sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Johanna Hulkko: K18

Karisto 2016
Rento pieni kirja nuoruudesta ja viisaudesta. Kirjan kertoja-minä on Aksu, lukion ekaluokkalainen. Perheen kesken Täpälys. Aksun perheeseeen kuuluvat äiti Muikku, iskä Skä, pikkuveli Räätiö, pikkusisko Älykääpiö sekä seropi nimeltä Korppu. Aksu käy siis lukiota ja pitää tietokonepeleistä. Elämän keskipiste on tyttöystävä, ihana sirkusprinsessa Maria, the Beibe, jolla on maailman rumimmat korvat. Niitä Aksu ajattelee silloin kun muiden kehonosien ajatteleminen kuumottaa liikaa. 

Perhe lähtee reissuun ja Aksu jätetään vahtimaan taloa ja Korppua - mahtavaa!
Mä yksin tän talon herrana. Kun ovi kolahti ja takavalot vilahti, mä huusin niinkuin joku Herkules.
Kirjan kuvituksen on tehnyt Sylvester Kivelä

Talon herruus alkaa mukavasti, Maria tulee kyläilemään mutta haetaan yöksi kotiin. Aksu raahaa kajarit ja pelikoneet olkkariin, pistää musat ja peliäänet täysille. Myöhemmin paikalle ilmestyy Noora, Aksun pelikaveri. Nuoret löytävät viinilaatikon jämät, ja homma lähtee käsistä. Noora on huonossa kunnossa, ja Aksu miettii soittaisko ambulanssin vai herättäisikö Skän. 
Aikuiset tulevat apuun ja yöstä selvitään hengissä. Mutta mitä Maria sanoisi tästä kaikesta? Aksu päättää kertoa kaiken, mutta vie aikansa kerätä rohkeutta. Maria ehtii jo ajatella vaikka mitä. 

Kirjassa Aksu puhuu nuoren pojan kieltä. Kielen autenttisuudesta en tiedä, enkä edes ymmärtänyt läheskään kaikkea, varsinkaan pelitermejä. Mutta ilmaisuille nauroin monta kertaa ääneen. Aksu eli täpälys on riemukas tuttavuus, joka osaa ottaa opikseen myös mokailuistaan. 

Loppulauseeks vois Kurpan mukaan laatia jotain eeppistä tyyliin Nykäsen Matin viisaudet mutta olkoon. Vilkutukset kuitenkin Katariinalle. Se saatto pelastaa videoillaan Nooran hengen. Ja jos kaikki maikat olis sellasia ku se, tää kolmas kivi auringosta olis aika helvetin paljon parempi paikka olla nuori.
Ja nyt:
Esirippu.
The end. 
Törmäillään. 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus



Myllylahti, 2015
Kaija työskentelee sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. Niin myös kirjan kirjoittaja Sisko Koskiniemi. Kääntöpuolella lapsuus on kaunokirjallinen teos, mutta niin uskottavasti kirjoitettu, että varmasti kirjan tapahtumat peilaavat tosielämää. Ikävä kyllä. Kaijan vastuulla on lastensuojelutyö, mutta työ tuo tullessaan monenmoista inhimillistä hätää.


Kirjan tapahtumissa lapset ja nuoret hairahtuvat usein huonoille teille.  Huume- ja alkoholikokeiluja, näpistyksiä, häiriköintiä. Kaija kutsutaan paikalle, ja Kaija kutsuu vanhemmat paikalle. Nuoren tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, minkä kannan vanhemmat ottavat. Nuori, jonka vanhemmat vähättelevät asiaa ja syyllistävät viranomaisia, saa rauhassa jatkaa huumekokeiluaan, kunnes          ollaan niin syvällä että aikuisten apu ei enää tavoita.

Sosiaalityöntekijä on usein puun ja kuoren välissä. Vaikka tietäisi, että perheessä on asiat huonosti ja on vaan ajan kysymys, milloin jotain todella vakavaa tapahtuu, ei ole keinoja puuttua. Resursseja vähennetään koko ajan, ja työtä pitäisi priorisoida tuottavampaan suuntaan. Ottaako lapsi huostaan ennekuin jotain todella kamalaa tapahtuu, ja ottaa se riski että tulee syytetyksi aiheettomasta huostaanotosta? Useimmat vanhemmat kai kuvittelevat olevansa täysin päteviä huoltajia lapsilleen. Kunnes jotain kamalaa tapahtuu. Useimmat meistä muistavat pienen tytön kamalan kohtalon muutaman vuoden takaa.

