, sepä jääkin pohdittavaksi. Hiljalleen avataan pariskuntien elämää ja historiaa.  Erikan ja Clementinen ystävyys onkin pitkälti Clementinen äidin Pamin ansiota. Pam on ottanut aikanaan siipiensä suojaan Erikan, jonka elämä sairaaloisen hamstraajaäidin kanssa ei ole herkkua. Clementine ystävystyi koulussa Erikan kanssa äitinsä vaatimuksesta, ja Erika on kulkenut perheen mukana silloinkin kun Clementine ei olisi sitä halunnut. Yhteydenpito on jatkunut aikuisuuteen saakka, mutta nyt Erikalla ja Oliverilla on pyyntö, joka saa Clementinen kauhistumaan.

Vid haluaa laittaa Dakota-tyttärensä kalliiseen yksityiskouluun, jota hänen edellisestä liitosta olevat tyttärensä ovat käyneet. Koulun tiedotustilaisuudessa Tiffany kohtaa palan menneisyyttään, ja pelkää tyttären joutuvan kärsimään siitä. Vidille Tiffanyn menneisyys ei ole ongelma, mutta hän ei tiedä ihan kaikkea.

Kirjassa liikutaan ajassa ennen ja jälkeen grillijuhlien. Ne ovat muuttaneet kaikkien henkilöiden elämää ja pariskuntien keskinäisiä suhteita. Vihdoin juhlien traagiset tapahtumat paljastuvat lukijalle. Mitä Erika näki, ja miten Harry liittyy tapaukseen? 

Moriaty koukuttaa taidokkaasti lukijansa. Jännitys ei lopu vaikka juhlien tragedia paljastuu. Tapahtumat jättävät jälkensä kaikkien osapuolien elämään. 

maanantai 27. elokuuta 2018

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Tammi, 2012
Mahoksi luultu rouva Margareeta joutuu haukkametsästysretkellä rosvojoukon raiskaamaksi, ja näin Eira saa alkunsa. Margareeta kuolee pian Eiran syntymän jälkeen, hänen miehensä Klaus Stark ei tunnusta tyttöä omakseen ja Eiran ottaa huomiinsa Katri-piika. 

Teinperin kartanoa hallitsee Eiran isoisä, leskimies Ulf Stark. Hän on viisikymmentä talvea nähnyt ja hyvin harkitseva mies aikana, jolloin kaikkinainen hillittömyys oli yleisesti hyväksyttävää. Piika Ursula Sipintyttären vaaleat hiukset ja siniset silmät saavat kuitenkin Ulfin pauloihinsa. Ursula alkaa odottaa lasta, ja Ulf tekee hänestä Teinperin emännän. Syntyy Rikhard, josta tulee Eiran paras ystävä ja kasvinkumppani. 

Eirasta kasvaa tulitukkainen, ketunkasvoinen neito. Piirteet juoruavat hänen kuuluvan Ilvesten sukuun, ja hän on perinyt suvun tietäjänaisilta ja -miehiltä kyvyn nähdä näkyjä, enteitä, sekä parantavat kädet. Tästä syystä häntä pidetään pakanallisena Teinperin väen keskuudessa, varsinkin Ursula-rouva ei halua häntä hyväksyä jakamaan perintöä hänen poikansa kanssa. Eira näkee näyn, jossa isoisä Ulf kuolee tapaturmaisesti. Ikävä kyllä uni käy toteen, ja isoisän kuoleman jälkeen Eiran asema Teinperissä käy kestämättömäksi. Hän pakenee emonsa Katrin kanssa, ja vaikealla taipaleella Eira tapaa uniensa ilvespojan. Raskaan matkan jälkeen Eira tulee Lauttiaan, missä rouva Talvikki ottaa hänet siipiensä suojaan ja ohjaa häntä yrttiparantamisen tielle. 

Lauttiaan päätyy myös Rikhard, ja Eiran tunteet kasvinveljeään kohtaan leimahtavat rakkauden liekkiin. Rikhard kuitenkin kihlataan toisaalle, ja Eirallekin on varattu toisenlainen kohtalo. Hänestä tulisi Lauttian vanhemman pojan Elofin vaimo ja Lauttian emäntä. Eira kapinoi katkerasti kohtaloaan vastaan. 

Eiran tarina sijoittuu 1200-luvun alkupuoliskolle, jolloin ei vielä ollut olemassa Ruotsin ja Suomen valtakuntia. Jo 1200-luvulla, ennen 1500-luvun uskonpuhdistusta katolinen kirkko pyrki kitkemään pakanauskon Suomesta. Kirja ja Eiran kohtalo huipentuu Suomen toisen ristiretken eli Hämeen sotaretken taisteluihin. Kirjan lopussa on kerrottu kirjan tapahtumapaikoista ja henkilöistä, joista osa on todellisia, osa kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Monet paikat ja tapahtumat jäävät kuitenkin hämärän peittoon, koska niistä ei ole varmaa tietoa jäljellä. Tämä antaa osaltaan tilaa kirjailijan mielikuvitukselle, ja hän kuvaa miljöitä ja henkilöitä hyvin todentuntuisesti.

Kuten aikaisemmin lukemani Kristiina Vuoren kirja Elinan surma myös Näkijän tytär oli kiehtovaa luettavaa. Olen todella iloinen, että tulin tarttuneeksi Kristiina Vuoren kirjoihin. Luulenpa lukevani koko tuotannon.

