tiistai 27. helmikuuta 2018

Karin Slaughter: Hyvä tytär

Kuvahaun tulos haulle slaughter hyvä tytär





Yli 550-sivuista tarinaa on vaikea tiivistää muutamaan kappaleeseen, mutta yritetään. Kirja on osittain karmivaa luettavaa, mutta silti on vaan pakko lukea, vielä pari sivua.

Kirja alkaa tapahtumista 28 vuotta sitten, jolloin erään perheen tarina pirstoutui. Isä Rusty on asianajaja, joka puolustaa niitä, joita kukaan muu ei halua puolustaa. Ja hän usein onnistuu työssään, mikä herättää vihaa. Perheen talo poltetaan, ja he joutuvat muuttamaan vanhalle maatilalle kauas maalle. 13- ja 15-vuotiaat tytöt,  Charlotte ja Samantha, Charlie ja Sam, eivät ole innoissaan. Äiti Gamma yrittää puhua mustaa valkoiseksi, ja onneksi tytöillä on juoksuharrastus. Kaikki hajoaa, kun talon keittiöön tunkeutuu kaksi naamioitunutta miestä. Äiti ammutaan keittiöön, ja tytöt ohjataan aseella uhaten metsään.




Verta lensi kattoon. Levisi lattialle. Kuumia, lankamaisia punaisia säikeitä läiskähti Charlotten päälaelle ja osui Samanthan kaulaan ja kasvoille.



28 vuotta myöhemmin samalla paikkakunnalla kouluampuminen saa menneisyyden tapahtumat nousemaan esille. Revolveria piteli Kelly Wilson, 18-vuotias. Yksi vähäosaisista, ei ikäisensä tasoinen, helposti johdateltavissa oleva tyttö. Gootti, kiusattu, hyväksikäytetty. Kouluampujaksi häntä ei kukaan kuitenkaan olisi uskonut.  Rustyn on tarkoitus ryhtyä puolustamaan häntä, auttaa nuorta naista välttämään kuolemantuomio. Sitten tapahtuu jotain, joka saa Samin ja Charlien tapaamaan toisensa kotikylässä monen vuoden jälkeen.





Lapiolla mätettiin multaa hautaan. Samin hautaan. Hänet haudattiin elävältä. Multa painoi hänen päällään kuin metallilevy. "Olen pahoillani." Koripallotossumiehen ääni särähti. "Hyvä Jumala, anna minulle anteeksi."


Tytöt joutuvat palaamaan nuoruutensa kauhunhetkiin, tapahtumiin, jotka on lukittu laatikkoon ja laitettu hyllylle 28 vuoden ajaksi. Lukija huomaa tulleensa huijatuksi, harhaanjohdetuksi, ja tapahtumat vyöryvät entistä karmivimpina kirjan sivuilla. Ja silti pitää vaan lukea, lukea ja lukea.




Charlie puristi silmänsä kiinni. Minä en ole täällä. Minä en ole täällä. Minä en ole täällä.

Mikään kirjassa ei ole sitä, miltä aluksi näytti. Hiljalleen tarina avautuu, jännitys tihenee, tapahtumat saavat uuden merkityksen. Karmiva mutta samalla kiehtova kirja

tiistai 20. helmikuuta 2018

Mari Jungstedt: Toiset kasvot












Kuvahaun tulos haulle mari jungstedt toiset kasvot
Otava, 2017

Mari Jungstedtin Toiset kasvot jatkaa suosittua Gotlanti-sarjaa. Kirjoja lukiessa tekisi mieli matkustaa Gotlandiin ja Visbyhyn, niin hyvin Jungstedt kuvailee kirjojensa tapahtumapikkaa.

Taas Gotlannissa on tapahtunut murha. Uhri on keski-ikäinen taiteilija ja perheenisä  Henrik Dahlman. Hänet on sidottu käsistä ja jaloista sänkyyn ja ruoskaakin on käytetty. Poliisin tehtävänä on selvittää, onko kyseessä pieleen mennyt seksileikki vai seksuaalimurha. Tutkinnan ollessa vielä kesken kuolee toinenkin perheenisä, joskin olosuhteet ovat hiukan erilaiset. Tutkijat pohtivat, onko kyse saman murhaajan tekosista vai onko joku saanut kimmokkeen murhan uutisoinnista ja kopioinut murhan.

 

Poliisikollegoiden Anders Knutaksen ja Karin Jacobsenin seurustelu on vakiintunut ja Karin haaveilee jo yhteenmuutosta. Anders kuitenkin häilyy kahden naisen välissä, kun hänen ex-vaimonsa Line on jälleen kuvioissa mukana. Tätä kirjaa lukiessa teki mieli potkia Knutasta vähän persuksille, kun mies ei ymmärrä omaa parastaan.

