Kirsi Pehkonen: Karhuvaaran uhri

Myllylahti, 2015

Kirsi Pehkosen esikoisdekkarin miljöönä on itäsuomalainen luontokuvakeskus Karhuvaara. Metsään on tehty kojuja, joihin innokkaita, luontokuvauksesta kiinnostuneita matkailijoita viedään yöpymään ja kuvaamaan karhuja. Eläimiä houkutellaan paikalle lohenperkuujätteiden ja haaskojen avulla. Karhvaara saa osan tuloistaan myös luontokuvanäyttelyllä.  Paikalla on elokuvaryhmä, joka tekee luontodokumenttia karhuista. Projektista vastaa kokenut saksalainen kuvaaja Helmut työntekijöinään vähemmän kokeneita venäläisiä nuoria miehiä. 

Tapahtumien keskipisteessä on Johanna eli Jonna, Karhuvaaran isännän Eskon kummityttö. Jonna on viihtynyt Karhuvaarassa pikkutytöstä lähtien, ja nyt hän on tullut kesätöihin kummisetänstä yritykseen. Jonnan toimenkuva ja työaika ovat hyvin joustavia ja väljiä, hän vie haaskoja metsään, kuljettaa turisteja yöksi kojuille kuvaamaan ja auttelee keittiöstä vastaavaa Elinaa. Paikalle kurvailee silloin tällöin kevytmoottoripyörällään Jossun entinen poikaystävä Niko, joka saa kyllä nopeasti lähtöpassit. Jonnaa ei enää kiinnosta. Karhuvaarassa viihtyvät myös ammatikseen luontoa kuvaavat, kuten Eskon ystävä Kari-Juhani Kasteaho eli Kassu, jonka Jonnakin on tuntenut pikkutytöstä asti. 

Jonna on viemässä brittipariskuntaa yöksi kojulle, kun kivikosta löytyy kuolleena eräs elokuvaryhmän jäsen. Kuolema ei näytä olevan luonnollinen.  Tapausta tulee tukimaan komisario Soitunlampi ja vanhempi konstaapeli Rundgren. Paikalla on myös kärppänä iltapäivälehden toimittaja JJSalonen. Lööpit vihjaavat karhun hyökkäystä, ja Karhuvaaran maine on vaakalaudalla. Petoviha nostaa päätään. Mutta lyövätkö karhut ihmisiä kivellä päähän?

Pidin kirjan miljööstä, itäsuomalaisesta villistä metsäluonnosta. Käsittääkseni juuri näin karhuja päästään kuvaamaan, haaskan ja kojujen avulla. Muuten karhuun törmääminen kameran kanssa luonnossa olisi äärimmäisen harvinaista. Karhut kyllä tietävät, että kojussa on ihmisiä, ovatpa joskus pistäneet jonkun kojun päreiksikin. Ja kukapa kieltäytyisi seisovasta pöydästä? Karhuvaarassa kuvataan kuitenkin luonnon ehdoilla, tarpeeksi harvoin ja pidetään huolta siitä, että karhut eivät kesyynny liikaa ja että ne pystyvät myös metsästämään ruokansa. Ovatko luontokuvauksen metodit kuitenkaan täysin pyyteettömiä? Hyvällä kuvalla kun voi ansaita hyvän summan rahaa.