perjantai 31. toukokuuta 2019

Emma Luoma: Vain huonoja vaihtoehtoja


Myllylahti, 2019
Tämä kirja houkuttaa jo varsin positiivisella nimellään. Emma Luoman esikoisteos on herkullinen sekoitus chick litia, dekkaria ja lääkärisarjaa. 

Usein kirjoissa kikkaillaan kummallisilla etunimillä, mikä saa ainakin minut ärtymään. Sisarukset Junita Mariel ja Jeromias kertovat nimillään ehkä vaan vanhemmistaan, varsinkin kun ympärillä häärää ihmisiä nimeltä Tatu, Oliver, Pyry, Reetta, Anja....ikäluokalleen yleisiä nimiä. Sisarusten nimistä taipuu näppärästi lempinimet Juni ja Jero, toisilleen Ju ja Je, joskus vaan u ja e.

Tapahtumat sijoittuvat n. 5000 asukkaan "Himmelikaupunkiin" mikä on sisarusten kotipaikka. Jero on vammautunut pahasti hämärissä olosuhteissa syttyneen kotitalonsa tulipalossa. Parvekkeelta hyppääminen on lisännyt vammoja. Jero palaa pitkän kuntoutuksen jälkeen kotitalon tontille rakennettuun esteettömään rakennukseen. Juni on valmistunut lääkäriksi. Hän saa töitä kotikaupunkinsa terveyskeskuksesta tarkoituksenaan asua Jeron kanssa aluksi ja auttaa häntä alkuun pyörätuolielämässä. Samalla hän pakenee huonosta parisuhteestaan, vaihtaa puhelinnumeronsa ja autonsa ja toivoo ettei ex-avomies Pyry löydä häntä. 

Juni pääsee nopeasti sisälle terveyskeskuksen varsin hektiseen maailmaan, löytää uudelleen lapsuudenystävänsä Reetan ja alkaa viettää aikaansa myös lääkärikollegojensa Tatun ja Oliverin kanssa. Miehet asuvat kämppiksinä Tatun talossa, ja pian tietysti romanssi alkaa orastaa Junin ja toisen lääkärikomistuksen välillä. 

Jero aiheuttaa kuitenkin huolta. Hän on katkera vammautumisestaan, eikä päästä Junia helpolla. Toisaalta hän jurottaa siskolleen, mutta kuitenkin takertuu tähän soitellen ja viestitellen jatkuvasti perään. Pian Junita huomaa, että Jerolla on selvästi myös psyykkisiä ongelmia, ja kipu- ja unilääkkeitä kuluu enemmän kuin resepteissä lukee. Uudella inva-autolla ajelu tuntuu hankalalta eikä jaksa kiinnostaa. 

Pian kaupungilla alkaa tapahtua onnettomuuksia, joista varsin monessa sanotaan olleen osallisena tumma auto, jossa on invatunnus. Onnettomuudet tuntuvat sattuvan sellaisille ihmisille, jotka ovat edesauttaneet Jeron ja hänen naisystävänsä Kaislan eroa ennen Jeron vammautumista. Samalla Jeroa ja Junia aletaan vainota, talon edustalle ilmestyy milloin hautakynttilöitä, milloin kuollut kani tai sytkäri. Pelko saa vallan, kun Juni ei enää uskalla luottaa veljeensä, eikä tiedä onko ilkivallan tarkoitus pelotella Jeroa vai häntä itseään. 