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Harper Crime, 2016
Kolme sisarusta, Claire, Julia ja Lydia. Julia on kadonnut jäljettömiin nuorena. Claire on onnellisesti naimisissa Paulin kanssa. Kolmas sisar, Lydia, on joutunut nuoruudessaan perheensä hylkäämäksi, koska on väittänyt Clairen miehen Paulin raiskanneen hänet. Niinpä Lydiakin on kadonnut perheeltään huumehuuruihin.

Sitten tapahtuu jotain järkyttävää. Clairen ja Paulin kimppuun käydään sivukujalla. Paul saa veitsen rintaansa ja kuolee Clairen syliin. Claire jää yksin heidän hienoon taloonsa. Rahasta ei ole pulaa, mutta suru on suuri. 

Paulin kuoleman jälkeen Claire alkaa käydä läpi hänen jäämistöään ja törmää kauheisiin asioihin. Paulin kätköistä löytyy murhapornoa sisältävia videokasetteja. Ovatko tapahtumat aitoja vai lavastettuja? Poliisi ei ota asiaa vakavasti, mutta Claire jatkaa asian tutkimista. Claire saa yhteyden myös sisareensa Lydiaan, ja yhdessä naiset alkavat tutkia Paulin asioita, ja yhä uusia hirveyksiä paljastuu. Sisarukset alkavat hahmottaa myös sitä, mitä Julia-siskolle aikanaan on tapahtunut.

Vasta kirjan loppuvaiheilla tajusin, että olen lukenut sen aikaisemminkin. Ilmeisesti olen ahmaissut sen kertahotkaisulla niin, että vasta loppuratkaisu alkoi tuntua tutulta. Lukukokemusta häiritsi hiukan se, että kirja oli mukana kesälomareissulla, ja lukemisessa oli pitkiä taukoja. Psykologinen trilleri kai pitäisikin lukea kertaheitolla alusta loppuun. 

Monta kertaa olin jättämässä kirjaa kesken. Se oli hirveä, ällöttävä, kammottava. Ja kuitenkaan ei voinut laskea sitä käsistäni, kun hirveät tapahtumat alkoivat vyöryä. Tietenkin Lydia ja Claire joutuivat todella pahaan paikkaan loppumetreillä. Clairesta, hyväntekeväisyyttä harrastavasta lapsettomasta luksuskotirouvasta löytyy kuitenkin yllättävää rohkeutta ja neuvokkuutta. Onnistuuko hän pelastamaan sisarensa? Ja selviääkö Julian kohtalo koskaan?

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Liane Moriarty: Nainen joka unohti


WSOY, 2016




Alice lyö päänsä steppitunnilla ja menettää osan muististaan, kymmenen viimeistä vuotta hänen elämästään on kadonnut. Herätessään sairaalassa hän uskoo elettävän vuotta 1998, odottavansa ensimmäistä lastaan rakastamansa aviomiehen Nickin kanssa. Todellisuudessa on vuosi 2008, Alicella on kolme lasta ja meneillään riitaisa avioero.

Alice näkee peilistä kymmenen vuotta vanhemman, paljon hoikemman ja tyylikkäämmän itsensä. Hänellä on kolme tuntematonta lasta ja hän tapailee lastensa koulun rehtoria. Lisäksi hän on avainhenkilönä järjestämässä mittavia hyväntekeväisyystempauksia.

Alice ei tunne sitä ihmistä, joka hänestä on tullut. Olisiko hän voinut erota rakkaasta Nickistään ja riidellä hänen kanssaan lasten tapaamisesta? Lähipiirin ihmisiltä lipsahtaa tuon tuostakin nimi Gina, joka on selvästi ollut iso osa Alicen elämää. Mutta miksi kaikki vaikenevat hämillään ja kiusaantuneena nimen mainittuaan?

Kirjassa puhuu myös Alicen sisar Elisabeth eli Libby, joka kipuilee lapsettomuuden ja raskaiden hoitojen parissa ja joutuu pettymään kerta toisensa jälkeen. Alice ja Libby ovat aikanaan olleet läheisiä, mutta nyt jokin tuntuu vaivaavan sisarusten välejä. Mikä, siitä Alice on tietämätön. Myös tyttöjen "isoäiti" Frannie on kirjassa äänessä blogikirjoituksissaan. Kirjoitukset ja niiden kommentit tuovat kirjaan hersyvää huumoria.

Hiljalleen Alicen mieleen alkaa putkahdella tuokiokuvia kadonneista kymmenestä vuodesta. Vanha Alice ei selvästikään pidä tästä uudesta versiosta. Palaako Alicen muisti kokonaan? Ja voisiko kymmenen vuoden katoaminen korjata niiden aikana tapahtuneita vahinkoja?

