 |
| Otava, 2015 |
Kalle Lähteen esikoiskirja. Lähde on raitis alkoholisti, joten hän tietää mistä kirjoittaa, kyseessä on omaelämäkerrallinen romaani. Kirja on suorastaan inhorealistinen kuvaus alkoholistin elämästä. Hyvistä päätöksistä ja lupauksista ja niiden rikkomisesta. Kirjan kertoja kulkee baarista baariin, siirtää rahaa säästötililtä omalleen vaimolta salaa, ja taas ajellaan taksilla ja mällätään. Baari-illat päätyvät yleensä sammumiseen, milloin rappukäytävään, milloin hissiin, joskus jopa kotisohvalle. Aamu alkaa armottomalla krapulalla ja jääkaapille hoippumisella. Jospa vaimo olisi ymmärtänyt varata sinne pari loiventavaa olutta.
Vaimon rooli alkoholismin mahdollistajana on oleellinen. Hän huolehtii siitä, että miehelle on ne krapulaoluet varattuna, milloin jääkaapissa valmiina, milloin piilossa jolloin mies joutuu niitä rukoilemaan tai vaimon poissaollessa epätoivoisesti etsimään. Vaimo hakee kapakasta kun miehellä on p-t housussa eikä taksilla ajaminen tule kysymykseen. Huolehtii katkolle, kun fysiikka pettää. Kuinka pitkälle naisihminen on valmis venymään paremman tulevaisuuden toivossa? Lue itse.
Kirjassa ei kuvata alkoholismin kehittymistä, vaan hypätään keskelle sitä. Eikä siinä tapahdu mitään ihmeparantumista. Välillä tulee lukijallekin epätoivoinen olo. Eikö voisi kertoa mistään muusta kuin oluttölkin sihauttelusta, triplapaukkujen tilaamisesta tai baariin vessaan (yleensä liian myöhään) ryntäilystä. Eikö yhtään taukoa, eikö yhtään selvää päivää tai edes aamupäivää? Mutta tämä juuri tekee kirjasta uskottavan kaikessa raadollisuudessaan. Myös kuvaukset sekakäytöstä tuntuvat hurjilta. Voiko kukaan yleensä jäädä henkiin tuollaisten lääke- ja alkoholimäärien jälkeen? Mutta tässäkin tapauksessa harjoitus tekee mestarin ja toleranssi senkun kasvaa. Alkoholisti itse kieltää ongelmansa, tai ainakin oman syyllisyytensä siihen. Hän on mielestään väärinymmärretty maailmanmies, paljon fiksumpi kuin nurkkapöytien juopot öykkärit.
Kukaan ei kaada viinaa alkoholistin kurkkuun, mutta paljon muuta hänen hyväkseen tehdään. Kuten sanoin, vaimon rooli on merkittävä. Baarimikko myy piikkiin kun rahat loppuvat, taksikuskit hakevat olutta kun kuljetettava ei ole siinä kunnossa että voisi itse sitä hakea. Mitä sitten, jos kaikki sanoisivatkin ei? Kyllä alkoholisti aina löytää keinot juomiseensa. Ja pilleripurkista tulee oiva apu, kunhan osaa lääkärille kertoa uskottavasti masennuksestaan ja unettomuudestaan. Kirjan jälkeen jää pakostikin pohtimaan, mihin katuojaan kertoja lopulta päätyykään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!