Vähän epäilin kirjan käteen ottaessani, että onko Luoma nyt haukannut liian suuren palan kakkua, kun on halunnut yhdistää esikoiskirjassaan näin monta eli genreä. Mutta kirja toimii aivan loistavasti! Emma Luoma on itse lääkäri, ja osaa kirjoittaa lääkärin työstä uskottavasti ilman sen kummempaa romantisointia. Toki terveyskeskuksessakin voi kipinöidä, kuten millä tahansa työpaikalla. Siitä päästäänkin sujuvasti chick lit -puolelle. Hauska yksityikohta on mielestäni sulkuihin merktyt kertoja-Junin ajatukset repliikkien välillä. Tapahtumat kaupungissa tuntuvat aluksi hiukan epäuskottavilta, mutta pian huomasin miettiväni kuumeisesti, kuka on tihutöiden ja onnettomuuksien takana. 
Dekkarityyliin kirjassa tunnelma tiivistyy kohti varsin dramaattista loppukohtausta. Ja chick lit -tyyliin lopussa asiat loksahtavat ihanasti kohdalleen. Lisää tällaista, kiitos!



keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Katarina Wennstam: Jengi

Otava, 2017

Jengi on neljän miehen kaveriporukka, joka on viettänyt nuoruutensa yhdessä. Nyt heillä on urat, vaimot ja lapset, mutta he tapaavat silloin tällöin ja pelaavat salibandya yhdessä. Jengillä on salaisuus, tapahtuma lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Jokaisen intresseissä on, että salaisuus ei paljastu, sillä se vaikuttaisi heidän elämäänsä tuhoisasti. Sitten yksi kaveruksista löytyy murhattuna. 

Charlotta Lung, joka kärsii kroonisesta migreenistä, on palannut poliisin työhön pitkältä sairauslomalta. Hänet on siirretty vähäpätöisempiin tehtäviin, mutta pääsee kuitenkin tutkimaan juttua. Myös asianajaja Shirin Nouri, entinen Sundin, tulee vedetyksi juttuun mukaan lapsuudenystävänsä kautta. Murhatulta Hugolta löytyy yhteyksiä rasistisiin medioihin. Shirin joutuu maahanmuuttajataustansa vuoksi kommenttikenttien someraivon kohteeksi. 

Loppuratkaisu yllättää, tietenkin. Wennstamin kirjoissa naisen asema ja miehinen vallankäyttö ovat usein keskiössä, ja pidän hänen tyylistään. Aiemmissa kirjoissa on käsitelty myös paljon Charlottan ja Shirinin yksityiselämää, mikä on tuonut kirjoihin syvyyttä, ja sitä olisin kaivannut myös tähän kirjaan. Ehkä asiat on pureskeltu valmiiksi edellisissä kirjoissa, mutta tapahtuuhan ihmisille yksityiselämässää asioita koko ajan, miksi ei siis myös kirjassa?

Anna Jansson: Katseelta kätketty

Gummerrus, 2018

Anna Janssonin dekkarissa seikkailevat tutut poliisit Maria Wern ja Tomas Hartman. Miljöönä helteinen Gotlanti, missä Maria elää uusperheen elämää lastensa ja palomiespuolisonsa Björnin kanssa uudella mökillään. Uutena perheenjäsenenä on Björnin poika Hampus, joka yrittää irroittautua huumekuvioistaan. Mutta kun Hampus on rannalla Marian lasten Emilin ja Lindan kanssa, häntä puukotetaan. Onko Hampus edelleen tekemisissä vanhojen huumekavereidensa kanssa ja liittyykö puukotus siihen?

Tomas Hartmanin tytär Sofi on tullut saarelle tutkimaan öljyporauksen seurauksia saarelle. Aamu-uinnillaan Sofi katoaa. Monet tahot pelkäävät sitä, mitä Sofin loppuraporteissa sanotaan - kallistuuko vaaka ympäristöaktivistien vai risikisijoittajien puolelle? Sofin Tomas-isä on tietenkin jäävi tutkimaan tyttärensä katoamista, mutta koska saaren poliisi on ylityöllistetty, Tomas käynnistää oman epätoivoisen etsintänsä  ja seuraa tyttärensä jälkiä saarella. 

Maria perheineen on viettämässä iltaa uusien mökkinaapureidensa juhlissa, kun naapuritalossa syttyy räjähdysmäinen tulipalo. Palo vaikuttaa tahallaan aiheutetulta. Maria ja Björn pelastavat oman henkensä uhalla palavaan taloon loukkuun jääneitä ihmisiä. 