Kirja luokitellaan viihteeksi mutta se on myös osittain vakava ja surullinenkin. Se houkuttaa lukemaan sivun toisensa perään. Se on laadukasta viihdettä ja kaukana hömpästä. Lisäksi se on kutkuttavan jännittävä, ja loppuratakaisua kohti kuljettaessa saattaa joutua valvomaan muutaman yönkin. Pisteet myös loistavalle suomennokselle!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

J.M. Ilves: Sorjonen : Viiden sormen harjoitus

Gummerrus, 2018


Sorjosen uusi tuotantokausi on alkamassa syksyllä, ja ilokseni sain jo kirjan käsiini. Lappeenrantalaistunut rikoskomisario Kari Sorjonen saa tutkittavakseen kaksoismurhan, jossa äiti ja lapsi on teloitettu julmasti autoon. Sorjonen työparinsa Lenan kanssa heittäytyvät täysillä tutkimuksiin, eivätkä heidän metodinsa aina kestä päivänvaloa. Esimies Taina onkin autuaan tietämätön parivaljakon seikkailuista. Vailla suojausta toimiminen osoittautuu vaaralliseksi, sillä vastassa on kylmäverinen tappaja, mies jolla ei ole mitään menetettävää.Tapahtumat juontavat juurensa Tsetsenian sotaan asti. Puoliksi kasvoton mies etsii uhrejaan polttomerkeiksi käsiinsä. Kuka on viimeinen, kymmenes uhri?

Tutkimusten tuoksinassa Lena joutuu käymään läpi menneisyyttään Venäjällä ja palaamaan erääseen asuntoon tehtyyn huumeratsiaan. Lenan menneisyys Venäjällä on sellainen, että hänen ei ole turvallista sinne palata. Mutta Lena ei olisi Lena, jos hän ei kääntäisi jokaista kiveä tapauksen ratkaisemiseksi. Näin hän ei saata vaaraan pelkästään Karia ja itseään vaan myös tyttärensä Katian. Voiko olla sattumaa, että Katian tuntemattomana pidetty isä ottaa juuri nyt yhteyttä vankilasta ja haluaa tavata tyttärensä? 

Sorjosen vaimo Pauliina tekee kaikkensa saadakseen kaupunkiin uuden turvakodin vanhan, homeisen tilalle. Mutta kaupunginisien pelissä turvakoti on vain nappula jota liikutellaan suurempien bisneksien aikaansaamiseksi. Pauliina on terävä nainen, joka ei myöskään kaihda keinoja saadakseen oikeuden toteutumaan. Sorjosen perhe on muutosten edessä. Janina-tytär on saanut opiskelupaikan Helsingistä, ja Kari ja Pauliina ovat jäämässä kahden. Asioita ei tee helpommaksi Pauliinan salaisuus. Pitäisikö Janinan jäädä kuitenkin vanhempiensa ja Katian tueksi ja siirtää opintojaan?

Sorjosen hahmo on loistava. Suorastaan maagisen päättelykyvyn vastapainona hänen sosiaaliset taitonsa ovat hyvin puuttelliset. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen eivät häneltä suju kovin hyvin, mutta rakkaus läheisiä kohtaan on vilpitöntä. Odotan uutta tuotantokautta malttamattomasti!




tiistai 10. heinäkuuta 2018

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: Vauvavuosi

Bazar, 2017


Tee se itse -vauva -kirjasta tutuille Juhalle ja Usvalle on syntynyt ihana tyttövauva. Samalla on syntynyt äiti ja isä sekä kaksi paria isovanhempia. Kirjassa Usva ja Juha ovat äänessä vuorotellen luku kerrallaan. Usvan kertomuksesta mieleen palautuvat kaikessa raadollisuudessaan ja ihanuudessaan ne ajat, kun itse tuli ensimmäistä kertaa äidiksi. Sitä kun ei voi harjoitella, sitä on vaan hypättävä veteen ja yritettävä osata uida. Synnytyksen jälkeiset kipuilut ja kehon eritteet muistuvat mieleen, kuten ne mittaamattomat onnen hetket pienen ihmisenalun kanssa.


Juhan puheenvuoroissa tulee esille hämmennys ja ihmetys. Pieni ihme on maailmassa ja kaiken pitäisi olla ihanasti kohdallaan. Miksi sitten tuore äiti itkee kilpaa vauvan kanssa? Hormonihuuruissaan kamppaileva vaimo on mysteeri isäihmiselle. Tässä kohtaa tulee hyvin esille se, miten äiti murehtii muuttunutta ulkonäköään, kun hänen miehensä rakastaa entistä enemmän tätä äidillistä naistaan. Soppaa hämmentävät tietenkin myös isovanhemmat kokemuksen rintaäänellä. Neuvolan harjoittelijatyttösellä ei taas ole muuta kokemusta imetyksestä kun omat varhaiskokemukset, mutta hän osaa kyllä kertoa, missä Usva tekee väärin.


Onneksi Usvalla on vertaistukea perhekerhon äideistä (ja isästä). Heidän kanssaan voi jakaa vauva-arjen kokemuksia, bestis Minttu taas rientää avuksi silloin kun kaikki on vaarassa romahtaa. Miten käy jos isän kalsarit pesee samassa koneellisessa vauvapyykin kanssa? Miten helposti vauva menee rikki? Ja miten äiti ja vauva jaksavat kotona, kun isyysloma loppuu ja isä joutuu työnsä puolesta matkustamaankin?


Tapahtumien keskipisteessä jokeltelee ihana pikku Orvokki, joka pehmittää jääräpäisimmän vaarinkin herkistelemään. Hyvä ja realistinen kirja vauva-arkea eläville ja sitä suunnitteleville. Kuten myös isovanhemmille, neuvolahenkilökunnalle, ihan kaikille jotka ovat tekemisissä pikkuihmisten kanssa. Kaikki vauvat ovat erilaisia, mutta silti tämä kirja sai isoäiti-ikäisenkin nyökyttelemään. Tuollaistahan se oli, ja silti kaikki lapseni selvisivät hengissä ja heistä kasvoi hyviä ihmisiä.

