 |
| Like, 2015 |
Pirunkuru on Milla Ollikaisen Lappiin sijoittuvan rikostrilogian kolmas osa. Pidin kovasti aiemmista osista, Veripailakoista sekä Vesiraukasta. Pirunkurussa jatkuu trilogian aikaisemmista osista tutun Krissen tarina, mutta kirjan voi hyvin lukea myös vaikka ei olisi lukenut aiempia osia.
Krisse on muuttanut pienen Kaapon kanssa rakkauden perässä Kolariin ja saanut harjoittelupaikan paikallislehdestä. Kolarissa iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta, joka toteutuessaan kohentaisi kovasti paikkakunnan työllisyystilannetta. Kaikki eivät kuitenkaan ole kaivoshankkeesta innostuneita. Paikallislehden toimitukseen tulee nimetön kirje, ja Pirunkurusta löytyy miehen ruumis. Mies osoittautuu Heikki Alalompoloksi, jonka vaimo on lähtenyt etelään parikymmentä vuotta sitten. Yllättäen vaimo onkin Ylläksen maisemissa käymässä ruumiin löytymisen aikaan. Pian kuolee myös toinen mies, Kaapon isä. Kumpikaan kuolema ei ole luonnollinen. Liittyvätkö surmat toisiinsa ja/tai kaivoshankkeeseen, vai ovatko vaan outoa sattumaa? Ja mikä osuus Alalompolon Liisa-vaimolla on tapahtumiin?
Kirjan repliikit ovat pohjoisen murretta, mutta murteella ei kuitenkaan herkutella liikaa ja se ei ole häiritsevä tekijä vaan pikemminkin mukava mauste kirjassa. Minulla jäi kirja pariksi viikoksi kesken Oulun reissun ajaksi, ja se häiritsi hiukan lukukokemusta. Uskon, että tarina olisi tuntunut ehjemmältä jos sen olisi lukenut yhteen menoon. Juoni kantaa ja vauhti kiihtyy loppua kohden, päähenkilöksi Krissen ohi nousee tässä kirjassa vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi, jonka soisi jatkavan uraansa Ollikaisen tulevissa kirjoissa. Loppuratkaisu on hyvinkin yllättävä ja ennalta-arvaamaton. Suosittelen Ollikaisen kirjoja lämpimästi kotimaisen dekkarin ystäville!
Krisse on muuttanut pienen Kaapon kanssa rakkauden perässä Kolariin ja saanut harjoittelupaikan paikallislehdestä. Kolarissa iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta, joka toteutuessaan kohentaisi kovasti paikkakunnan työllisyystilannetta. Kaikki eivät kuitenkaan ole kaivoshankkeesta innostuneita. Paikallislehden toimitukseen tulee nimetön kirje, ja Pirunkurusta löytyy miehen ruumis. Mies osoittautuu Heikki Alalompoloksi, jonka vaimo on lähtenyt etelään parikymmentä vuotta sitten. Yllättäen vaimo onkin Ylläksen maisemissa käymässä ruumiin löytymisen aikaan. Pian kuolee myös toinen mies, Kaapon isä. Kumpikaan kuolema ei ole luonnollinen. Liittyvätkö surmat toisiinsa ja/tai kaivoshankkeeseen, vai ovatko vaan outoa sattumaa? Ja mikä osuus Alalompolon Liisa-vaimolla on tapahtumiin?
Kirjan repliikit ovat pohjoisen murretta, mutta murteella ei kuitenkaan herkutella liikaa ja se ei ole häiritsevä tekijä vaan pikemminkin mukava mauste kirjassa. Minulla jäi kirja pariksi viikoksi kesken Oulun reissun ajaksi, ja se häiritsi hiukan lukukokemusta. Uskon, että tarina olisi tuntunut ehjemmältä jos sen olisi lukenut yhteen menoon. Juoni kantaa ja vauhti kiihtyy loppua kohden, päähenkilöksi Krissen ohi nousee tässä kirjassa vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi, jonka soisi jatkavan uraansa Ollikaisen tulevissa kirjoissa. Loppuratkaisu on hyvinkin yllättävä ja ennalta-arvaamaton. Suosittelen Ollikaisen kirjoja lämpimästi kotimaisen dekkarin ystäville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!