 

Pidin kirjasta, se oli helppolukuinen, mutta siinä oli tiivistä jännitystä, joka piti otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Ja höysteenä ripaus romantiikkaakin. Jungstedtin kirjoissa liikutaan myös uutismaailmassa, ja se tuo mielenkiintoista vastapainoa poliisityön seuraamiselle. Se, mikä on poliisin painajainen, onkin uutistoimitukselle piristysruiske kesän hiljaisuuteen.


torstai 15. helmikuuta 2018

Eija Piekkari: Musta matkalaukku

Kuvahaun tulos haulle eija piekkari musta matkalaukku
Myllylahti, 2017

Eija Piekkarin dekkarit sijoittuvat tänne kotinurkilleni, Hollolaan, Herralaan, Hämeenkoskellakin poiketaan. Toisaalta se antaa lukukokemukselle ihan uudenlaisen kulman, kun tapahtumapaikat ovat tuttuja. Nyt, kun näitä kirjoja on tullut muutama luettua, huomaan tuon tuttuuden enemmän häiritsevänä asiana kuin etuna. Mutta tämä häiriötekijä on omassa päässäni, eikä tee kirjaa sen huonommaksi.

Kirjan alussa on henkilöluettelo, mikä onkin ihan hyvä juttu. Päähenkilö Kristiina Elon ja hänen perheensä lisäksi kirjassa on paljon oleellisia henkilöitä, jotka liittyvät kiinteästi kirjan juoneen. Ja sitten niitä epäoleellisia, jotka on tungettu kirjaan ikäänkuin täytteeksi eikä heillä ole oikeastaan osaa eikä arpaa tapahtumissa. Kuten veljekset Kasola, jotka kulkevat sahtikannun kanssa talosta taloon. Tämä asia tuntuu hiukan muinaisjäänteeltä, nykyään ei niin vaan poikkeilla kenenkään luona kutsumatta mikä toisaalta on sääli. Mutta jos olisin poliisi-Kristiina ja joka ikinen ilta, kun töistä kotiin tulisin ja sahtirinki istuisi keittiössä, niin voisi kyllä hihat palaa. Krisse nielee kiukkunsa ja saakin porukasta puristettua joitain tiedonmurusia, useimmiten. Veljesten lempinimet Keppi-Kasola ja Kaulaliina-Kasola myös nostavat jostain syystä niskakarvani pystyyn. Mikseivät he voisi olla esimerkiksi Masa ja Pertsa, tai jotain muuta vähän vähemmän mielikuvituksellista.

Tämän ei-niin-imartelevan johdannon jälkeen voin todeta, että kirjan tarina tiivistettynä on ihan ok. Krisse käy hoidoissa Rantapuun pariskunnan luona, Liinu Rantapuu on vyöhyketerapeutti ja hänen miehensä Marko hieroja. Pariskunta tekee töitä kotonaan, ja erään hoitokerran jälkeen Krisse ja Marko heräävät Rantapuiden kellarihuoneeseen lukittuna vailla mitään mielikuvaa siihen johtaneista tapahtumista. Filmi katkeaa siinä kohtaa, kun he muistelevat nauttineensa Krissen hoitojen jälkeen Liinun hyväätekevää, mutta varsin karvaanmakuista yrttijuomaa. Kun päivä koittaa ja päät selviävät, Liinu on kadonnut. Niin myös musta matkalaukku.

Liinu löytyy väkivaltaisesti kuolleena, ja alkaa selvitystyö, jonka kohteena on tietenkin lähipiiri, ykkösepäiltynä aviomies Marko. Viime aikoina on lähipiiriin ilmestynut outoja ihmisiä, kuten käsityöyrittäjä Niina Haikasen vuokralainen Juha Juurmäki, joka on oudon kiinnostunut pikkupojista, kuten Krissen Manusta. Sekä poliisiaseman tutkintasihteerin, Riikka Aaltosen "tanssipari" ja miesystävä Jaakko Ylivirta, jonka käytös on vähintäänkin kummallista. Riikka vaikuttaa siltä, että hänellä on asperger, joten hän ei välttämättä osaa lukea iihmisten mielialoja. Eikä heti huomaa, että Jaakon seura käy vaaralliseksi.