Lina Bengstdotter: Annabelle


Otava, 2017


Lempigenreni taitaa olla pohjoismainen dekkarikirjallisuus, joten toivotan esikoiskirjailijan lämpimästi tervetulleeksi. Kuten myös hänen hahmonsa Charlie (Charline) Lagerin ja Anders Bartin, jotka käsittääkseni tulemme tapaamaan seuraavissakin kirjoissa. Charlie ja Anders ovat tukholmalaispoliiseja, jotka lähtevät avuksi pieneen länsiruotsalaiseen Gullspångin kylään etsimään kadonnutta 17-vuotiasta tyttöä.



Charlie on sinkkunainen, joka on ajautunut käyttämään alkoholia ja lääkkeitä ja tekee baari-iltoina (ja -öinä) sellaisia asioita, joita ei muista eikä useimmiten edes halua muistaa - eikä varsinkaan halua, että ne tulevat kollegoiden ja esimiesten tietoon. Matkalla Gullspångiin Charlie kärsii vuosisadan krapulasta, jota ei pysty Andersilta salaamaan, kas kun välillä pitää pitää oksennustaukoja. Anders on toista maata, yläluokkainen naimisissa oleva nuori isä. Vaimo on kotona lapsen kanssa eikä pidä ollenkaan siitä, että Anders on työmatkalla epämääräisen ajan ja vielä nuoren sinkkunaisen kanssa. Niinpä Anders vastaa kiltisti puhelimeen tilanteessa kuin tilanteessa.



"Anders alkoi selostaa, mitä oli ehtinyt lukea Gullspångenista netistä. Pieni tehdaspaikkakunta, kuusituhatta asukasta, maan nuorimmat äidit, huono hammasterveys, korkea työttömyys. Selvästikin hemmetin mukava paikka, Anders totesi."

Charlie tietää tämän kaiken entuudestaan. Gullspången on hänen kotipaikkakuntansa, siellä hän on viettänyt ankean ja risaisen lapsuutensa Onnela-nimisessä talossa, joka ei todellakaan ollut nimensä veroinen. Siellä äiti-Betty piti alkoholihuuruisia juhliaan ja yritti siinä sivussa hoitaa äidin tehtäviä. Charlie toivoo, ettei häntä tunnistettaisi kotipaikkakunnalla. Nuoruudenystävä Susanne kuitenkin tunnistaa Charlien.






Gullspångenin vanhalla, autioituneella kaupalla biletettiin jo silloin, kun Charlie ja Susanne olivat nuoria. Sama meno jatkuu edelleen. Kaupalla sekoillaan viinan ja huumeiden voimalla. Svenka, paikkakunnan ainoan tehtaan omistajan poika on kingi koska hän pystyy mielestään järjestämään potkut tehtaalta muiden nuorten vanhemmille. Erään tällaisen bileillan aikana katoaa 17-vuotias kylän kaunotar Annabelle. Hän on kierrättänyt poikaystävänsä parhaalle kaverilleen, ja hänet on nähty vanhemman miehen seurassa, ei kuitenkaan tarpeeksi läheltä, että mies voitaisiin tunnistaa. Poliisit ja vapaaehtoiset etsintäjoukot haravoivat tienoota. Annabellen lähipiiriä käydään läpi, etsitään mahdollista miesystävää, tarkistetaan alibeja. Annabellen isä Frederik ja äiti Nora ovat murheen murtamia ja kauhuissaan ainokaisensa puolesta. Frederik olisi antanut Annabellelle mieluusti enemmän vapautta, mutta Nora on tiukan kontrolloiva ja tarkka kotiintuloajoista.



Välillä palataan aikaa Siellä ja silloin. Siitä kertovat  vähän toisellakymmenellä olevat tytöt Alice ja Rosa. Charlie löytää tiensä takaisin Onnelaan, ja löytää sieltä jotain, mikä selittää lapsuuden tapahtumia ja selittää myös osan Annabellen katoamiseen johtavista asioista.






Kolmas henkilö, jonka luulen ja toivon esiintyvän tulevissa kirjoissa on toimittaja Johan. Seuraavaa osaa odotellessa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kristiina Vuori: Elinan surma

Tammi, 2018
Olen pitkään pyöritellyt kirjastotyössäni käsissäni Kristiina Vuoren teoksia, joita kovasti varataan ja luetaan. Elinan surma vaikutti niin kiehtovalta, että astuin pois mukavuusalueeltani dekkarifanina. Juu, onhan tuo kirja aika lailla ohuempikin kuin aikaisemmat teoksensa. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun loppupuolelle Vesilahdelle Laukon kartanoon, josta Kurkien suku oli tehnyt rälssikartanon hankkimalla kylän tiloja omistukseensa. Elinan surmavirttä oli laulettu Vesilahdella vielä 1800-luvun alussa. Elias Lönnrot toimi tuolloin kotiopettajana Laukon kartanossa. Hän liitti värssyt yhteen ja julkaisi ne Kantelettaressa 1840. Kirjailija on kuvannut tarinan taustoja  laajasti teoksen lopussa. Sieltä löytyy myös henkilöhistoriaa sekä sanastoa. Sanasto onkin tarpeen kirjan vanhahtavan kielen vuoksi, joskin asiayhteys kyllä tuo esille asiat ymmärrettävästi. 

