tiistai 19. helmikuuta 2019

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Gummerrus, 2017
Camilla Grebe on minulle ennestään tuntematon kirjailija, ja käsittääkseni tämä on hänen läpimurtoteoksensa. Kirja sijoittuu Tukholmaan. Emma Bohman työskentelee ketjuvaatekaupan myyjänä. Palkka ei riitä mihinkään, ja myymälänhoitaja kyykyttää työntekijöitä. Ketjua johtaa rautaisella kädellä ja vähän kyseenalaisin keinoin Jesper Orre. Raha ja karisma tekevät Jesperistä haluttua riistaa naismarkkinoilla. 

Onneksi Emmalla on peritty asunto ja pieni pesämuna. Hän on myös umpirakastunut salaiseen miesystäväänsä, niin rakastunut että on lainannut hänelle lähes koko pesämunansa. Mutta mies jättää saapumatta heidän kihlajaisillalliselleen ja katoaa kuin tuhka tuuleen. Emma epäilee, että ei tule ikinä saamaan rahojaan takaisin. Emma ei voi kertoa asiasta kenellekään, sillä salainen miesystävä on juurikin Jesper Orre, joka vaatii pitämään suhteen toistaiseksi salassa,  koska Emma on hänen vaateketjunsa työntekijä. Jesper ei enää vastaa Emman puheluihin eikä viesteihin, mutta Emman on löydettävä mies, sillä hänellä on tälle kerrottavaa. 

Nämä tapahtumat sijoittuvat aikaan kaksi kuukautta ennen kirjan nykyhetkeä, ja kirjassa liikutaan muutenkin kahdessa ajassa. Kahden kuukauden takaa edetään kohti nykyhetkeä. Hulppean eliittitalon eteisestä löytyy surmattu nainen, jonka pää on irroitettu ja ruumis on aseteltu esille erittäin brutaalisti. Talo kuuluu toimitusjohtaja Jesper Orrelle, joka on kadonnut jäljettömiin. Kymmenen vuotta aikaisemmin on tapahtunut samanlainen murha. Tapausta alkaa tutkimaan rikostutkija Peter Lindgren työtovereineen. Peter on eronnut eikä pidä juurikaan yhteyttä entiseen vaimoonsa ja poikaansa. Tapaukseen profiloijaksi kutsutaan Hanne, Peterin entinen kihlattu. Tämä herättää sekä Peterissä että Hannessa ristiriitaisia tunteita, sillä he ovat aikaisemmin olleet kihloissa, ja Peter on hylännyt Hannen vaikka heidän oli tarkoitus muuttaa yhteen asumaan.

Hanne kärsii alkavasta muistisairaudesta, mikä on kova paikka kuusikymppiselle naiselle. Mies Owe pitää häntä rautaisessa otteessaan, eikä Hannella ole voimia pyristellä vastaan. Keittiön kaapinovet ovat täynnä muistilappuja. Sairaus on siinä vaiheessa, että Hanne tiedostaa sen itse ja pelkää tulevaa. Hanne uskaltaa kuitenkin tehdä ratkaisuja tehdäkseen tulevista vuosista niin hyviä kuin mahdollista. Peterin ja Hannen välillä kipinöi vielä, mikä saa molemmat osapuolet hämmennykseen. 

Lähes jokaisen kirjan päähenkilön kohdalla käväistään myös menneisyydessä. Toisaalta kuljetaan ajassa eteenpäin, kun tutkimukset etenevät. Grebe tuntuu todella hallitsevan psykologisen trillerin genren ja pitää lukijan otteessaan. Hiljalleen loppuratkaisu alkaa hahmottua lukijalle, mutta jännitystä riittää loppusivuille asti. Kirjaa on vaikea päästää käsistään, joten varaa aikaa muutama päivä (ja yö) kun alat lukemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!