tiistai 27. marraskuuta 2018

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Atena, 2018
"Jälleen varoituksen paikka: Tässä kirjassa tulee tapahtumaan kaikenlaista. Osa tapahtumista on totta, ja osa vielä enemmän totta. Osasta en ainakaan halua myöntää, että se on totta, joten sovitaan, että kaverille tapahtui. Ja minä en sitten häpeile. Minä en pelkää sanoa "sitä sanaa". Minä en ole hiljaa. Jatka lukemista omalla vastuulla."

Kirjassa seikkaillaan Tinder-treffeistä toisiin, välillä sekaan mahtuu muutaman kuukauden seurusteluakin. Pääpaino tuntuu olevan väkisin väännetyillä seksikohtauksilla. Tulee myötähäpeä kirjoittajan puolesta, sillä nämä kohtaukset -  kuten koko kirja, on kirjoitettu aika tyhjänpäiväisesti. Luin loppuun, vaikka koko ajan mietin kesken jättämistä, kun asiat vaan toistuivat ja toistuivat. Ikäänkuin kiltti perhetyttö yrittäisi heittäytyä härskiksi. No, jossain vaiheessa kirjaa oli ehkä ihan pilkahdus ideaakin. Itse en tietenkään ole kohderyhmää, liian vanha ja liian parisuhteessa - luojan kiitos.

Lue omalla vastuulla. Enkä tällä tarkoita niitä alapään juttuja vaan sitä, että mitään ei menetä, vaikka jättäisi lukematta.

2 kommenttia:

  1. Viimeiset lauseet olivat kyllä hyvin sanottuja :D Ainakin tuli sellainen olo, ettei tee mieli mennä Tinderiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sieltä Tinderistä vois löytyä jotain hyvääkin :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!