Kirjailija kertoo kirjan lopussa, että alkuperäinen Elinan surma -balladi perustuu todellisiin henkilöihin vain löyhästi. Sama koskee hänen omaa romaaniaan. 

Laukkoon on tulossa tärkeitä vieraita, herra Jöns Olofinpoika seurueineen. Avainpiika Kirsti juoksuttaa palvelusväkeään, sillä kaiken on oltava kunnossa vieraita varten. Kirsti on jakanut vuoteen Laukon herran Klaus Kurjen kanssa jo pitkään, ja Kirsti uskoo Klausin tänään kihlaavan hänet Laukon emännäksi. Mutta paikalle saapuukin myös Kirstin kasvatti-isän Jönsin lisäksi hänen kasvattiäitinsä, rouva Margareta Elina-tyttärineen. Elina on Kirstin maitosisar, molemmat ovat Laukossa edelleen palvelevan piika Pörösilmän imettämiä. 

Elina? Käteni nousee kuin itsestään vastatervehdykseen, enkä voi olla ihmettelemättä, miten luostariin kadonneesta arkipäiväisestä pikkutytistä on saattanut varttua sorjavartinen neito, jonka sileä iho hehkuu valkoisena kuin piimä ja hiukset ryöppyävät hilkan alta pehmeänä vaahtona aina alas lantiolle saakka. Tuon vastakirnutun kultaisuuden edessä omat suortuvani haalistuvat harmaaksi tuhkaksi. 

Kirjan tarinan kertojana on Kirsti, alkuperäisen runon paha nainen, jonka pauloihin Klaus Kurki oli joutunut. Runon mukaan Kirsti ei katso hyvällä sitä, että joutuu luovuttamaan avaimensa rintasisarelleen Elinalle, Laukon nuorelle emännälle. Salavuoteus Klausin kanssa ei kuitenkaan pääty tähän, ja Kirsti ryhtyy raivaamaan Elinaa tieltään päästäkseen Laukon emännäksi. Kirjassa Kirsti on tavallinen nuori nainen, turvaton ja pelokas. Kun suhde Klausiin paljastuu, Elina tietenkin kääntyy Kirstiä vastaan. Pörösilmän hullun Hintsa-pojan yllyttämänä ja avustamana Kirsti houkuttelee Elinan tilanteeseen, jossa hän jää kiinni aviorikoksesta, ja joutuu vastasyntyneen lapsensa kanssa miehensä Klausin sytyttämän murhapolton uhriksi.

Kirjassa vilisee taikauskoa ja uskomuksia, pahoja silmiä ja taikakaluja. Samalla keskiaikaisen Suomen jyrkkä uskonnollisuus leimaa ihmisten elämää. Varsinkin naisena oleminen on vaikeaa. Synnintekijän osa on lohduton. Käänteistä runoon nähden on se, että pahuuden ruumiillistuman sijasta Kirsti onkin uhri, joka tuomitaan yksin syylliseksi, ja saa maksaa synnistään kohtuuttoman suuren hinnan.

Kirjassa ei kaikki mene kuten alkuperäisessä runossa. En tiedä oliko se pettymys vai vain yllätys. Ylisanat ovat vaisuja kuvaamaan sitä kunniotuksen määrää, mitä tunnen kirjailijaa kohtaan. Hän on tehnyt mittavan selvitystyön, sukeltanut syvälle runoon ja tehnyt sen ympärille omanlaisensa, kiehtovan tarinan. 

Elinan surma -runo löytyy kokonaisuudessaan kirjan lopusta.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Shari Lapena: Hyvä naapuri




Otava, 2017


Lapsen katoaminen ja vanhempien hätä on teema joka puree. Anne ja Marco ovat saaneet kutsun seinän taakse naapuriin päivälliskutsuille. Lapsenvahti, jonka piti tulla hoitamaan heidän puolivuotiasta vauvaansa, peruu tulonsa viime tipassa. Anne ei halua lähteä, mutta Marco suostuttelee hänet. He ottavat itkuhälyttimen mukaan ja käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa puolen tunnin välein. Mutta kun he palaavat pikkutunneilla kotiin, ulko-ovi on raollaan ja vauva peittoineen on kadonnut vuoteestaan. Poliisi kohdistaa ensimmäiseksi epäilyt lapsen vanhempiin. Myöskin pariskunnalla, jonka luona vanhemmat ovat iltaa viettäneet, Cynthialla ja Grahamilla on salaisuuksia.

Annen vanhemmilla on rahaa - ja he inhoavat Annen aviomiestä Maecoa, joka ei ole varakkaasta suvusta, vaan aivan tavallinen yrittäjä.  He ovat auttaneet Annea ja Marcoa ostamalla heille talon ja sijoittamalla rahaa Marcon yritykseen. Vanhemmat ovat valmiita maksamaan mittavat lunnaat, jotta saisivat ainoan lapsenlapsensa takaisin.

