Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään

Minerva 2016, suom Jänis Louhivuori

Itsenäinen jatko-osa Paviaanivarkaus-kirjalle. En ole Paviaanivarkautta lukenut, mutta varasin sen heti tämän luettuani. Hurjaa luettavaa, mutta todella koukuttavaa tekstiä.

Tukholmaan on rantautunut ns. kannibaalihuume, joka yhdessä kortisonivalmisteen kanssa saa ihmiset tekemään järkyttäviä tekoja rakkailleen. Täytyy myöntää, että alkusivuilla hiukan oksetti, ennenkuin sain ulkoistettua kirjan tapahtumat kirjan sivuille. Hulluinta on, että huumesurmien tekijät ovat ihan tavallisia perheenäitejä ja -isiä tai muuten vaan sellaisia, joilla ei ole minkäänlaista päihdetaustaa. Näyttää siltä, että joku taho käyttää näitä henkilöitä kostonsa välikappaleena ja pumppaa heidät täyteen huumetta ja kortisonia. Siihen viittaa sekin, että jokaiselta surmapaikalta löytyy samansisältöinen viesti.

Hengenvaarallista huumetta levittää mafiapomo Milorad Karljevic. Nuori rikospoliisi Amanda Paller soluttautuu Kraljevicin lähipiiriin saadakseen tämän kiinni huumekaupoista. Amandan toimet eivät nekään ihan kestä poliisin suurennuslasia, mutta tarkoitus pyhittää keinot. Amandalla tuntuu olevan salaisuuksia joka suuntaan, nyt kun hänen entinen poikaystävänsä, arabi Adnan Naismi palaa Tukholmaan piileskeltyään useita vuosia poliisinmurhasta ulkomailla. Adnanilla on kalavelkoja sekä mafian että Amandan suuntaan, ja hän on päättänyt pelastaa maineensa. 

Paviaanivarkaus odottelee jo kirjahyllyssäni, ja aion tarttua siihen heti kun mahdollista. Lukukokemusta ei haitannut, vaikka tässä kirjassa esiintyvät tiettävästi edellisestä kirjasta tutut henkilöt. Pidän itseäni aika paatuneena dekkarien lukijana, mutta tämä oli taas sitä ei-suositella-herkille-lukijoille -kamaa. Ihan oikeasti. Silti kirja oli syvästi inhimillinen erilaisine ihmiskohtaloineen. Mitä on rakastaa sellaista jota ei saisi normien mukaan rakastaa, millaista on rakastaa lasta jota ei saisi rakastaa omanaan, millaista on toivoa lasta ja jäädä lapsettomaksi. Amandan poliisiarki pienten kaksosten yksinhuoltajana eii ole ihan mutkatonta. Amandan hahmo herätti minussa ihailua, hän on rohkea työlleen omistautuja, rehellinen rakkaudessa ja lapsilleen oikea leijonaemo.