Monien juonenkäänteiden jälkeen loppuratkaisu on ihan looginen, jopa ennalta-arvattava. Mutta ihan kelpo dekkari tämä kuitenkin on.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Annika Eronen: Kaivo

Kuvahaun tulos haulle annika eronen kaivo
Myllylahti, 2017



Hämeenlinnan seudulle sijoittuva esikoisdekkari. Tuula Kalliokoski sairastaa akuuttia leukemiaa, eikä hänellä ole kauaa elinaikaa jäljellä. Hän katoaa Kanta-Hämeen keskussairaalasta ja löytyy kuristettuna erään erakoituneen leskirouvan, Eeva Rautiaisen pihakaivoista. 

Rikoskomisario Hannu Savolainen alkaa selvittää murhaa, mutta ei tiimeineen pääse puusta pitkään. Kollegat jopa paheksuvat sitä, että  Hannu tuhlaa aikaansa etsimällä menneisyydestä motiivia murhalle eikä keskity nykyaikaan. Murha ei jää ainoaksi, ja jäljet tuntuvat johtavan kauas menneisyyteen, lakkautettuun Rauhan mielisairaalaan ja sen menehtyneeseen potilaaseen. 

Savolainen on kissansa kanssa elelevä leskimies, joka on taipuvainen melankoliaan, jopa masennukseen vaimonsa kuoleman jälkeen. Aikuiset lapset ovat kaukana, joskin heihinkin saamme tutustua kirjan loppuvaiheessa.

Ihan kelpo esikoisdekkari, joskin juonen käänteen ovat turhankin lennokkaat ja niin kaukana todellisuudesta, että se häiritsi ainakin minun lukukokemustani. Valitsen yleensä kirjani sen mukaan, että sen tapahtumat voisivat jollain - vaikka kaukaakin haetulla - tavalla olla totta. Hannu Savolainen oli kuitenkin mukava tuttavuus, ja kun ilmaan jäi leijailemaan hitunen romantiikkaakin, niin mieluusti luen jatkossakin hänen tutkimuksistaan.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Cilla & Rolf Börjlind: Kolmas ääni

Kuvahaun tulos haulle börjlind kolmas ääni
Bookwell Oy, 2014
 Sarjan edellisessä osassa Olivia Rönning sai kuulla totuuden dramaattisesta syntyperästään. Hän on joutunut pettymään ihmisiin, joihin luotti. Olivia matkustaa pitkäksi aikaa ulkomaille, vailla suunnitelmia ja määränpäätä. Matkalla on aikaa ottaa etäisyyttä asioihin ja pohtia tulevaa.  Hän päättää panna poliisinuransa toistaiseksi jäihin  ja alkaa opiskella taidehistoriaa.

Kotiinpalun jälkeen päätökset alkavat kuitenkin horjua, kun tuttavaperheen isä Bengt löytyy kotoaan hirttäytyneenä. Ratkaisu vaikuttaa oudolta, sillä Bengt on suunnitellut juhlivansa tyttärensä Sandran kanssa hyvää koenumeroa herkullisen ruoan äärellä. Tytön äiti on kuollut tsunamissa. Ateriatarvikkeet ovat keittiössä odottamassa. Hyvin pian selviää, että itsemurha on lavastettu ja todellisuudessa hänet on murhattu. 

Olivia ottaa Sandran siipiensä suojaan, eikä malta olla sekaantumatta murhatutkimukseen. Samalla hän suututtaa ystävänsä ja oppiäitinsä Metten, joka vastaa tutkimuksesta. Molemmat ovat pahoillaan välirikosta, mutta kummallakaan ei itsepäisyys anna periksi ottaa ensimmäistä askelta sovintoon. Metten terveys horjuu, ja hän joutuu sairauslomalle, mutta ei tietenkään malta pysyä sivussa tutkimuksista miehensä Mårtenin painostuksesta huolimatta.

Tom Stilton on vuokrannut asunnokseen hytin vanhasta proomusta, vuokraemäntänään kaunis Luna. Tom on elänyt vuosia kodittomana joduttuaan psykoosiin ja erään kollegan vuoksi pois poliisin työstä.  Tomin vanha ystävä Abbas kuulee entisen rakastettunsa tulleen murhatuksi Marseillessa. Hän pyytää Tomia mukaansa tutkimaan tapausta, koska Tomilla on suhteita Marseillen poliisiin. Niin ystävykset lähtevät matkalle, joka osoittautuu varsin vaaralliseksi.

Hiukan kirja tuntui taas sillisalaatilta, mutta loppua kohti juonenkäänteet alkavat muodostua tiiviiksi paketiksi, ja jännitys pysyy yllä loppuratkaisuun asti. Eikä vähiten sen vuoksi, että kirjan henkilöt ovat varsin mielenkiintoista porukkaa.