 |
| WSOY, 2006 |
Pieni valoisa kirja synkästä aiheesta. Luin kirjan silloin kun se ilmestyi, ja jostain syystä halusin lukea sen nyt uudelleen. Kirjan kertojina vuorottelevat Aki ja Minna, eivät Reko ja Tina. Kirja on kaunokirjallisuusluokassa, ei siis elämäkerta.
Aki, kirjailija ja ohjaaja, Minnan aviomies ja kahden pikkutytön, Saaran ja Kertun isä, sairastuu. Häneltä löydetään ärhäkkä aivokasvain. Aki käy läpi raskaita hoitoja, kunnes siirrytään "oireenmukaiseen hoitoon", mikä tarkoittaa, että parantavaa hoitoa ei ole. Aki menettää näkönsä ja ison osan toimintakykyään.Urheilevasta kirjailijasta ja perheenisästä tulee täysin autettava ja Minna-vaimosta omaishoitaja. Siinä samalla yritetään elää lapsiperheen arkea ja turvata Saaralle ja Kertulle tavallinen lapsuus. Ristiriidoilta ei vältytä kun Minna alkaa uupua.
Aki yrittää viimeiseen asti ohjata ja kirjoittaa, vaikka kasvain tekee tuhojaan aivoissa. Hän yrittää olla isä ja aviomies. Hiljalleen perhe alkaa valmistautua väistämättömään.
Aki: Näin lääkäristä ensin hartian. Se kiersi nurkan ympäri. Kun nenä tuli näkyviin, tiesin, että arpa oli mitätön. Me olimme hävinneet. Odotin kuitenkin kasvojen koko kuvan ja synkän ilmeen. Loppu oli sanoja.
Minna: Aki lähti huoneesta, minä jäin. Minun oli pakko saada tietää. En ollut sitä koskaan Akin läsnäollessa uskaltanut kysyä, nyt oli ainoa tilaisuus. Se oli vaivannut minua ensimmäisestä päivästä alkaen, olin turhaan etsinyt vastausta internetistä ja oppikirjoista. Millainen loppu tulee olemaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!