tiistai 19. syyskuuta 2017

Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

Bazar, 2016
Taas minulle ennestään tuntematon dekkarikirjailija, ja tällä kertaa pidin kovasti lukemastani. Ennen 
Pianonvirittäjää häneltä on suomennettu kirjat Vihan aika, Koston vanki ja Pahan kasvot. Lukuelämystä ei kuitenkaan haitannut, vaikka en ollut aikaisempia kirjoja lukenut, vaikka joissain kohtiin niihin viitatiinkin. Kuitenkin kiinnostaa, mitä on tapahtunut aiemmissa kirjoissa 27-vuotiaalle rikostutkintaryhmän jäsenelle Jonna de Bruggelle, joka työstää terapiassa aiemmin työssä tapahtuneita traumaattisia asioita. Jonnan tietää olevansa adoptoitu, ja tässä kirjassa hän myös kiinnostuu biologisista vanhemmistaan ja adoption syistä, ja saakin selville raskaita asioita. Jonnan tutkijaparina on kuusissakummenissä oleva, pian eläkkeelle jäävä Walter Gröhn, jolla hänelläkin on omat menneisyyden painolastinsa. Walterin rooli jää kuitenkin kirjassa vähäisemmäksi kuin Jonnan.

Yksi kirjan päähenkilöistä on Linnea, 16-vuotias tavattoman lahjakas pianisti. Linnean vanhemmat matkustavat maailmalla työn merkeissä, eivätkä paljoa piittaa tyttärestään, joka onkin kasvanut vaihtuvien lastenhoitajien huomassa. Linnea on julman ja häikäilemättömän koulukiusauksen kohde, ja kiusaaminen on sekä fyysistä, henkistä että somemaailmassa tapahtuvaa.  Kiusaajia ovat Erica, Adriana ja Felicia sekä muutamia muita nuoria. Linnea on täysin yksin, hänellä ei ole ketään aikuista tukenaan. Ainoa, jolle hän huoliaan purkaa, on nettiystävä Daniella. Sitten eräänä päivänä Linnean kotiin tulee iäkäs pianonvirittäjä Hermann, ja vihdoin Linnea tuntee saavansa kuuntelijan ja ymmärtäjän. Hermann myös ymmärtää Linnean poikkeuksellista lahjakkuutta pianonsoittajana. 

Sitten järven rannasta löytyy 16-vuotias tyttö, joka on murhattu brutaalisti. Kirja liikkuu kahdessa ajassa, mutta aikajänne on vain 20 päivää. Kirjailija on hyvin taitava kuvaamaan asioita niin, että lukija ei todellakaan arvaa, mitä on tapahtunut ja kuka on syyllinen, mutta yllättäen lukija joutuu myös pohtimaan kuka mahtoikaan olla uhri. Ja uhreja tulee lisää. 

Koulukiusaaminen tulee kirjassa esiin kaikessa raadollisuudessaan, ja voi vaan pohtia, kuinka monelle tämän päivän lapselle ja nuorelle koulunkäynti on yhtä piinaa, ja usein piina jatkuu koulumatkoilla sekä vapaa-ajalla nettikiusauksen muodossa. Ja kuinka monella ei ole ketään aikuista, jolle asiasta voisi puhua. Linnealle pakotien tuo itsensä viiltely.  Mutta onko kumpikaan osapuoli, kiusaaja tai kiusattu, valmis menemään niin pitkälle että tekisi murhan? Sitä saa pohtia tätä kirjaa lukiessaan, ja yllättyä loppuratkaisusta.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Hannu Vuorio: Isän poika

Like, 2012

Hannu Vuorio on minulle ennestään tuntematon kirjailija. Kirjassa on vahvasti yhteiskunnallinen teema, joskaan se ei kerro turvapaikanhakijoista, vaan jo maassa asuvista ja työtä tekevistä maahanmuuttajista. Habib Ray työskentelee ravintolassa, ja haaveilee oman Subway-ketjun ravintolan perustamisesta. Toive ei toteudu, sillä Habib kuolee, joutuu ammutuksi. Myös Koskelassa asuva somalipoika Abdi kokee saman kohtalon. 

Käpylän Karjatalolla lounastaa joka päivä eläkeläismiesten remmi, joiden nimet ovat supisuomalaisesti Virtanen, Korhonen, Nieminen ja Mäkinen. Tuntuu että nimet on keksitty pelkästään lukijan kiusaksi, vielä kirjan loppupuolellakaan ei oikein tahtonut erottaa kuka kukin on. Miehet puivat murhatapauksia kantapöydässään, poliisi taas omalla tahollaan. Tapaukset  tuntuvat kiertyvän jollain lailla miesporukan lähipiiriin, ja poliisikin kiinnostuu heidän tiedoistaan ja mahdollisesta sekaantumisestaan asioihin. 

