Ken McClure: Taudinkantaja

Moreeni, 2012

Tartuin tähän kirjaan vahingossa, kirjailija on minulle ennestään tuntematon, eikä häneltä olekaan suomennettu kuin kaksi kirjaa. Jäin kuitenkin heti koukkuun ja ahmin kirjan muutamassa päivässä. 

Afrikasta Lontooseen matkalla oleva ulkoministeriön virkamies sairastuu kotimatkalla lentokoneessa jonkinlaiseen verenvuotokuumeeseen, ja muutama päivä myöhemmin menehtyy virukseen, joka muistuttaa ebolaa. Hän on onnistunut tartuttamaan myös muita lennolla olleita, eikä juuri kukaan jää henkiin. 

Juttu olisi kuitenkin liian yksinkertainen, jos mies olisi saanut viruksen Afrikasta ja se lähtisi leviämään tartuntateitse. Pian ilmenee eri puolella maata muitakin tapauksia tappavasta sairaudesta. Viruksen alkuperä on mysteeri, sillä koko ajan ilmestyy uusia tautitapauksia, joilla ei ole mitään yhteyksiä ulkomaille tai muutakaan selitystä siihen, mistä he olisivat taudin saaneet.

Tohtori Steven Dunbar kutsutaan selvittämään taudin lähdettä, ja hän alkaa epätoivoisen taistelun aikaa vastaan etsiessään yhteistä tekijää sairastuneiden välillä. Tauti uhkaa riistäytyä bandemiaksi, ja kansallinen hätätila on lähellä. 

Stevenin persoonaan olisin halunnut tutustua lähemminkin. Ehkä se on mahdollista, kun saan käsiini McCluren aiemman kirjan Luovuttaja, jossa Steven myös esiintyy. Hänen taustaltaan löytyy surullisia elämänvaiheita, ja tuntuu että hän hukuttaa työhönsä aiemman elämänsä murheita. Samalla työ on hänen suuri intohimonsa. Hiukan rakkauttakin hänen osakseen tulee, mutta hyvin traaginen on tämäkin rakkaustarina. 

Pitää hiukan ponnistella pysyäkseen mukana tutkimuksellisissa ja lääketieteellisissä faktoissa. Muutamista viittauksista lukija jo aavistaa, että ratkaisu ongelmaan ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin lääkärit ja tutkijat ensin olettavat. Sairashuoneiden kuvaukset ovat järkyttäviä. Kaikilta osin tarina ei ole ihan looginen, esim. se jäi mietityttämään miten Steven ei itse saanut tartuntaa vaikka altistui sille monta kertaa. Kirjan keskivaihe oli hiukan tylsä, tutkimusta ja analyysiä toisensa jälkeen. Loppua kohti kerronta tihenee, ja teki mieli mennä johonkin yksinäiseen ja rauhalliseen paikkaan lukemaan kirja loppuun ilman häiriötekijöitä. Toivoisin kovasti, että McClure julkaisisi lisää.