Raskaan työn vastapainona Kaijan siviilielämä on varsin rauhallista. Perheeseen kuuluu lukioikäinen Ville-poika, jonka Kaija on kasvattanut yksin. Sekä koira Kaivuri, jonka kanssa ulkoilemisesta Kaija nauttii vapaa-aikanaan. Seurustelukumppanina kiltti poliisi Malinen, joka kantaa omaa perhe-elämän taakkaansa mukanaan. Työelämän tragediat Kaija kohtaa viileänä ja vahvana, ja työkaverit poliisilaitoksella usein ihmettelevät, miten eleettömästi Kaija pystyy kohtaamaan inhimillisen hädän. Työminän on oltava vahva, eikä omia tunteita voi pistää peliin, muuten tosielämän tapahtumat kävisivät liian raskaaksi. Lasten hätää kohdatessaan Kaija on kuitenkin vahva, lohduttava aikuinen joka tulee paikalle ja huolehtii asioista silloin kun maailma ympärillä romahtaa.


”Olkaa lempeitä näille lapsille. Heidän maailmanloppunsa on nyt.”

tiistai 19. tammikuuta 2016

Vepe Hänninen: Uusi alku (Kylmäverisesti sinun)

WSOY, 2015

Muistatteko tv-sarjan Kylmäverisesti sinun? Se perustuu tosielämässä tapahtuneisiin rikoksiin, jotka on dramatisoitu tv:lle. Pääosissa Ville Virtanen ja Antti Reini. Pidin aikanaan sarjasta kovasti, ja ilahduin kun sain tämän kirjan käteeni.

Kirjassa päähenkilöt elävät aikaa kahdeksan vuotta tv-sarjan päättymisen jälkeen. Yhteiskunta on muuttunut, poliisin työ vaikeutunut ja resursseja vähennetään. Rikoskomisario Veli Miettisen (sarjassa Ville Virtanen) vaimo kuoli tv-sarjan päättymisen aikaan dramaattisissa olosuhteissa, ja Veli jäi yksin pienen Alli-vauvan kanssa. Nyt Velin elämässä on uusi valo, pohjoisen tyttö Nanna, jota reipas alakoululainen Alli pitää äitinään. 

Veli joutuu keskeyttämään vapaapäivänsä ja selvittelemään juoppokämpästä löytynyttä ruumista, joka on survottu sohvan sisään ja heitetty rappukäytävään haisemaan. Juopporemmi raahataan asemalle ja säilötään putkaan, ja sinne he jäävätkin odottelemaan, kun Tuusulantiellä ammutaan autoonsa japanilainen liikemies Sato. Tästä tapahtumat alkavat vyöryä sellaiseen tahtiin, että heikompaa lukijaa ihan hirvittää ja kirjaa ei tohdi päästää kädestään edes yöunien ajaksi. Sato ei olekaan Sato, vaan venäjänjuutalainen liikemies. Myöskään Saton henkivartija, espanjalainen Valé ei ole se miksi itseään väittää, vaan Velin vanha tuttu. Ruumiita tulee lisää, ja tapahtumien keskiössä tuntuu olevan Saton virvelilaukku, jota yksi sun toinen haluaisi omakseen.

Veli joutuu asettamaan puntariin uransa poliisina ja jälleen kerran myös perheensä turvallisuuden. Tapahtumat vyöryvät kirjan loppua kohti hurjalla vauhdilla, ja loppuratkaisu on niin mielikuvituksellinen ettei sitä lukija osaa kyllä pienessä mielessään kuvitella etukäteen. Alusta loppuun ihan mahtavaa jännitystä, lukekaa ihmeessä jos sarjasta tykkäsitte. Eikä haittaa vaikka ei olisi sarjaa nähnyt, kirjan tapahtumat ovat itsenäisiä ja siitä voi aloittaa tuttavuuden Veli Miettisen, Summasen ja kumppaneiden kanssa.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Ildiko von Kurthy: Kuutamotariffi

Karisto, 2003

Kuutamotariffi taitaa olla kaikkien hömppä-chicklitkirjojen esiäiti. Himoshoppaaja kalpenee Cora Hubschin rinnalla. Cora on 33-vuotias sinkku, joka törmää elämänsä mieheen eräissä julkkispartyissä, joihin on päässyt ystävättärensä siivellä. Yllättäen hän törmää samaiseen tohtori Daniel Hoffmaniin, kun tilaa ajan lääkärin vastaanotolle.Siitä alkaa epätoivoinen puhelun odottaminen, joka on koko kirjan kantava voima. Kirjassahan eletään aikaa, jolloin joka tytön käsilaukussa ei ollut kännykkää, vaan puhelua odotettiin kiltisti kotisohvalla uskaltamatta pistäytyä edes postilaatikolla. Paitsi jos sattuu olemaan teknologian edelläkävijä ja omistaa langattoman puhelimen ja/tai puhelinvastaajan.

Vihdoin ihana Daniel soittaa, ja siitä alkaa treffailu, johon puheluiden odottaminen ei suinkaan lopu. Cora ei halua olla liian tyrkky vaan leikkii hiukan kissa ja hiiri -leikkiä Danielin kanssa - mikä tietysti johtaa väärinymmärryksiin. Danielin käsipuolessa viihtyy myös elokuvatähtönen Ute "Carmen" Koszlovski. Mikä ei tietenkään helpota Coran oloa, ja aiheuttaa lisää väärinymmärryksiä. Lopulta juuri Ute onkin avain Coran ja Danielin onneen.