Tapahtumat liikkuvat pääkaupunkiseudulla, ja jotkut ilmaukset alkavat kirjan edetessä häiritä toistuessaan, esim. kun syödään niin nokitaan ja poliisit ajelevat bilikalla. Muutenkaan kieli ei ole kovin rikasta, ja tapahtumat etenevät kronologisesti aiheuttamatta lukijalle juurikaan haasteita. Vaikka kirja ei yllätyksiä tarjoakaan, se on sujuvaa luettavaa ja eläkeläisremmin osuus tuo mukavaa maallikkonäkökulmaa tapahtumiin.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Hanne Dahl: Vaiettu velka


Myllylahti,2016
Dahlin aikaisemmat, Hauholle sijoittuvat dekkarit ovat jääneet minulle melko tuntemattomiksi, jonkun kai joskus takavuosina luin mutta eipä siitä paljoa jäänyt mieleen. Silloin ei kaiketi vielä ollut tätä kirjablogiakaan. 

Hauholla toimii matkailuyritys Hellevin Hovi, johon nämä tapahtumat sijoittuvat. Itse pääpaikka on kylällä ja mökit sekä uusi luksushuvila Koivulinna sijaitsevat Pyhäjärven rannassa. Kirjailija Karla Mantere on tullut Rantala-nimiseen mökkiin kirjoittamaan historiallista kirjaansa, jonka deadline 
lähestyy. Samalla hän on paossa asuntonsa putkiremonttia. Viereiseen Koivulinnaan majoittuu seurue pääkaupunkiseudulta. Toimitusjohtaja Pajasalmi nuoren Sirje-rouvansa kanssa, rouvan poika Juri Krotzky ja autonkuljettaja Lennu. Seurueessa on myös johtajan lakiasiantuntija Linnea Brander. Jotain huippusalaista on tekeillä Koivulinnassa, ja asiasta ovat tietoisia vain johtaja ja Linnea Brander. 

Karlan vieraaksi mökille tulee hänen ystävättärensä Taina, ja kuinka ollakaan pian maisemiin ilmestyy myös Tainan ex-miesystävä Viljami. Viljamin mielestä heillä on jäänyt Tainan kanssa asiat kesken, Taina ei halua Viljamia tavata. Sitten alkaa tapahtua hurjia asioita. 

Ilona Haapio, oikeustieteen opiskelija, on tullut kesätöihin Hellevin Hoviin, ja on pian tapahtumien keskiössä, ja tutuiksi tulevat myös rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilainen ja konstaapeli Päivikki Noro. 

Kirjan teksti on mielestäni hiukan amatöörimaista, vai tuntuuko se vaan siltä kun pohjalla oli Leena Lehtolaisen sujuvaa tekstiä oleva dekkari. Minua häiritsi myös kovin se, että Hellevi puhuu leveää Hämeen (Hauhon?) murretta ja Ilona puhekieltä, mutta muiden henkilöiden repliikit ovat kirjakielellä. Hauskaa sinänsä, että tapahtumat pyörivät tutuilla nurkilla, Tuulosessa käydään kaupassa ja Hämeenkoskellakin pyörähdetään. Yhtään uskottavamman tuntuisiksi se ei tapahtumia kuitenkaan tee, varsinkin loppuvaiheen piiritystilanne tuntui aika surkuhupaisalta. Kirjan juoni oli kuitenkin melko näppärästi punottu eikä loppuratkaisukaan ollut ihan ennalta-arvattava.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu


Tammi, 2017
Maria Kallio vetää lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastoa. Tiimissä on edellisistä kirjoista tuttu Ville Puupponen, sekä kaksi uutta työtoveria, tosi-tv:stä tuttu Kristo Pohjola sekä Johanna Al-Sharif.

 Osaston tutkittavaksi tulee tapaus, jossa juuri vankilasta vapautunut, seksuaalirikoksista tuomittu Tuula Lahti-Haapala löytyy kuristettuna liikennepuistosta. Onko joku pojista, joita Tuula on käyttänyt hyväkseen, päättänyt kostaa heti Tuulan ensimmäisenä päivänä vapaudessa? Tapaus osoittautuu kuitenkin mutkikkaammaksi, kun kuuluisan iskelmälaulajan ex-vaimo kuolee. 

Maria itse on teini-ikäisen pojan äiti, joten tapaus on hänelle raastava ja vastenmielinenkin. Toiset uhreista näyttävät toipuneen kohtalaisesti hyväksikäytöstä, mutta voiko siitä kokonaan toipua koskaan? Joidenkin uhrien elämä on pilalla, yksi on tehnyt itsemurhan hyväksikäytön seurauksena. Tapahtumien taustalla lentelee salaperäinen Haikara, joka tuntuu pitävän kaikkia naruja käsissään. 

Lehtolaisen teksti on ammattitaitoisen sujuvaa ja sitä on mukava lukea. Poliisien arkea ja keskinäisiä suhteita on mielenkiintoista seurata. Myös poliisien pitää syödä ja nukkua välillä, ja ikävät tapahtumat saattavat järkyttää heitä syvästi, vaikka sen ei saa antaa näkyä päällepäin. Pedofilia on mielestäni kuitenkin dekkarikirjallisuudessa loppuunkaluttu aihe. Tässä kirjassa sillä ei onneksi kuitenkaan mässäillä, vaan paneudutaan siihen, mitä hyväksikäyttökokemus voi lapselle ja nuorelle aiheuttaa. Joissakin kohdin tarina alkoi vähän puuduttaa, mutta loppuhuipennuksen aikaan jännitys on taattu!