 |
| Arktinen Banaani, 2017 |
En ole aikaisemmin tarttunut yhteenkään Max Mannerin kirjaan. Jostain syystä kirjastotyössäni, kun Mayra palautui lainasta, avasin sen ja luin pari sivua. Kirja lähti samantien mukaani, ja luin sen parilla istumalla loppuun.
Heikki on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva orkesterisellisti. Reuma on runnellut hänen käsiään niin, että soittaminen ei enää onnistu.Heikin vaimo Anna-Liisa kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa. Heikki syyttää onnettomuudesta itseään, ja rypee surussaan. Vanha ystävä Jouko rientää ystävänsä tueksi, ja pienin askelin Heikki yrittää palata takaisin elämään.
Hautausmaalla Heikki tapaa Eevan, joka vie eikä vikise. Eeva on näyttävä ja varakas leskirouva, joka on päättänyt saada Heikistä itselleen uuden kumppanin. Heikki on kiinnostunut, tottakai, mutta samalla häntä vähän hirvittää Eevan dominoiva käytös. Yllättäen Heikkiin ottaa yhteyttä nuoruudenrakastettu Mayra, joka on aikoinaan kadonnut kuin tuhka tuuleen Heikin elämästä. Nyt Mayra majailee Espanjassa, ja haluaa tavata. Heikki lentää Espanjaan ja vuodet ovat yllättäen poispyyhkäistyt. Mayra on entisensä, räiskyvä mutta samalla eteerinen taiteilijasielu, joka arvostaa Heikkiä myös sellistinä.
Heikki hyppää pää edellä uuteen elämään, mutta eiväthän asiat koskaan näin yksinkertaisia ole, ainakaan kirjoissa. Juonipaljastuksia tekemättä on vaikea kertoa enempää. Näyttää siltä, että Heikki menettää taas kaiken, mutta elämällä on vielä tarjottavaa hänelle, jopa jymy-yllätyksen verran.
Taas koin tämän kirjallisuuden loputtoman viehätyksen. Löytää uusi kirjailija ja ihastua niin, että haluaa samantien lukea koko hänen tuotantonsa.Espanjan kieli ja kulttuuri ovat myös lähellä sydäntäni, ja tapahtumat sijoittuvat osittain Espanjan Andalusiaan, minne Mayra on asettunut asumaan. Seuraavaksi aion hypätä Mannerin dekkareiden maailmoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!