perjantai 23. syyskuuta 2016

Annamari Marttinen: Törmäys

Tammi, 2016
Suorastaan pelotti lähteä ajamaan autolla, kun olin lukenut tämän kirjan. Varmaan panee useamman lukijansa hellittämään kaasujalkaa, katselemaan suojatielle ja ennen kaikkea pitämään näppinsä irti puhelimesta autoa ajaessaan. Onnettomuuden kuvaus tuntui liiankin todentuntuiselta, kuin olisi itse ollut silminnäkijänä.

Miro ja Nadja, nuoret rakastavaiset, onnelliset kesässä. Aamu ja Jarkko, vähän vanhemmat rakastavaiset. Miron äiti ja pikkuveli Joona, sekä kaukana asuva isä. Nadjan vanhemmat Suvi ja Matti, kolmantena pyöränä Sami. Hannele, joka oli onnettomuuden silminnäkijä. Heidän kaikkien elämä muuttuu muutamassa sekunnissa, eikä mikään ole niin kuin ennen. 

Kirjoittaja kulkee hetken kerrallaan heistä jokaisen kanssa. Aamun, joka ei syyllisyydeltään tahdo jaksaa jatkaa elämäänsä. Suvin ja Matin, joiden avioliitto näytti tulleen tiensä päähän jo ennen tragediaa. Samin, joka on ikäänkuin ulkopuolinen, mutta silti tapahtumien keskiössä. Välillä viivytään Miron luona sairaalassa, jossa kaikki vuorollaan haluavat käydä. Toiset syyllistämässä, toiset hakemassa helpotusta syyllisyyteensä. Äiti, isä ja Joona, jotka yrittävät olla vahvoja, että Miro löytäisi syyn elää. Oikeita asioita tuntuu tekevän ainoastaan teho-osaston kaunis hoitaja Nina, jonka kanssa Miro voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Puhua Nadjasta. 

Kirja teki syvän vaikutuksen minuun. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja ei ollut synkkä. Sen luettuaan tuli sellainen olo, että niistä kaikkein kauheimmistakin asiosta on mahdollista selvitä ja jatkaa elämäänsä. Vaikka ei olekaan enää sama ihminen kuin ennen.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Johanna Tuomola: Tummissa vesissä


Myllylahti, 2009


Valheiden vangit -dekkarin jälkeen halusin perehtyä Johanna Tuomolan muihinkin jännityskirjoihin ja aloitin tästä Tuomolan ensimmäisestä dekkarista. Päähenkilö Noora Nurkka on Keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli. Hän joutuu kuitenkin jättämään työnsä lastensa isän tekemän kuprun vuoksi. Noora aloittaa työt Lohjan poliisilaitoksella. Taloudellinen tilanne pakottaa Nooran kahden lapsensa kanssa asumaan isänsä hevostilalle. Nooran vanhemmat ovat eronneet Nooran ollessa ihan pieni, ja isä on jäänyt Nooralle tuntemattomaksi.

Nooran työura Lohjan poliisissa alkaa murhatutkinnalla, kun Lohjanjärven rannasta löytyy naisen ruumis.  Onko Saara Hallamaa tehnyt itsemurhan kuultuaan syöpänsä uusineen? Vai onko kyseessä sittenkin murha? Monellakin henkilöllä Saaran lähipiirissä olisi ollut sekä tilaisuus että motiivi päästää Saara päiviltä. Saara ei ole ollut kaikkein uskollisin aviovaimo. Onko mustasukkainen aviomies menettänyt malttinsa vai onko kyseessä sittenkin rannalle jätetty rakastaja? Saaran siskolla Sinillä on myös yhtä sun toista hampaankolossa Saaraa kohtaan.

Noora tasapainoilee työn ja yksinhuoltajan haasteiden välissä, parinaan hurmaava poliisikollega Mario. Monen mutkan kautta Noora nitoutuu osaksi työyhteisöä, ja lapsuuden salaisuudetkin alkavat ratketa sitä mukaa kun langat murhaajan ympärillä kiristyvät.