Anna Janssonin kerronta pitää otteessaan täälläkin kertaa kirjan loppuun asti. Gotlanti miljöönä vaikuttaa kiehtovalta, ja kirjaa lukiessa tulee tunne, että olisi kiva joskus matkustaa sinne. On tietenkin hiukan epäuskottavaa, että pienellä saarella, pienessä tiiviissä yhteisössä tapahtuu näin paljon asioita,  jotka sitten yhteensattumien kautta liittyvätkin yhteen. Mutta tähän ei kannta takertua, vaan nauttia hyvästä dekkarista.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni

Like, 2019

Kevät 2018 on osoittanut kertomisen voimat, sen kuinka vapauttavaa on jakaa kokemukset ja uskaltaa puhua niistä. Metoo-liike on siirtänyt syyllisyyden ja häpeän uhreilta tekijöille, haastanut valtahierarkiat ja kohdistnut valonheittimien kysymyksiin seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä tavaalla josta pystyin vaan uneksimaan, kun aloin kirjoittaa tarinaa Matiladasta, Amandasta, Wilmasta, Idasta, Aidasta ja Biancasta. (Kirjalijan kiitokset)

Nuoret tytöt ja pimeä netti. Webkamera ja seksichat. Sweet Lolitat. Pitsimekko, polvisukat, pehmoleluja ja vähän paljasta pintaa. Helppoa rahaa 13-vuotiaille Matildalle ja Amandalle. Pian rinnan vilauttelu ei enää riitä, ja tytöt ovat helppoa riistaa seksinnälkäisille pedofiileille.

Toimittaja Aida Svanteson ja kriminologi Kajan Berglund ryhtyvät selvittämään nuorten puuhia pimeässä netissä. Pedofiiliringin jäljille päässyt yliopiston tutkija - sekä Aidalle että Kajanille läheinen henkilö - murhataan. 

Tässäkin kirjassa liikutaan kahdessa ajassa. Matildan ja Amandan elämää seurataan tunti tunnilta, menneisyyden ajankohta on epäselvempi. Siinä kerrotaan nuoresta tytöstä, joka on joutunut pitkällisen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. 

Kirjan Matildat ja Amandat ovat olemassa ja sugardaddy-ilmiö on tätä päivää. Kirja kuvaa, miten helposti viaton leikki muuttuu painajaiseksi, mistä ei ole paluuta. Kuvilla ja videoilla on helppo kiristää tyttöjä yhä rajumpiin juttuihin. Loppua kohti jännitys tiivistyy, kun Aida ja Kajan yrittävät pelastaa tyttöjä Tukholman yöstä ennenkuin on liian myöhäistä. 

Aihe on moneen kertaan dekkarikirjallisuudessa pureskeltu, ja siitä on vaikea löytää mitään, mitä ei aiemmin olisi kirjoitettu. Se on kuitenkin hyvin ajankohtainen. Aihe on ahdistava ja raskas. Ehkä nämä tarinat pitää vaan kertoa tarpeeksi monta kertaa sekä faktan että fiktion muodossa. Kirjailija on journalisti ja kriminologi, ja kirja oli varsin jouhevaa luettavaa dekkarin ystävälle.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Jay Asher: Kolmetoista syytä / 13 reasons why



 
Otava,2014
On mielenkiintoista lukea kirja ja katsoa sitten siitä tehty elokuva tai sarja. Tai toisinpäin. Tyttäreni suositteli minulle Netflix-sarjaa Kolmetoista syytä / 13 reasons why. Tällä kertaa luin kirjaa ja katsoin sarjaa samanaikaisesti, ja vertailin, mitä sarjassa on tehty toisin. Sikäli tämä oli erilainen kokemus, että kirjan henkilöillä oli valmiiksi kasvot sarjan perusteella. 