Rikostutkija Rasbach kohdistaa huomionsa lapsen vanhempiin ja selvittää heidän taustojaan. Anne on kärsinyt synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja poliisi epäilee hänen vahingoittaneen vauvaa ja Marcon suojelevan vaimoaan ja hävittäneen lapsen ruumiin. Tarkastuskäyntien aikataulut eivät välttämättä tue tätä teoriaa. Anne alkaa jo epäillä itsekin, että on tehnyt vauvalle jotain. He kaikki olivat nauttineet alkoholia illan aikana ja tapahtumat ja kellonajat hämärtyvät hänen muistissaan. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat pöyristyneitä syytöksistä, joskin Marcon yrityksellä on mennyt jo jonkin aikaa huonosti ja hän olisi rahan tarpeessa. 

Annen huoli lapsestaan on suunnaton. Hän kuvittelee pikku Coraa kuolleena, matoja kuhisevana jossain jäteastiassa tai metsässä, hätäisesti maahan kaivetussa kuopassa, josta eläimet ovat kaivaneet hänet esiin ja kaluavat hänen pieniä luitaan. Pahinta on, että hän ei muista. Hänen menneisyydessään on tapahtunut ennenkin kamalia asioita, joista hän ei muista mitään. 

Välit kiristyvät suuntaan jos toiseenkin. Anne epäilee miestään suhteesta naapurin kauniin Cynthian kanssa, ja Marco miettii Annen mielenterveyttä. Annen vanhemmat näkisivät mieluusti Marcon syylliseksi. Juuri, kun asioiden ratkaisu alkaa häämöttää lukijan päässä, asiat kiepsahtavatkin päälaelleen.

Hyvä naapuri ei ole mikään monitasoinen jännityskertomus, mutta pitää otteessaan alusta loppuun. Esikoisdekkariksi todella hyvä ja helppoa lukemista vaikka lomalle mukaan.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Katarina Wennstam: Hämärän tyttö

Kuvahaun tulos haulle hämärän tyttö
Otava, 2018
Charlotta Lugn on sairauslomalla poliisin työstään. Hän sairastaa kroonista migreeniä ja on lääkehuuruissaan tehnyt muutaman vakavan virheen työssään. Vaimo Agneta on jättänyt hänet, ja Charlotta elää aurinkolasien, lippalakin ja paksujen verhojen suojassa asunnossaan. Ulos hän lähtee vasta hämärän tullen.


Muutamaa kerrosta alempana eräs perhe herää monena yönä jostain naapuriasunnosta kuuluvaan eläimelliseen ulvontaan. Ulvoja ei ole kuitenkaan eläin vaan 15-vuotias tyttö, Molly, joka viiltelee itseään ja uskaltautuu hänkin ulos vasta hämärän tullen. Charlotta saa kontaktin Mollyyn, ja uskoo tarinan, jonka hän kertoo. Jota hän on yrittänyt kertoa jo vuosi sitten, mutta häntä ei uskottu. Jos Mollya - ja hänen parasta ystäväänsä Mirandaa - olisi silloin uskottu, eläisikö Miranda vielä? Koulumaailma on julma, ja kun maineensa menettää, se on maailmanloppu.


Charlotta uskoo Mollya ja lupaa auttaa, mutta lupausta ei ole helppo toteuttaa. Hyllytetty poliisi ei niin vaan pääse avaamaan uudestaan jo lopetettua tutkintaa. Hän kutsuu avukseen asianajaja Shirin Sundinin sekä syyttäjä Madeleine Edwardsin. Teinejä hyväkseen käyttävä raiskaaja on vapaalla jalalla, ja naiskolmikko yhdistää voimansa.


Samaan aikaan paikalliseen Nackan lukioon lähetetään uhkaus veriteosta. Onko sähköpostin lähettäjä tosissaan vai onko kyse pelkästä häirinnästä? Jotain tapahtuu, mutta olisiko potentiaalinen kouluampuja tyytynyt vain yhteen uhriin? Tapausten uskotaan liittyvän toisiinsa.


Katarina Wennstam on ruotsalainen kirjailija, journalisti ja luennoitsija. Dekkareissaan hän käsittelee naisten Ruotsissa kohtaamaa väkivaltaa. Hän on myös julkisuudessa käsitellyt naisten kokemaa seksuaalista väkivaltaa ja oikeutta hallita omaa vartaloaan. Fiktion keinoin hän tuo esille asioita jotka valitettavasti ovat faktaa kaikenikäisille naisille myös sivistyneessä pohjolassa. Sitä miten naisen itsetunto hiljalleen murskataan ja hän alkaa uskoa olevansa itse syyllinen häpäisyyn ja hyväksikäyttöön. Valokuvilla voi kiristää tekemään mitä vaan, ja ennen kaikkea pitämään suunsa kiinni. Miten nuori tyttö todistaa hyväksikäytön sana sanaa vastaan -tapauksessa, kun vastapuolena on arvotettu ja hyvämaineinen henkilö?


Wennstam käyttää heikkojen puolustamiseen sanan mahtia, ja sana tällä feministiksikin kutsutulla vahvalla naisella on hallussaan. Päähenkilöt ovat myös vahvoja naisia, vaikka  elämässään kipuilevatkin omien ristiriitojensa kanssa. Wennstamin dekkarit ovat myös juonellisesti parasta a-luokkaa. 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Mari Jungstedt: Luvattu maa

Kuvahaun tulos haulle mari jungstedt luvattu maa
Otava, 2017
Mari Jungstedt on vaihtanut sujuvasti dekkareidensa miljöön Gotlannista Gran Canarialle. Annan arvoa kirjailijan halulle ja kyvylle uudistua. Joskus tuntuu siltä että kirjailija on niin kiintynyt henkilöihinsä, ettei pysty irrottautumaan ja alkaa toistaa itseään. Silloin uskottavuus kärsii. Näin on käynyt esim. Camilla Läckbergille, jonka sinänsä loistava Fjällbacka-sarja voisi jo vaihtua miljööltään ja henkilöiltään. Eipä Jungstedt kuitenkaan ole Anders Knutastakaan haudannut, tuottelias kirjailija kun on.

