 |
| Tammi, 2016 |
Suorastaan pelotti lähteä ajamaan autolla, kun olin lukenut tämän kirjan. Varmaan panee useamman lukijansa hellittämään kaasujalkaa, katselemaan suojatielle ja ennen kaikkea pitämään näppinsä irti puhelimesta autoa ajaessaan. Onnettomuuden kuvaus tuntui liiankin todentuntuiselta, kuin olisi itse ollut silminnäkijänä.
Miro ja Nadja, nuoret rakastavaiset, onnelliset kesässä. Aamu ja Jarkko, vähän vanhemmat rakastavaiset. Miron äiti ja pikkuveli Joona, sekä kaukana asuva isä. Nadjan vanhemmat Suvi ja Matti, kolmantena pyöränä Sami. Hannele, joka oli onnettomuuden silminnäkijä. Heidän kaikkien elämä muuttuu muutamassa sekunnissa, eikä mikään ole niin kuin ennen.
Kirjoittaja kulkee hetken kerrallaan heistä jokaisen kanssa. Aamun, joka ei syyllisyydeltään tahdo jaksaa jatkaa elämäänsä. Suvin ja Matin, joiden avioliitto näytti tulleen tiensä päähän jo ennen tragediaa. Samin, joka on ikäänkuin ulkopuolinen, mutta silti tapahtumien keskiössä. Välillä viivytään Miron luona sairaalassa, jossa kaikki vuorollaan haluavat käydä. Toiset syyllistämässä, toiset hakemassa helpotusta syyllisyyteensä. Äiti, isä ja Joona, jotka yrittävät olla vahvoja, että Miro löytäisi syyn elää. Oikeita asioita tuntuu tekevän ainoastaan teho-osaston kaunis hoitaja Nina, jonka kanssa Miro voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Puhua Nadjasta.
Kirja teki syvän vaikutuksen minuun. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja ei ollut synkkä. Sen luettuaan tuli sellainen olo, että niistä kaikkein kauheimmistakin asiosta on mahdollista selvitä ja jatkaa elämäänsä. Vaikka ei olekaan enää sama ihminen kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!