tiistai 26. helmikuuta 2019

Satu Kivinen: Pese hampaat ennenkuin pussaat

Kuvahaun tulos haulle pese hampaat ennenkuin pussaat
Otava, 2018

 Nyt on historiallinen hetki. Minä, Sofia Mikkola, alan kirjoittaa päiväkirjaa tuleville sukupolville. Voitte sitten tehdä minusta elokuvan tai elämäkerran, kun olen kuollut ja kuopattu.
Sofia on 14-vuotias, kasiluokkalainen, eli melkein aikuinen ja tyttöystäväainesta. Hänen perheensä muodostavat nolostuttava äiti, joka juoksentelee pihalla läpinäkyvässä yöpaidassa, sekä puolihullu Päivi-täti, joka asuu lähistöllä ja on käytännössä joka päivä paikalla. Unohtamatta Raipe Helmistä, koiraa, joka myös aiheuttaa välillä sekaannusta karkailemalla. 

Sofia, Iines sekä kaksoset Jutta ja Jossu muodostavat tiiviin ystäväringin. Parhaisiin ystäviin kuuluu myös rinnakkaisluokkalainen Leo, jolla on isoveli Aleksi ja Aleksilla komea kaveri Perttu.
Sofia on hyvä englannissa ja matematiikassa mutta ei oikein pärjää matikassa eikä historiassa (oliko Mannerheim Urho Kekkosen veljenpoika, vai olivatko he serkuksia? Sotivatko talvisodassa Suomi ja Ruotsi?).
Olin vähän kipeä ja luin kirjan lähes kerralla alusta loppuun. Ja nauroin välillä ääneen. Kirja kertoo ihan tavallisten nuorten tavallisista asioista, koulusta, ihastumisesta, seurustelusta. Mutta se, miten asioista kerrotaan, kirjan kieli, on loistavaa. Välillä purevan sarkastista, välillä muuten vaan täynnä hersyvää huumoria. Kun Sofia kavereineen tarvitsee apua, rientää Päivi-täti paikalle. Päivi puhuu asioista niiden oikealla nimellä, eikä kainostele. Äiti rientää paikalle silloinkin, kun häntä ei tarvittaisi, esim. koulun juhliin valvojaksi - limboamaan. 
Kirja on kiltti, siinä ei juuri kiroilla eikä kotibileissä kännätä. Lukioilaispojilla saattaa sivulauseessa olla oluttölkki kädessä. 
Jos haluat ripustaa aivot narikkaan ja pitää muutaman tunnin hauskaa, se kannattaa tehdä tämän kirjan parissa - olitpa minkäikäinen vaan. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Johanna Elomaa: Sukellus valoon - Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio

Otava, 2018

Kirja kertoo heinäkuun 2018 tapahtumista Pohjois-Thaimaassa, missä juniorijalkapallojoukkueen 12 pelaajaa ja valmentaja jäivät loukkuun kallion sisään, kun tulvavesi tukki uloskäynnin. Jos tämä kirja olisi fiktiivinen psykologinen trilleri, se olisi loistava sellainen. Mutta tämä kirja on faktaa. 

Suomalainen sukellusyrittäjä Mikko Paasi oli keskeisessä roolissa Tam Luangin luolaston pelastusoperaatiossa. Yksi vahingonlaukaus nuoruuden rämäpäisyydessä on vaikuttanut Mikon koko elämään. Ihmisten mielissä hän on aina syyllinen, ja kaikki tiet tuntuvat nousevan pystyyn tulevaisuutta ajatellen. Mikko löytää rakkauden ja saa vaimonsa kanssa tyttären. Perhe päätyy Thaimaan paratiisisaarelle, missä Mikko toimii sukellusyrittäjänä. Koulutuksen ja kokemuksen avulla hänestä kehittyy alansa huippu. Nuoruuden tapahtumat eivät kuitenkaan anna rauhaa, ja Mikko haluaa hyvittää asiaa auttamalla ihmisiä parhaansa mukaan. Kun Tam Luangissa tarvitaan apua, Mikko pakkaa sukellustarvikkeensa ja rientää paikalle. 