Juonilinjat kulkevat lomittain ja jännitys säilyy ihan viimeiselle sivulle saakka. Taidanpa jatkaa Tuomolan dekkareiden parissa odotellessani jatkoa Valheiden vangeille.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Piia Leino: Ruma kassa


Ruma kassa
Johnny Kniga, 2016


Sarianna on kassamyyjä, jonka tiedotusopin opinnot ovat jääneet kesken. Hän asustelee kissansa kanssa, edellisestä seurustelusuhteestakin on jo useampi vuosi. Yllättäen Sarianna saa tarjouksen päästä mukaan tosi-tv -formaattiin, jonka voittaja saa ison summan rahaa. Sarianna päättää katsoa, mitä tilaisuus toisi tullessaan. Hän huomaa joutuneensa mukaan ohjelmaan nimeltä Kaunottaret ja hirviöt - osaatteko arvata kummassa joukkueessa ruma kassaneiti kilpailee?



 

 

 

Kaunotarten joukkueesta löytyy missiä ja kiekkovaimoa sun muuta enemmän tai vähemmän julkkistähtöstä. Monsterinaiset ovat kaikki omalla tavallaan epäkelpoja: kellä on ylipainoa, kellä muuten vaan kirveellä veistetty naama. Tuotantoyhtiön miehet ottavat tietenkin kaiken irti niin kaunotarten kuin rumienkin huonoista puolista ja nöyryyttävät naisjoukkoa parhaansa mukaan. Joukkueet myös liittoutuvat toisiaan vastaan ja palkintoa tavoitellaan hampaat irvessä.

 

 

 

Tämä esikoisteos naurattaa ja vähän itkettääkin. Se kertoo korutonta kieltään nykyajan kauneusihanteista. Jos naisessa ei ole kaikki symmetristä, hän joutuu armottomasti monsteripuolelle. Ja se kauneinkaan kaunotar ei ole kuitenkaan sinut itsensä kanssa, vaan takertuu niihin pieniin, epätäydellisiiin kohtiin, jotka hänestä tekevät oman persoonansa. Kirjan kieli oli sujuvaa, kuten toimittaja-esikoiskirjailijan teokselta voi odottaakin. Siinä ei ollut mitään häiritsevää, joten lukija voi keskittyä itse tarinaan.



 

 

 

En paljasta miten ohjelma päättyy. Kuka voittaa ja ovatko voittajat voittajia ja häviäjät häviäjiä. Ihan odotetusti tv-sarja ei etene, mutta tarinan edetessä usko oikeudenmukaiseen palautuu. Vaikka aihe on raadollinen, tarina kantaa, sillä kirja on ihan oikeasti hauska.

 

 

Kati Hiekkapelto: Tumma



Tumma




 

 
Otava, 2016

Pidin kovasti Kati Hiekkapellon edellisistä dekkareista: Kolibri (2013 ) ja Suojattomat (2014). Kati Hiekkapelto asustelee nykyisin Hailuodossa (yksi lempipaikoistani kesälomamatkoilla!). Hän on opettanut maahanmuuttajia ja asustellut itsekin Serbian unkarilaisalueilla. Kirja kertoo Anna Feketestä, kuten kaksi aikaisempaakin kirjaa. Anna on muuttanut 4-vuotiaana Suomeen Serbiasta ja kouluttautunut poliisiksi ja työskentelee rikostutkijana. Annan äiti ja veli ovat myös asuneet Suomessa mutta palanneet Serbiaan.


Tässä kirjassa Anna on matkustanut lomalle kotikyläänsä Serbiaan äitinsä ja veljensä luo viettääkseen aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Heti ensimmäisenä iltana viinijuhlilla Annan käsilaukku varastetaan. Anna ja ystävät lähtevät juoksemaan varkaan perään, mutta tämä onnistuu pakenemaan vanavedessään punahameinen pieni tyttö. Seuraavana päivänä varas löytyy kuolleena vierellään käsilaukku, josta puuttuu Annan passi.


Varas kuuluu romaniheimoon, ja poliisi on haluton tutkimaan hänen kuolemaansa. Varkaan väitetään kuolleen hukkumalla. Anna vaistoaa tapauksessa jotain hämärää, eikä voi olla käynnistämättä omia, yksityisiä tutkimuksiaan, niin lomalla kuin onkin. Tapahtumat alkavat kiertyä yhä lähemmäs Annan omaa menneisyyttä ja kauan sitten kuolleen isän tarinastakin alkaa löytyä uusia piirteitä.