Kirjan kertojana ja päähenkilönä on Clay Jensen, ja kirjan alussa hän löytää portailtaan kenkälaatikon, joka on c-kasetteja. Clay pihistää kaverinsa Tonyn walkmanin, jolla näitä retrokasetteja voi kuunnella, ja alkaa kuunnella.


Hei pojat ja tytöt, Hannah Baker tässä. Livenä ja stereona. Ei uusintanäytöstä. Ei encorea. Eikä ainuttakaan toivekappaletta tällä kertaa. 

Toivon, että olet valmis, koska aion kertoa sinulle elämäntarinani. Tarkemmin sanottuna, miksi elämäni päättyi. Ja jos kuuntelet näitä kasetteja, sinä olet yksi syy siihen. 

Säännöt ovat yksinkertaiset. Niitä on vain kaksi. Sääntö numero yksi: kuuntele kasetit. Sääntö numero kaksi: lähetä ne eteenpäin. Toivottavasti kumpikaan ei ole sinulle helppoa. 
Jos tunnet houkutusta rikkoa sääntöjä, muista, että otin kopiot näistä nauhoista. Kopiot tullaan jakamaan kaikkien kuultavaksi, jos tämä paketti ei löydä tietään jokaiselle teistä. 

Hannah Baker on riistänyt henkensä kaksi viikkoa ennen kuin Clay saa kasetit. Hannah on Clayn koulukaveri ja salainen ihastus. He ovat myös työskennelleet samassa elokuvateatterissa koulunkäynnin ohessa.

13 syytä, 13 henkilöä, jotka ovat saaneet Hannahin päättämään päivänsä. Jokaisen tarinan Hannah on kertonut nauhallaan, ja vuorollaan jokainen heistä saa oman annoksensa syyllisyydestä. Hannahia on kiusattu, hänestä on tehty maineeltaan kyseenalainen, luokan hutsu. Tytöt, joita hän on luullut ystävikseen, pettävät. Pojat käyttävät hyväkseen. Jokainen kasetilla oleva tietää, miksi hän on niille päätynyt, paitsi Clay, joka ei ymmärrä, miten hän voisi olla syyllinen Hannahin ratkaisuun. 

Kirja on suunnattu nuorille aikuisille, ja sarjaan verrattuna kirja on kesy. Sarjassa tapahtumat käydään läpi kaikessa raadollisuudessaan. Sarjan alussa varoitellaankin, että sarja sisältää kohtauksia, joita ei ehkä kannata katsoa, jos on itsellään on samanlaisia kokemuksia. Siinä väläytellään myös puhelinnumeroita ja nettiosoitteita, mistä voi saada apua. 

Sarjassa on joitain juttuja, mitkä on toteutettu erilailla kuin kirjassa. Esim. tapa, millä Hannah tekee itsemurhan. Kirjassa puhutaan pillereistä, mutta sarjassa Hannah vetää ranteensa auki mikä on tietenkin dramaattisempi ja näyttävämpi tapa lähteä tästä maailmasta. 

Kirjassa ei puhuta mitään oikeudenkäynnistä. Sarjassa on esillä, että Hannahin vanhemmat vievät asian tuomioistuimeen. Vastaajana on koulu, joka vanhempien mukaan ei ole tehnyt tarpeeksi suojellakseen heidän tytärtään kiusaajilta. Jutun pointin löysin vasta, kun tajusin, että sarjasta on tulossa lisää tuotantokausia. 

Sarja on aika rankkaa katseltavaa aikuisellekin. En tiedä, miten karaistuneita nuoret ovat nykyään katselemaan kauheuksia. Itselläni kävi mielessä, että alun varoittelut vaan ruokkivat uteliaisuutta. Sarjassa kuvataan kaunistelematta väkivaltaa, tappeluita, hakkaamista, raiskauksia. Mutta myös sitä, mitä ne aiheuttavat niiden kohteeksi joutuneille nuorille. Viimeistä jaksoa katsellessani voin aika huonosti, se oli sen verran rankkaa katseltavaa. 

