Carolina Setterwall: Toivotaan parasta

Otava, 2019

Omaelämäkerrallinen romaani, jota lukiessa en ainakaan minä huomannut, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Carolinalla ja Akselilla on vauva Ivan, joka nukkuu yöt levottomasti. Carolina nukkuu usein yöt vauvan huoneessa, koska joutuu rauhoittelemaan Ivania vähän väliä imettämällä. Lokakuussa 2014 Carolina menee Ivanin kanssa herättämään isää. Mutta jokin on oudosti. Aksel nukkuu eri asennossa kuin tavallisesti. 

Uskallan tuskin koskettaa nilkkaasi, joka pistää esiin peiton alta sängyn jalkopäässä, missä seison. Kosketan kuitenkin. Siellä sisällä ei virtaa veri. Sinä et ole enää siinä. Sinä olet kuollut. 

Kirja on rakennettu niin, että joka toinen luku käsittelee aikaa Carolinan ja hänen puolisonsa tapaamisesta puolison kuolemaan saakka. Ja joka toinen luku aikaa lokakuun 2014 jälkeen, jolloin Carolinasta tulee äkkiä pienen Ivanin yksinhuoltaja. Alkuajat ovat rakkaustarinaa, ihastumista ja kodin rakentamista. Ja sitä, miten kaikesta ei ollakaan yhtä mieltä. Carolina haluaa kissan ja sitten lapsen, ja painostaa myös puolisoaan, joka ei ole niinkään halukas ryhtymään vielä isäksi. Pariskunnan viimeiset yhteiset ajat eivät ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa. Vauva valvottaa ja on vaativa. Carolina imettää yötäpäivää eikä uskalla lähteä juuri mihinkään ilman vauvaa. Akselilla on työnsä, jota hän pystyy hoitamaan osin kotoaan käsin. 

Carolina, Ivan ja Aksel mainitaan kirjassa nimeltä. Aksel on sinä, jolle Carolina kirjoittaa tarinaansa. Muut ovat äitisi, isäsi, veljesi, äitini, äitipuoleni, ystäväni. Ilmeisesti henkilöllisyyden suojaamiseksi ketään ei mainita nimeltä. Tämä lähipiiri ja tukiverkosto on kirjassa vahvasti läsnä. Ensimmäisinä vuorokausina Carolinaa ei jätetä hetkeksikään yksin Ivanin kanssa, läheiset vuorottelevat hänen luonaan yötäpäivää. Carolinan ei tarvitse jaksaa muuta kuin imettää ja hengittää. 

Hiljalleen Carolina matkaa surun läpi keskipisteenään Ivan. Äidin ja vauvan symbioosi on vahva, ja välillä ahdistavakin. Tukijoukot tarjoavat apuaan, mutta Carolinan on vaikea olla poissa Ivanin luota. Mutta äitiysloma loppuu, Carolina palaa työhön ja Ivan menee päiväkotiin. 

Vanhemmuus on ensisijalla Carolinan elämässä. Mutta voisiko sitä elämää olla jakamassa joku muu, ja milloin olisi aika uudelle rakkaudelle?

 Ivan joutuu kasvamaan ilman isää, mutta rakastavia aikuisia hänen elämästään ei puutu. Ivanin kasvaessa välillä pohditaan, onko isä taivaassa vai jossain muualla. Ivanille isä on vaan valokuvan hahmo, muistikuvaa hänelle ei ehtinyt muodostua. Koskettava ja osin ahdistavakin kirja, oikea selviytymistaistelu. Kirjassa on vahvasti läsnä suku ja ystävät, keskinäinen rakkaus ja välittäminen.