 

Kirja on hyvin erilainen kuin kaksi aikaisempaa, vaikka päähenkilö onkin sama. Kirjan teemoina ovat romaniväestön asema, ihmissalakuljetus sekä euroopan pakolaistilanne, joiden ympärille tarina punoutuu. Serbialaiset nimet toivat tarinan lukemiseen omaa haastettaan, varsinkin kun siellä kirjoitetaan sukunimi ennen etunimeä, esim Fekete Anna. Vieras kulttuuri on tarinan suola ja haaste, ja suomalaisen on vaikea käsittää ihmisten eriarvoisuutta ja yhteiskunnan korruptoituneisuutta. Anna kipuilee kahden kotimaan välillä. Kylmä ja räntäinen Suomi, jossa poliisiin voi kuitenkin luottaa on kovin erilainen kun Annan läheisten kotimaa, jossa yöt ovat tummaa samettia, mutta läheskään kaikkien henki ei ole samanarvoinen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Eila Pesonen: Läskiromaani

Läskiromaani on nimensä veroinen. Toivon kovasti että kirja on fiktiota eikä mikään omaelämäkerrallinen kaunokirja. Päähenkilö Terttu-Onerva on epäonnistuja joka suhteessa. Lapsuudenkodissaan ei-toivottu, väärää sukupuolta oleva keskimmäinen lapsi. Sopusuhtainen, isoluinen lapsi jota jo vanhemmat pitivät lihavana sorjien sisarustensa rinnalla.

Aviomieheksi siunaantui narsisti, mikä ei tietenkään itsetunto-ongelmien kanssa painivaa Terttu-Onervaa helpottanut. Anoppilassakin katsottiin karsaasti huonommasta ja köyhemmästä perheestä tullutta, romuluista miniää. Häätkin anoppi järjesti oman mielensä mukaan, morsiamella niihin ei ollut sanomista.

Kolme lasta kuitenkin siunaantui ennen avioeroa. Lapsia Terttu-Onerva kasvatti yksin, isä ei juuri yhteyttä pitänyt. Muutkin miesystävät osoittautuivat pettureiksi. Ystäviä ei Terttu-Onervalla ollut, harvat lapsuudenystävätkin hyljeksivät lihavaa epäonnistujaa. Työkaverit syrjivät. Työssään terveydenhoitajana Terttu-Onerva oli jatkuvassa ristiriidassa, hänen tehtävänsä nimittäin oli ohjata ihmisiä laihduttamisen ja terveiden elämäntapojen pariin, vaikka itse oli epäonnistuja. 

Jotenkin kirjasta jäi sellainen maku, että voiko yksi ihminen kohdata pelkkiä ilkeitä, petollisia ja raadollisia ihmisiä elämänpolkunsa varrella. Suhde lapsiinkin on ristiriitainen, toisaalta takertuva, kuitenkin heille kaikkea hyvää toivova. Lapsenlapsetkin siunaantuvat jotenkin kummallisella tavalla, miniät ovat outoja eikä heitä haluta tuoda anopille näytille. Terttu-Onerva sysää syyn omasta epäonnistumisestaan lähes kokonaan muiden ihmisten syyksi, ja se häiritsee kirjassa koko lukemisen ajan. Teki mieli ottaa päähenkilöä niskasta kiinni ja ravistella: Lopeta valittaminen ja ala elää elämääsi. Itsellänikin on paino-ongelmia ollut, mutta ei se ole estänyt minua solmimasta ystävyys- ja rakkaussuhteita sekä elämästä hyvää elämää. Sovituskopeissa toki vähän harmittanut. 

Onneksi kirjan loppupuolella Terttu-Onerva huomaa, ettei kukaan muu pysty häntä auttamaan kuin hän itse. Hän aloittaa tien kohti eheämpää itseään ja pyrkii antamaan anteeksi itseään kolhineille ihmisille. Kirjan lopussa jäi epäselväksi, tuliko Terttu-Onervasta loppujen lopuksi hoikka.