Tilanne paikalla on kaoottinen. Pojat ovat olleen luolassa kaksi viikkoa, ja heille etsitään epätoivoisesti toista uloskäytävää, mistä pääsisi ulos luolasta. Sellaista ei kuitenkaan löydy. Paikalla on armeijan sukeltajia, ja reittiä luolaan saadaan raivattua sen verran, että pojille voidaan viedä ruokaa ja lääkkeitä. Vapaaehtoiset majailevat perhemajoituksessa, eikä heille suoda juurikaan huomiota. Mutta kun päädytään epätoivoiseen ratkaisuun tuoda pojat ja valmentaja ulos luolasta sukeltamalla, vapaaehtoisille tulee töitä. Heillä on parhaat varusteet ja ammattitaito. 

Operaatiota suunnitellaan pitkään ja huolellisesti. Vettä pumpataan pois tehokkailla pumpuilla,  mutta lähestyvät monsuunisateet uhkaavat täyttää luolan kokonaan vedellä. Aika käy vähiin, ja sukeltajat aloittavat raskaan operaation. Luolissa sukeltaessa näkyvyyttä ei juuri ole, varusteet peittyvät mutaan ja lakkaavat välillä toimimasta. Sukeltajat joutuvat luopumaan lähes kaikista turvaohjeista, joita normaalisukelluksessa käytetään. 

Ainoa keino saada pojat ulos luolasta on tuoda heidät nukutettuna. On käytettävä nukutusainetta, joka ei lamaa hengitysteitä. Luolassa on lääkäri, joka annostelee aineen, mutta sukeltajat joutuvat lisäämään sitä matkan aikana. Poikia varten kehtietään eräänlaiset paarit, joiden avulla heidät tuodaan luolastosta pois. Vieläkin on erittäin epävarmaa, saadaanko kaikki ulos elävinä.

Ensimmäisenä päivänä Mikko kumppaneineen saa tuotua ulos neljä poikaa hengissä. Vieläkään vapaaehtoisia ei juuri huomioda, vaan he saavat esim. odotella kyytiä majapaikkaansa kymmenen kilometrin päähän parisen tuntia. Kahtena seuraavana päivänä operaatio jatkuu. Sukeltajat tekevät töitä parin tunnin yöunilla ja vähällä ravinnolla, sillä luolissa ei ole mahdollista päästä vessa-asioille. Märkä- ja kuivapuvut ovat yhtä huonoja vaihtoehtoja, toisessa uhkaa hypotermia ja toisessa lämpöhalvaus.

Kaikki tietävät, että tehtävä on äärettömän vaativa. Mutta kun Mikko kuvailee yksityiskohtaisesti sukeltajien reittiä poikien luo ja takaisin poikien kanssa, ymmärtää vasta, miten epäinhimillinen ja toivottoman tuntuinen tehtävä on, ja on suoranainen ihme, että kaikki pojat pääsivät elävinä ulos. Ilman kuolonuhria ei selvitty, sillä yksi sukeltaja menetettiin oparaation aikana. 

Kun pojat ovat ulkona, vapaaehtoisista tulee äkkiä juhlittuja sankareita. Nimikirjoituksia kirjoitetaan, yövytään sviiteissä ja niin kauan kuin sukeltajat ovat Thaimaassa, he ovat kuninkaan vieraita. 

Kirjassa palataan välillä Mikon lapsuuteen ja nuoruuteen. Hänen läheisensä kertovat tuntojaan operaation ajalta, kun heille tihkuu tietoa lähinnä tiedotusvälineideistä. Mikko yrittää välillä lähettää rauhoittavia tietoja kertomatta, millaisessa hengenvaarassa hän on poikia pelastaessaan.

