 |
| Otava, 2015 |
Takuuvarmaa ja viihdyttävää Tuija Lehtistä nuorille ja vähän
vanhemmillekin lukijoille. Kirjaa kuvaisin muutaman illan
ahmaisupalaksi. Hyvä kuitenkin, jos se herättää ajatuksia erilaisuudesta
ja ihmissuhteista
Simo on 15-vuotias ysiluokan päättävä nörttiyteen taipuvainen nuorimies Tikkurilasta. Simo ei saa opiskelupaikkaa ja päätyy kymppiluokalle. Samoihin aikoihin Simon ja pikkusisko Malenkan Miili-äiti ilmoittaa, että he muuttaisivat asumaan äidin uuden professori-miesystävän ökytaloon Kauniaisiin. Uusperheeseen kuuluisivat myös proffan tyttäret, pari vuotta Simoa vanhempi Lise-Marie eli Lime ja Malenkan ikäinen Tua. Pikkutytöt ovat ikionnellisia ja heistä tulee välittömästi sydänystävät. Simo ja Lime eivät ole ollenkaan innoissaan, vaan välttelevät toisiaan parhaansa mukaan. Professori sulkeutuu työhuoneeseensa, ja Miili yrittää luovia kaikkien välillä tilanteita tasoitellen.
Lime on matemaattisesti erittäin lahjakas, hän nauttii vaikeiden tehtävien ratkaisemisesta ja tieteellisistä keskusteluista. Hän on täysin kylmä muiden ihmisten tunteille, ja varsinkin Simoa hän pitää täytenä luuserina, eikä juuri noteeraa Miiliä eikä pikkutyttöjä. Limen henkilöhahmo ei ole mielestäni oikein uskottava, tuntuu että näin mustavalkoista persoonaa ei oikeasti voi olla olemassa, paitsi joissain autismin muodoissa.
Simon mielen täyttää naapurin ihana Bettina, joka kuitenkin tuntuu pitävän Simoa halinallenaan silloin kun ei parempaa seuraa ole tarjolla.
Simo pärjää mukavasti kymppiluokalla ja saa uuden kamun, väkivahvan skinheadin Monnin joka kohoaa pian pikkutyttöjen idoliksi eikä Limekään ole täysin kylmä Monnille. Simo ja Monni tutustuvat vahingossa läheisen palvelutalon mummojengiin, auttelevat heitä ja hiljalleen Simolle alkaa selvitä, mikä olisi hänen ammatillinen kutsumuksensa.
Kirjan lopussa jää moni asia avoimeksi. Jatkuuko uusperheen taru, kun Miilikään ei tunnu olevan onnellinen? Jatketaanko yhteiseloa pikkutyttöjen vuoksi, kun proffa-Arikin tuntuu vaan kaipaavan perheelle ja pienelle tyttärelleen taloudenhoitajaa, kun Limekin on irtautumassa kotoa. Simon suhteen luottamus on suuri, hän tulee luultavasti löytämään oman oksansa ja uusi rakkauskin on käden ulottuvilla.
Välivuosi on helppoa ja ihan mukavaa luettavaa.
Simo on 15-vuotias ysiluokan päättävä nörttiyteen taipuvainen nuorimies Tikkurilasta. Simo ei saa opiskelupaikkaa ja päätyy kymppiluokalle. Samoihin aikoihin Simon ja pikkusisko Malenkan Miili-äiti ilmoittaa, että he muuttaisivat asumaan äidin uuden professori-miesystävän ökytaloon Kauniaisiin. Uusperheeseen kuuluisivat myös proffan tyttäret, pari vuotta Simoa vanhempi Lise-Marie eli Lime ja Malenkan ikäinen Tua. Pikkutytöt ovat ikionnellisia ja heistä tulee välittömästi sydänystävät. Simo ja Lime eivät ole ollenkaan innoissaan, vaan välttelevät toisiaan parhaansa mukaan. Professori sulkeutuu työhuoneeseensa, ja Miili yrittää luovia kaikkien välillä tilanteita tasoitellen.
Lime on matemaattisesti erittäin lahjakas, hän nauttii vaikeiden tehtävien ratkaisemisesta ja tieteellisistä keskusteluista. Hän on täysin kylmä muiden ihmisten tunteille, ja varsinkin Simoa hän pitää täytenä luuserina, eikä juuri noteeraa Miiliä eikä pikkutyttöjä. Limen henkilöhahmo ei ole mielestäni oikein uskottava, tuntuu että näin mustavalkoista persoonaa ei oikeasti voi olla olemassa, paitsi joissain autismin muodoissa.
Simon mielen täyttää naapurin ihana Bettina, joka kuitenkin tuntuu pitävän Simoa halinallenaan silloin kun ei parempaa seuraa ole tarjolla.
Simo pärjää mukavasti kymppiluokalla ja saa uuden kamun, väkivahvan skinheadin Monnin joka kohoaa pian pikkutyttöjen idoliksi eikä Limekään ole täysin kylmä Monnille. Simo ja Monni tutustuvat vahingossa läheisen palvelutalon mummojengiin, auttelevat heitä ja hiljalleen Simolle alkaa selvitä, mikä olisi hänen ammatillinen kutsumuksensa.
Kirjan lopussa jää moni asia avoimeksi. Jatkuuko uusperheen taru, kun Miilikään ei tunnu olevan onnellinen? Jatketaanko yhteiseloa pikkutyttöjen vuoksi, kun proffa-Arikin tuntuu vaan kaipaavan perheelle ja pienelle tyttärelleen taloudenhoitajaa, kun Limekin on irtautumassa kotoa. Simon suhteen luottamus on suuri, hän tulee luultavasti löytämään oman oksansa ja uusi rakkauskin on käden ulottuvilla.
Välivuosi on helppoa ja ihan mukavaa luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!