Hauskaa ja harmitonta hömppää. Lue, jos ei ole parempaa tekemistä. Esim. kun odottelet kynsilakan kuivumista. Hirveästi et menetä vaikka jätät lukemattakin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ritva Sarkola: Kivinen enkeli

Myllylahti, 2014


Myllylahti, 2014
Ritva Sarkola on kirjoittanut avainromaanin, elämäkerran joka on kuitenkin fiktion muodossa, ja nimet ovat muutettu.

Kyllikki ja Isto ovat nuorena avioitunut pariskunta, joille syntyy nopeassa tahdissa kaksi lasta. Istosta ei kuitenkaan ole oikein isän eikä aviomiehen rooleihin, mies juoksee kapakoissa ja vieraissa naisissa, kun vaimo hoitaa kodin ja lapset ja rahoittaa siinä samalla miehen opintoja. Isto ajautuu kahden naisen loukkuun, ja tekee lopulta ratkaisunsa ja muuttaa Tertun luo. Kyllikki etsii yhä enemmän lohtua alkoholista. 

Dekkarikirjailija Matti Saartola ottaa Kyllikin luottoystäväkseen, ja kirjailijan nuoresta, kauniista vaimosta Marjatasta ja Kyllikistä tulee myös sydänystävät. Martti tarvitsee rauhaa kirjoittamiselleen, ja Marjatta ja Kyllikki viihtyvät pääkaupunkiseudun ravintoloissa sekä myös Marjatan ja Martin kesäasunnolla. Alkoholi on voimakkaasti kuvassa mukana Kyllikillä kuivat kaudet ja rajut ryyppyputket vaihtelevat, Marjatalle maistuu koko ajan. 

Sarkola myöntää eräässä haastattelussa, että kirja on alusta loppuun faktaa. Martin ja Marjatan tilalle voi vaihtaa Mauri ja Tuula Sariolan nimet ja Kyllikin ja miehensä paikalle Ritva Sarkolan miehineen. Kirjassakin Kyllikki ryhtyy kuin vahingossa Martin kuoleman jälkeen kirjoittamaan Marjatan nimissä kirjoja, joiden tuotolla Marjatta yrittää maksella Martin jättivelkoja kustantajalle. Lopulta kupla puhkeaa, ja meille kaikille tuttu kulttuuriskandaali on valmis.

Kirjan loppu on valoisa. Kyllikki löytää raittiuden ja elämänsä miehen, ja jatkaa kirjoittamistaan. Avoimeksi jää, millaiseksi Kyllikin ja Marjatan välit lopulta muodostuvat, ja kuinka Marjatan käy. Ehkä se on tarina, joka Tuula Sariolan pitäisi kirjoittaa.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee



Pysytelläänpä edelleen uskollisesti dekkareissa, ja pohjoismaisissa sellaisissa. Mari Jungstedin 11. suomennetussa Gotlanti-sarjan dekkarissa Anders Knutas on toipumassa avioeron sekä työssä sattuneen trauman aiheuttamasta masennuksesta. Hänen sijastaan rikostutkijana on komisario Karin Jacobssson. Karinin ja Andersin työtoveruus on kehittynyt romanssiksi, joka kirjan kuluessa etenee rakkaussuhteeksi.

Kolmivuotias Vilma on äitinsä mukana töissä kauneushoitolassa, jonka pihalta hän katoaa mystisesti kesken äidin työpäivän. Pienet valkoiset kengät jäävät nurmikolle siihen kohtaan missä tyttö on leikkinyt. Järkyttyneet vanhemmat hälyttävät poliisit, mutta tyttö tuntuu haihtuneen ilmaan. Vilma sairastaa epilepsiaa ja hän on riippuvainen säännöllisestä lääkityksestä.

Toisaalla yötyötä tekevä perheenisä David kuulee tahtomattaan vaimonsa yöllisen puhelinkeskustelun, ja joutuu järkyttymään perinpohjaisesti, kun pääsee selville vaimonsa elämästä kaksoiselämästä.

Pian toinenkin pikkutyttö katoaa, ja eräälle rannalle ajelehtineesta matka-arkusta löytyy naisen ruumis. Poliisi tekee pitkää päivää tavoittaakseen murhaajan ja tyttöjen sieppaajan. Päähenkilöiden mielenliikkeitä seuratessaan lukija voi arvailla syyllistä. Vaikka osuisi oikeaankin, se ei kirjan mielenkiintoa vähennä.

Kirjan lopussa Anders ja Karin päättävät matkustaa Kanarialle, jotta Anders voisi päästa irti sinne
 kohdistuvasta traumastaan. Vielä ehtii tapahtua jotain, joka saa lukijan miettimään, pääseekö pariskunta matkaan. Tiettävästi seuraava Jungstedtin kirja sijoittuukin Kanarialle, sittenpä nähdään onko pariskunta kirjassa mukana.