Mari Jungstedt viettää osan vuodesta Gran Canarialla, joten hän osaa kuvata uskottavasti saaren miljöötä ja henkilöitä. Joitakin lukijoita saattaa ehkä häiritä varsinkin kirjan alkupuolella kursiivilla painetut espanjankieliset lausahdukset. Itse olen Espanja-fani, ja kielitaitoni on häikäisevä opiskeltuani kokonaisen lukuvuoden kansalaisopistossa kieltä ja kulttuuria. Joitakin virheitä lausahduksista bongasin, näinköhän ovat kääntäjän tekemiä. 

Ensimmäisen Kanaria-sarjan kirjansa Tummempi taivas Jungstedt kirjoitti yhdessä Ruben Eliassonin kanssa, jonka kanssa myös kirjan hahmot on luotu. Siinä tutustuimme toimittaja Sara Mobergiin, joka asuu lomaparatiisissa perheensä kanssa. Ex-poliisi Kristian Wrede työskentelee konsulaatissa ja tekee yhteistyötä Guardia Civilin eli paikallisen poliisin kanssa. Hän on myös Saran läheinen ystävä. Kristiania painaa menneisyyden raskas taakka. Hänen ollessaan lapsi perheen auto varastettiin. Hänen pikkusiskonsa istui varastetun auton takapenkillä. Tyttöä ei koskaan löydetty. Kristianilla on pienenpieni toivonkipinä, uusi johtolanka, joka kiinnostaa myös Saraa. 

Sara on keskellä keski-iän kriisiä. Mies Lasse on muuttunut etäiseksi, pelkäksi asuinkumppaniksi. Sara päättää alkaa ottaa pianotunteja, ja nuori ja komea pianonsoitonopettaja on vähällä sekoittaa hänen päänsä. Järkyttävät tapahtumat saarella pakottavat kuitenkin Saran ja Kristianin jättämään henkilökohtaiset ongelmansa syrjään. Lomakohteeseen tehdään iskuja, jotka järkuttävät sekä paikaillisia että uhkaavat häätää turistit pois lomarannoilta. Ruotsalaisnainen murhataan raa´asti loma-asunnossaan kostean illan päätteeksi. Uima-altaalta aurinkotuolista löytyy nukkumasta naisen erittäin humaltunut aviomies, joka ei muista illan loppuvaiheista mitään. Murha ei jää ainoaksi. Onko saarella liikkeellä sekä sarjamurhaaja että terroristiryhmä?

Jäljet johtavat kauas, aina 1950-luvulle, jolloin ensimmäiset skandinaavituristiti saapuivat Gran Canarialle. Saralla on varma tietolähde poliisissa, Diego Quintana, joka on salaa ihastunut Saraan. Sara ei ole ihastusta huomaavinaankaan, mutta erityisasemansa vuoksi hänellä on etulyöntiasema muihin toimittajiin nähden. Nyt kuitenkin tapahtuu sellaisia asioita, että Quintana ei aina ehdi Saran puheluihin vastata. 

Pidin henkilöistä ja miljööstä. Saari on paratiisi ilmastonsa ja leppeän elämäntapansa vuoksi, ja moni kylmän pohjolan asukki muuttaa eläkepäivikseen talvehtimaan aurinkoon. Jotkut jaksavat golfata ja urheilla, toiset päätyvät ilta toisensa jälkeen baariin maanmiehiensä ja -naisiensa joukkoon humaltumaan. Alkoholi on halpaa, ja lämmin ilma antaa janoiselle tekosyyn. Kotimaan ongelmia ei täälläkään pääse pakoon. Pelkästään näistä asioista voisi kirjoittaa kirjan, mutta eihän se olisi dekkari. Tai ehkä olisi, mutta erilainen.


torstai 7. kesäkuuta 2018

Kirsi Pehkonen: Karhuvaaran uhri

Myllylahti, 2015

Kirsi Pehkosen esikoisdekkarin miljöönä on itäsuomalainen luontokuvakeskus Karhuvaara. Metsään on tehty kojuja, joihin innokkaita, luontokuvauksesta kiinnostuneita matkailijoita viedään yöpymään ja kuvaamaan karhuja. Eläimiä houkutellaan paikalle lohenperkuujätteiden ja haaskojen avulla. Karhvaara saa osan tuloistaan myös luontokuvanäyttelyllä.  Paikalla on elokuvaryhmä, joka tekee luontodokumenttia karhuista. Projektista vastaa kokenut saksalainen kuvaaja Helmut työntekijöinään vähemmän kokeneita venäläisiä nuoria miehiä. 