Vihdoin näyttää siltä, että nuoruuden teot on hyvitetty. Kirjan luettuani vasta tajusin, millaisia sankareita nämä vapaaehtoiset sukeltajat ovat. Mikko kumppaneineen on ansainnut kaiken huomion ja juhlimisen. Kukaan heistä ei varmaankaan palannut Thaimaasta samoina ihmisinä, kun olivat sinne lähtiessään.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Gummerrus, 2017
Camilla Grebe on minulle ennestään tuntematon kirjailija, ja käsittääkseni tämä on hänen läpimurtoteoksensa. Kirja sijoittuu Tukholmaan. Emma Bohman työskentelee ketjuvaatekaupan myyjänä. Palkka ei riitä mihinkään, ja myymälänhoitaja kyykyttää työntekijöitä. Ketjua johtaa rautaisella kädellä ja vähän kyseenalaisin keinoin Jesper Orre. Raha ja karisma tekevät Jesperistä haluttua riistaa naismarkkinoilla. 

Onneksi Emmalla on peritty asunto ja pieni pesämuna. Hän on myös umpirakastunut salaiseen miesystäväänsä, niin rakastunut että on lainannut hänelle lähes koko pesämunansa. Mutta mies jättää saapumatta heidän kihlajaisillalliselleen ja katoaa kuin tuhka tuuleen. Emma epäilee, että ei tule ikinä saamaan rahojaan takaisin. Emma ei voi kertoa asiasta kenellekään, sillä salainen miesystävä on juurikin Jesper Orre, joka vaatii pitämään suhteen toistaiseksi salassa,  koska Emma on hänen vaateketjunsa työntekijä. Jesper ei enää vastaa Emman puheluihin eikä viesteihin, mutta Emman on löydettävä mies, sillä hänellä on tälle kerrottavaa. 

Nämä tapahtumat sijoittuvat aikaan kaksi kuukautta ennen kirjan nykyhetkeä, ja kirjassa liikutaan muutenkin kahdessa ajassa. Kahden kuukauden takaa edetään kohti nykyhetkeä. Hulppean eliittitalon eteisestä löytyy surmattu nainen, jonka pää on irroitettu ja ruumis on aseteltu esille erittäin brutaalisti. Talo kuuluu toimitusjohtaja Jesper Orrelle, joka on kadonnut jäljettömiin. Kymmenen vuotta aikaisemmin on tapahtunut samanlainen murha. Tapausta alkaa tutkimaan rikostutkija Peter Lindgren työtovereineen. Peter on eronnut eikä pidä juurikaan yhteyttä entiseen vaimoonsa ja poikaansa. Tapaukseen profiloijaksi kutsutaan Hanne, Peterin entinen kihlattu. Tämä herättää sekä Peterissä että Hannessa ristiriitaisia tunteita, sillä he ovat aikaisemmin olleet kihloissa, ja Peter on hylännyt Hannen vaikka heidän oli tarkoitus muuttaa yhteen asumaan.

Hanne kärsii alkavasta muistisairaudesta, mikä on kova paikka kuusikymppiselle naiselle. Mies Owe pitää häntä rautaisessa otteessaan, eikä Hannella ole voimia pyristellä vastaan. Keittiön kaapinovet ovat täynnä muistilappuja. Sairaus on siinä vaiheessa, että Hanne tiedostaa sen itse ja pelkää tulevaa. Hanne uskaltaa kuitenkin tehdä ratkaisuja tehdäkseen tulevista vuosista niin hyviä kuin mahdollista. Peterin ja Hannen välillä kipinöi vielä, mikä saa molemmat osapuolet hämmennykseen. 

Lähes jokaisen kirjan päähenkilön kohdalla käväistään myös menneisyydessä. Toisaalta kuljetaan ajassa eteenpäin, kun tutkimukset etenevät. Grebe tuntuu todella hallitsevan psykologisen trillerin genren ja pitää lukijan otteessaan. Hiljalleen loppuratkaisu alkaa hahmottua lukijalle, mutta jännitystä riittää loppusivuille asti. Kirjaa on vaikea päästää käsistään, joten varaa aikaa muutama päivä (ja yö) kun alat lukemaan.