Kristiina Vuori: Elinan surma

Tammi, 2018

Olen pitkään pyöritellyt kirjastotyössäni käsissäni Kristiina Vuoren teoksia, joita kovasti varataan ja luetaan. Elinan surma vaikutti niin kiehtovalta, että astuin pois mukavuusalueeltani dekkarifanina. Juu, onhan tuo kirja aika lailla ohuempikin kuin aikaisemmat teoksensa. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun loppupuolelle Vesilahdelle Laukon kartanoon, josta Kurkien suku oli tehnyt rälssikartanon hankkimalla kylän tiloja omistukseensa. Elinan surmavirttä oli laulettu Vesilahdella vielä 1800-luvun alussa. Elias Lönnrot toimi tuolloin kotiopettajana Laukon kartanossa. Hän liitti värssyt yhteen ja julkaisi ne Kantelettaressa 1840. Kirjailija on kuvannut tarinan taustoja  laajasti teoksen lopussa. Sieltä löytyy myös henkilöhistoriaa sekä sanastoa. Sanasto onkin tarpeen kirjan vanhahtavan kielen vuoksi, joskin asiayhteys kyllä tuo esille asiat ymmärrettävästi. 

Kirjailija kertoo kirjan lopussa, että alkuperäinen Elinan surma -balladi perustuu todellisiin henkilöihin vain löyhästi. Sama koskee hänen omaa romaaniaan. 

Laukkoon on tulossa tärkeitä vieraita, herra Jöns Olofinpoika seurueineen. Avainpiika Kirsti juoksuttaa palvelusväkeään, sillä kaiken on oltava kunnossa vieraita varten. Kirsti on jakanut vuoteen Laukon herran Klaus Kurjen kanssa jo pitkään, ja Kirsti uskoo Klausin tänään kihlaavan hänet Laukon emännäksi. Mutta paikalle saapuukin myös Kirstin kasvatti-isän Jönsin lisäksi hänen kasvattiäitinsä, rouva Margareta Elina-tyttärineen. Elina on Kirstin maitosisar, molemmat ovat Laukossa edelleen palvelevan piika Pörösilmän imettämiä. 

Elina? Käteni nousee kuin itsestään vastatervehdykseen, enkä voi olla ihmettelemättä, miten luostariin kadonneesta arkipäiväisestä pikkutytistä on saattanut varttua sorjavartinen neito, jonka sileä iho hehkuu valkoisena kuin piimä ja hiukset ryöppyävät hilkan alta pehmeänä vaahtona aina alas lantiolle saakka. Tuon vastakirnutun kultaisuuden edessä omat suortuvani haalistuvat harmaaksi tuhkaksi. 

Kirjan tarinan kertojana on Kirsti, alkuperäisen runon paha nainen, jonka pauloihin Klaus Kurki oli joutunut. Runon mukaan Kirsti ei katso hyvällä sitä, että joutuu luovuttamaan avaimensa rintasisarelleen Elinalle, Laukon nuorelle emännälle. Salavuoteus Klausin kanssa ei kuitenkaan pääty tähän, ja Kirsti ryhtyy raivaamaan Elinaa tieltään päästäkseen Laukon emännäksi. Kirjassa Kirsti on tavallinen nuori nainen, turvaton ja pelokas. Kun suhde Klausiin paljastuu, Elina tietenkin kääntyy Kirstiä vastaan. Pörösilmän hullun Hintsa-pojan yllyttämänä ja avustamana Kirsti houkuttelee Elinan tilanteeseen, jossa hän jää kiinni aviorikoksesta, ja joutuu vastasyntyneen lapsensa kanssa miehensä Klausin sytyttämän murhapolton uhriksi.

Kirjassa vilisee taikauskoa ja uskomuksia, pahoja silmiä ja taikakaluja. Samalla keskiaikaisen Suomen jyrkkä uskonnollisuus leimaa ihmisten elämää. Varsinkin naisena oleminen on vaikeaa. Synnintekijän osa on lohduton. Käänteistä runoon nähden on se, että pahuuden ruumiillistuman sijasta Kirsti onkin uhri, joka tuomitaan yksin syylliseksi, ja saa maksaa synnistään kohtuuttoman suuren hinnan.

Kirjassa ei kaikki mene kuten alkuperäisessä runossa. En tiedä oliko se pettymys vai vain yllätys. Ylisanat ovat vaisuja kuvaamaan sitä kunniotuksen määrää, mitä tunnen kirjailijaa kohtaan. Hän on tehnyt mittavan selvitystyön, sukeltanut syvälle runoon ja tehnyt sen ympärille omanlaisensa, kiehtovan tarinan. 

Elinan surma -runo löytyy kokonaisuudessaan kirjan lopusta.