tiistai 1. tammikuuta 2019

Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö

Johnny Kniga, 2018
Toimittaja Liina Putkosen esikoisromaani on ihan kelpo dekkari, vaikka sen aiheet ovatkin dekkarigenressä jo moneen kertaan pureskeltuja: maahanmuutto, rasismi, ihmiskauppa, huumeet. Kirja on helppolukuinen ja koukuttava, tarina on hyvin punottu ja tekee mieli lukea "vielä yksi sivu".

Pääsiäisen jälkeen, kun oppilaat palaavat kouluun, pihan lumihangessa on kohouma, ja hangesta pilkottaa ihmisen käsi. Ruumis on 15-vuotiaan Faridan, toisen polven maahanmuuttajatytön. Murhaa epäillään kunniamurhaksi, ja se saa kansallismieliset mellakoimaan kadulla. 

Murhaa ryhtyy tutkimaan rikoskonstaapeli Linda Fors. Tutkinnanjohtajana on jääräpää Jantunen, "pappara", joka pitää murhaa jo alkumetreillä ratkaistuna ja perheensisäisenä tragediana. Kokematon Linda on hyvä pompottelun kohde, eikä saa juurikaan arvostusta esimieheltään. Linda ei kuitenkaan niele teoriaa kunniamurhasta, vaan alkaa tutkia Faridan ja tämän koulukavereiden taustoja tarkemmin. Hän tutustuu myös Faridan perheeseen. Perhe on lähtöisin Indonesiasta.  Äiti Nata on eronnut suurlähetystössä työskentelvästä, väkivaltaisesta miehestään Zidanista ja saanut yksinhuoltajuuden. Äidin luo jäivät tytöt Farida ja Adina, mutta veli Rahmat asuu yksinhuoltajuudesta huolimatta isänsä kanssa. Zidan syyttää Faridan murhasta Natan leväperäisyyttä kasvattajana. Farida on saanut elää kuin kuka tahansa ikäisensä suomalaistyttö. Isä taas on tiukan uskonnollinen muslimi. 

Faridan kuoleman aikaan katoaa myös veli Rahmat. Onko hänkin joutunut henkirikoksen uhriksi, vai syyllistynyt itse sisarensa murhaan? Jaatinen tekee hänestä pääepäillyn ja Rahmat etsintäkuulutetaan. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia kuin päältä päin näyttää. 

Linda yrittää sovittaa yhteen työtä ja perhe-elämää, usein huonolla menestyksellä. 12-vuotias tytär Iris kaipaa äitinsä huomiota. Lindan miehellä Pauluksella on alkoholiongelma, josta hän ponnistelee kuiville vaikka joskus retkahtaakin. Joskus ruoho vihertää aidan takana liikaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!