Toisessa tuotantokaudessa Hannahin kuolemasta on kulunut viisi kuukautta, ja oikeudenkäynti toteutuu. Olen katsellut vasta pari jaksoa, mutta pitäähän tämäkin nähdä loppuun asti. Hiukan jo surin, että joudun jättämään hyvästit ihanalle Hannahille, mutta kyllä hän näyttää olevan mukana toisellakin tuotantokaudella. Kertojana edelleen ensimmäisestä kaudesta miehistynyt Clay.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Myllylahti, 2019
Kirjan ensimmäisiltä sivuilta paljastuu, miten lopussa tulee käymään, joten juonipaljastuksia ei tässä kohtaa tarvitse pelätä. Kirja on tositarina perheestä, jossa perusterveellä, liikunnallisella äidillä todetaan kuukauden sisällä kaksi eri syöpää. Sairastaessaan Tiina kirjoitti blogia, johon iso osa kirjasta perustuu. Tiinan viimeisinä aikoina hän ja hänen miehensä Mikko sopivat tämän kirjan kirjoittamisesta Tiinan blogimerkintöjen, Mikon mietteiden ja lääkäreiden lausuntojen perusteella. Myös Mikolla oli Tiinan sairauden aikana oma yksityinen ahdistuspäiväkirjansa.

Kirjoittajan lahjoja Mikolla on, ja vaikka kirja on osin sirpaleista koottu, se on hyvin ehjä kokonaisuus. Kolmilapsisen perheen elämää ja arkea aikatauluineen kuvataan hauskasti. Vaikka kirjassa kuollaan, se on täynnä elämää. Syöpä ja hoidot ovat osa perheen arkea, mutta pääosassa ne eivät ole. Tiina ehti sairastaa kahdeksan vuotta. Välillä näytti siltä, että syöpä on voitettu tai ainakin remissiossa, sitten taas sairaus näytti todelliset kasvonsa jonkun etäpesäkkeen muodossa. 

Syöpä hiljensi välillä Tiinan vauhtia, mutta ei pysäyttänyt sitä. Hän kävi töissä silloin kun pystyi, suunnisti, matkusteli, pyöritti perheen arkea Mikon kanssa. Hiljalleen sairauksien edetessä Mikko otti yhä enemmän vastuuta arjesta, kunnes sen pyörittäminen jäi kokonaan hänelle. Vielä terminaalivaiheessa, alle puoli vuotta ennen kuolemaansa Tiina suoritti teologian opintoja ja matkusti. Tietenkin oli tiedossa, että opeille ei tulisi koskaan käyttöä, mutta Tiina eli hetkessä ja halusi elää mahdollisimman hyvää elämää loppuun asti. Hän oli onnellinen, kun sai juhlia lapsensa ylioppilaaksi pääsyä, ja näki kuopuksensa aloittavan koulun. 

Väistämättä tulee jäähyväisten aika. Kirjassa sitä kutsutaan nimellä "sanotaan heipat". Tiina sanoi heipat pojalleen, joka lähti armeijaan, ja tiesi ettei tapaisi äitiään enää. Hän sanoi heipat vaihto-oppilaaksi lähtevälle tyttärelleen. Hän ei halunnut, että lapset luopuisivat suunnitelmistaan siksi, että äiti pian kuolee. Viimeiset sivut ovat riipaisevia, kun myös Tiinan ja Mikon on sanottava toisilleen heipat. Kun vielä äsken toivottiin lisää aikaa, nyt Mikko lohduttelee Tiinaa, että ei tässä varmaan enää montaa päivää mene. Ja tulee hetki, jolloin Mikko pitää viimeistä kertaa vaimoaan sylissään. Sen jälkeen hänen on aloitettava seuraava elämänvaiheensa, missä lasten äiti ei enää ole mukana. 

Tämä on tärkeä kirja. Se antaa luultavasti toivoa monelle sairastuneelle. Tiinan hautakivessä lukee: Yhtenä päivänä meidän pitää kuolla, mutta kaikkina muina päivinä saamme elää.