keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Katarina Wennstam: Jengi

Otava, 2017

Jengi on neljän miehen kaveriporukka, joka on viettänyt nuoruutensa yhdessä. Nyt heillä on urat, vaimot ja lapset, mutta he tapaavat silloin tällöin ja pelaavat salibandya yhdessä. Jengillä on salaisuus, tapahtuma lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Jokaisen intresseissä on, että salaisuus ei paljastu, sillä se vaikuttaisi heidän elämäänsä tuhoisasti. Sitten yksi kaveruksista löytyy murhattuna. 

Charlotta Lung, joka kärsii kroonisesta migreenistä, on palannut poliisin työhön pitkältä sairauslomalta. Hänet on siirretty vähäpätöisempiin tehtäviin, mutta pääsee kuitenkin tutkimaan juttua. Myös asianajaja Shirin Nouri, entinen Sundin, tulee vedetyksi juttuun mukaan lapsuudenystävänsä kautta. Murhatulta Hugolta löytyy yhteyksiä rasistisiin medioihin. Shirin joutuu maahanmuuttajataustansa vuoksi kommenttikenttien someraivon kohteeksi. 

Loppuratkaisu yllättää, tietenkin. Wennstamin kirjoissa naisen asema ja miehinen vallankäyttö ovat usein keskiössä, ja pidän hänen tyylistään. Aiemmissa kirjoissa on käsitelty myös paljon Charlottan ja Shirinin yksityiselämää, mikä on tuonut kirjoihin syvyyttä, ja sitä olisin kaivannut myös tähän kirjaan. Ehkä asiat on pureskeltu valmiiksi edellisissä kirjoissa, mutta tapahtuuhan ihmisille yksityiselämässää asioita koko ajan, miksi ei siis myös kirjassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!