 |
| Myllylahti, 2017 |
Luin viime talvena Suvi Piiroisen esikoisdekkarin Pahaa parempi, ja mielestäni se oli aivan loistavasti kirjoitettu. Menetetyt-dekkarissa tapaamme esikoiskirjasta tutut poliisit Rob Peuran ja Väinö Rossin kollegoineen. Kirja alkaa varsin traagisesti, kun nuori nainen heittäytyy sillan kaiteen yli ja aiheuttaa pahan onnettomuuden. Toinen nuori nainen murhataan kerrostalon pesutupaan, ja ruumiita tulee lisää kiihtyvällä tahdilla. Robia tapahtumat koskettavat henkilökohtaisesti, hän on sairauslomalla ja periaatteessa sivussa tutkinnasta. Robilla on kuitenkin henkilökohtaiset motiivit saada murhaaja kiinni. Muut poliisit, Väiski, Maria, Pete sekä tutkintasihteeri Siiri yrittävät pysyä murhaajan perässä ja estää enempää veritekoja tapahtumasta. Mutta murhaaja on askelen edellä.
Joku kohdistaa vihansa nuoriin aikuisiin, ja yhteinen tekijä löytyy kymmenen vuoden takaa, jolloin 16-vuotias Mira katosi jäljettömiin. Samaan aikaan koulukiusattu poika jäi tai jättäytyi junan alle. Veriteot tuntuvat kiertyvän näiden tapahtumien ympärille, ja poliisit yrittävät kuumeisesti keksiä, kenellä olisi motiivi murhiin.
Suvi Piiroisen kirja on niitä dekkareita, joita on vaikea laskea kädestään. Vaikka kirjan tapahtumat ovatkin makuuni ehkä liiankin verisiä ja kauheita, vastapainoa toi kirjan henkilöiden inhimillisyys ja keskinäinen lämpö. Rob yrittää Lotte-tyttärensä kanssa saada elämäänsä jonkinlaista järjestystä perhettä kohdanneen tragedian jälkeen. Väiski kaipaa niinikään jäljettömiin kadonnutta Beata-vaimoaan, jota hän ei usko tapaavansa enää tässä elämässä. Sekä kissaa nimeltä Kissa. Hiljalleen Väiskinkin elämä alkaa selkiytyä.
Tekisi mieli antaa neuvoja kirjan henkilöille: Rob, pidä huolta itsestäsi ja tyttärestäsi, äläkä hanki itsellesi enempää hankaluuksia. Väiski, syö kunnolla ja liiku edes vähän. Maria, oletko varma että suhteesi on sinulle hyväksi? Ja Pete ja Siiri, lopettakaa jahkailu ja antakaa tunteiden viedä. Mutta Suvi Piiroinen vie tapahtumat päätepisteeseen omalla tavallaan, eikä minulla ole siinä sanomista. Onneksi kirjan loppu antoi ymmärtää, että tarina jatkuu. Ei voi kun odotella.
Kiva tunne se, kun ei malttais laskea kirjaa kädestään.
VastaaPoistaMut tämän kirjan kohdalla minua joku tyrmäsi, eikä jaksanut lukea. Ehkä liika raakuus tai päähenkilön vaimon kuolema ja senjälkeinen kummallinen suhtautuminen tyttäreen. Totesin ettei ole pakko lukea :))
Mukava kun sinä pidit tästä.
Joskus ei vaan lukukokemus toimi, voi olla ajasta ja mielialastakin kiinni, ainakin omalla kohdallani. Olihan tämä aika ahdistava mutta minua kirja myös koukutti.
Poista