Tapahtumien keskipisteessä on Johanna eli Jonna, Karhuvaaran isännän Eskon kummityttö. Jonna on viihtynyt Karhuvaarassa pikkutytöstä lähtien, ja nyt hän on tullut kesätöihin kummisetänstä yritykseen. Jonnan toimenkuva ja työaika ovat hyvin joustavia ja väljiä, hän vie haaskoja metsään, kuljettaa turisteja yöksi kojuille kuvaamaan ja auttelee keittiöstä vastaavaa Elinaa. Paikalle kurvailee silloin tällöin kevytmoottoripyörällään Jossun entinen poikaystävä Niko, joka saa kyllä nopeasti lähtöpassit. Jonnaa ei enää kiinnosta. Karhuvaarassa viihtyvät myös ammatikseen luontoa kuvaavat, kuten Eskon ystävä Kari-Juhani Kasteaho eli Kassu, jonka Jonnakin on tuntenut pikkutytöstä asti. 

Jonna on viemässä brittipariskuntaa yöksi kojulle, kun kivikosta löytyy kuolleena eräs elokuvaryhmän jäsen. Kuolema ei näytä olevan luonnollinen.  Tapausta tulee tukimaan komisario Soitunlampi ja vanhempi konstaapeli Rundgren. Paikalla on myös kärppänä iltapäivälehden toimittaja JJSalonen. Lööpit vihjaavat karhun hyökkäystä, ja Karhuvaaran maine on vaakalaudalla. Petoviha nostaa päätään. Mutta lyövätkö karhut ihmisiä kivellä päähän?

Pidin kirjan miljööstä, itäsuomalaisesta villistä metsäluonnosta. Käsittääkseni juuri näin karhuja päästään kuvaamaan, haaskan ja kojujen avulla. Muuten karhuun törmääminen kameran kanssa luonnossa olisi äärimmäisen harvinaista. Karhut kyllä tietävät, että kojussa on ihmisiä, ovatpa joskus pistäneet jonkun kojun päreiksikin. Ja kukapa kieltäytyisi seisovasta pöydästä? Karhuvaarassa kuvataan kuitenkin luonnon ehdoilla, tarpeeksi harvoin ja pidetään huolta siitä, että karhut eivät kesyynny liikaa ja että ne pystyvät myös metsästämään ruokansa. Ovatko luontokuvauksen metodit kuitenkaan täysin pyyteettömiä? Hyvällä kuvalla kun voi ansaita hyvän summan rahaa.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Eva Franz: Sininen huvila

Kustantamo S & S, 2017


Takakansi: Sininen huvila on Anna Gladista ketovan cozy crime -dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Tämä lause herätti henkisiä riemunkiljahduksia. Kirja vei mukanaan ensimmäiseltä sivulta saakka. Suositun Sininen huvila -blogin kirjoittaja Becca Stenlund on pahoinpidelty - tai ilmiselvästi yritetty murhata - raa´alla tavalla. Hänen pieni poikansa löydetään harhailemasta tieltä keskellä yötä. Pojan isä Peter on hermostunut blogin "nukkekotielämään", ja muuttanut tilapäisesti muualle. Beccaa ei tunnu häiritsevän miehen lähtö, hän päivittää blogiaan innokkaasti. Viime aikoina blogiin on kuitenkin tullut ikäviä kommentteja. Liikkeellä on trolleja mutta myös  muita, joilla on pahat aikomukset. Tappouhkauksiakin on tullut. 

Rikoskonstaapelit Anna Glad ja Rolf Monsson ottavat murhayrityksen tutkinnan hoitaakseen. Annalla on kotona avomies Måns, joka on yrityksensä konkurssin jälkeen työttömänä ja keskittyy konsolipeleihin. Niinpä Annaa ei haittaa tehdä pitkää päivää tutkimuksen parissa. Varsinkin kun laitoksen oma tietotekniikkaguru on lomalla, ja blogikommentteja tulee tutkimaan Tomas, jolla on nauravat silmät ja itsepäinen tukka.... Kun Rolfkin joutuu pois pelistä, jää tutkintavastuu yksin Annalle.

Aluksi hämmensi, kun henkilöiden nimet olivat ruotsinkielisiä, seassa vilahteli joku suomalainen Jarkko tai Jari. Hetken aikaa kesti ennenkuin tajusin, että tapahtumat sijoittuvat kuitenkin Suomeen. Eva Franz on bloggaaja itsekin, asuu Espoossa ja työskentelee Svenska Ylessä, joten tässä selitys.

Kirjailija heittelee lukujen väliin vuoropuheluja, joissa keskustelevat salaperäinen "Niko" ja ilmeisesti hänen isänsä. Keskustelut eivät ole ihan tavanomaisia vanhemman ja lapsen/nuoren välisiä ja lisäävät tarinaan kutkuttavaa jännitystä. Kuka on salaperäinen Niko ja onko hänellä tekemistä murhayrityksen kanssa?

Oman säväyksensä lukukokemukseen tuo aina  se, kun jutun keskiössä on pieni lapsi, tässä tapauksessa Peterin ja Beccan poika Bruno, joka selvästi on  nähnyt jotain, mitä ei saa sanotuksi. Murhaaja on vapaalla jalalla, ja kun Becca alkaa heräillä tajuttomuudesta, tulee hänelle kiire saattaa tehtävänsä loppuun. Loppuhuipennus on juuri sellainen, kuin kunnon dekkarissa pitääkin. Ja ratkaisua en ainakaan minä arvannut ennalta, vaan jännitys säilyy loppumetreille saakka.

 Lisää Anna Gladia niin minä kiitän!