sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään

Tammi/WSOY 2020

En ole ihan varma, olenko lukenut kaikki neljä aikaisempaa osaa tästä sarjasta. Kirja on kuitenkin itsenäinen teos, joskin perhekuvioiden mutkissa auttaa, jos henkilöt ovat entuudestaan tuttuja.

Toimittaja Magdalena Hansson on muuttanut Tukholmasta iltapäivälehden toimituksesta Hagforsin pikkukaupunkiin paikallisen lehden toimittajaksi elämään uusperhe-elämää. Toimittajan työ on varsin erilaista kuin pääkaupunkiseudulla, mutta kyllä Hagforsissakin tapahtuu. 

Mario on Magdalenan pojan Nilsin koulukaveri. Mutta kun Magdalena näkee ikäviä jälkiä Marion kehossa, hän arvaa että perheessä ei ole kaikki ihan kunnossa ja tekee lastensuojeluilmoituksen. Sosiaalityöntekijä Anna-Karin Ehn on menossa työkeikalle Marion perheen luo, mutta ei saavu ikinä perille. 

Poliisit Petra Wilander ja Christer Berglund alkavat tutkia tapausta. Asioita ei kuitenkaan helpota se, että Petra voi huonosti. Hänellä on jatkuvasti huimausta ja päänsärkyä, jotka hän laittaa migreeniin tiliin. Christerilla on taas ongelmia kihlattunsa Torunin kanssa. Torun on mustasukkainen kaikkia Christerin työkuvioissa esiintyviä naisia kohtaan, eikä asiaa auta se, että poliisin työssä työajat ovat kaikkea muuta kuin säännölliset ja Christer joutuu usein työskentelemään iltamyöhään asti.

Anna-Karinin kohtalo alkaa näyttää selvältä, mutta kuka haluaisi päästää hänet päiviltä? Aviomies on murheen murtama, yksin asuva aikuinen tytär outo. Tapansa mukaan Magdalena ei voi olla heittäytymättä tapahtumien pyörteeseen, ja saattaa itsensä vaaraan. 

Kirjassa seurataan myös Marion äidin Andrean, tämän puolison Keithin sekä sisarustensa myrskyisää eloa. Miten pitkälle narsisti voi mennä alistamisessaan?

Kirjassa on äärimmäistä pahuutta, sellaista jota ei voi kuvitella olevan olemassakaan. Samalla siinä on myös ihan tavallisen perhe-elämän kuvausta. Kaikilla on kohtalonsa, joku selviää, joku toinen ei.

Pauliina Susi: Pulssi

Tammi, 2020
 Lukuinto on ollut pitkään hukassa, kuten blogihiljaisuudesta on saattanut päätellä. Pauliina Susi aukaisi kuitenkin lukuhanat uudella Pulssi-dekkarillaan, joka jatkaa Takaikkunasta ja Seireenistä tuttujen Leia Laineen ja huippuhakkeri Land-O:n eli Timo Ratasen tarinaa. Seireenillä syttyi romanssi, mutta nyt Timo on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Leian tytär Viivi elää unelmaansa opiskellen avaruustieteitä  Amerikassa. Leia etsii kuumeisesti töitä.

Leian ja Timon tiet kohtaavat kuitenkin, Timon puolelta suunnitellusti, Leian yllätykseksi. Mutta jotain kummaa Timolla on taas tekeillä, jotain, mitä hän pakenee. Leian hän jättää piilopirttiin Lapin perukoille. Kammottavinta on, että Timon poissaollessa Leialle alkaa puhua tekoäly Leian omalla äänellä. Leia on raivoissaan. Miten Timo voi jättää hänet näin oman onnensa nojaan, ilman puhelinta, ilman autoa, ilman talvivarusteita? Onneksi jääkaapissa on ruokaa ja liiterissä puita.

Viivi väittää, että he eivät tunne Timon kanssa toisiaan. Mutta Leia alkaa epäillä, että jotain noilla kahdella on tekeillä, jotain mikä on Leialta salattu. Yksi väärä liike, ja Leia ei ole enää turvassa mökissään. Timo rientää pelastamaan rakastaan, mutta ehtiikö hän ajoissa? Neuvokas Leia ei kuitenkaan jää ihmettelemään, ja tekoälykin muuttuu hiljalleen miltei ystäväksi.

Sarjan päätösosa jättää monta asiaa lukijan mielikuvituksen varaan. Itselleni jäi mielikuva, että ihan normaalia perhe-elämää eivät Leia ja Timo ryhdy elämään. Ja entäs Viivi, jääkö hän tekemään uraa Amerikkoihin? Kirja toden totta nostatti pulssia, ja henkilöitä jäi kaipaamaan. Mitähän seuraavaksi, Pauliina?