sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Arttu Tuominen: Silmitön

Myllylahti,2017

Arttu Tuomisen uutuus ja kolmas osa Labyrintti-sarjaan. 

Vuonna 1977 on Porin edustalla meressä esiintynyt silmättömiä silakoita. Tapauksen syyksi selvisi ympäristömyrkyt. Onko sama toistumassa taas?  Merestä löytyy silmätön ruumis. Kyse ei ole hukkumisesta eivätkä kalat ole syöneet silmiä, vaan kyseessä on henkirikos, jota poliisi pian alkaa epäillä poliittiseksi murhaksi. 

Porin edustalla on alkamassa merisoran ruoppaus, jota ympäristöaktvistit vastustavat kiihkeästi. Pelätään, että ruoppaus vapauttaa meren pohjassa muhivat ympäristömyrkyt luonnon kiertokulkuun.

Ympäristöaktivisti Venla Jokinen on virunut vuoden venäläisessä vankilassa syytettynä merirosvouksesta. Nyt Venla on vapautunut, ja hänet otetaan avosylin vastaan takaisin Porin ympäristöaktivistien keskuuteen. Mutta Venla  on päättänyt toisin, marssit on marssittu eikä hän halua enää elää aktivistin elämää. 

Aikaisemmista kirjoista tutut poliisit Liisa ja Mulperi alkavat tutkia rikoksia. Vakavasta sairaudesta toipuva Mulperi tuntuu pehmenneen, ja yhteistyö sujuu aikaisempaa paremmin. Mutta kun murhan selvittely ei etene, ja kesken ruoppauksesta järjestetyn tiedotustilaisuuden räjähtää autopommi, päätyy poliisi taas turvautumaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen ylikonstaapeli Janne Rautakorven apuun. Rautakorpi saa yllättäen avukseen Venlan, jolla on sisäpiirin tietoa aktivistien toiminnasta. Mutta ovatko asialla aktivistit vai jokin ihan muu taho?

En tiedä oliko tämä kirjailijan tarkoitus, mutta itse koin kirjassa sivupääosassa olevan kivun. Aktivisti Santeri Marila kärsii raastavasta päänsärystä, jonka syytä hän ei tiedä, mutta aavistaa. Saako päänsärky hänet tekemään asioita, joita hän ei oikeasti haluaisi tehdä? Mulperin oudot kipukohtaukset saavat Liisan ja lopulta koko poliisiyhteisön huolestumaan. Onko tauti sittenkään voitettu? Janne Rautakorpi on loukkaantunut pahasti onnettomuudessa, missä hän menetti perheensä. Lukuisista leikkauksista huolimatta kipu palaa aina. Sen lisäksi Rautakorpi taistelee mielen demoneiden kanssa. Hän varoo katoamasta takaisin muistilabyrinttiinsa, sillä tällä kertaa paluuta ei ehkä enää olisi.  



lauantai 25. marraskuuta 2017

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

Karisto, 2017
Kansikuva kertoo paljon kirjan sisällöstä. Iloinen, kepeä, runsas, rönsyilevä, positiivinen. Kirja kertoo kahden lapsen äidistä Venlasta, joka on tullut petetyksi avioliitossaan ja eronnut. Hän on sanonut itsensä irti kiinteistövälittäjän työstä burnoutin jälkeen, ostanut vanhan koulun ja aloittanut Airbnb-majoituspalvelun nimellä Villa Venla. Tavoitteena on aloittaa downshiftaus ja kunnostaa koulua hiljalleen. Venla aloittaa Villa Venlan myötä myös bloggaajan uran. Poika Lauri on 9-vuotias, tytär Eedla on esipuberteetissa. Lauri on innoissaan maallemuutosta, Eedla ei niinkään. Hän haluaisi muuttaa isänsä Henrin ja tämän uuden vaimon Pinjan hyvin järjestettyyn elämään.

Naapureitakin on. Riina ja Joonas tulevat heti toivottamaan tervetulleiksi, ja Lauri ystävystyy heidän samanikäisen poikansa Antonin kanssa. Jotain outoa heissä kuitenkin on. Lainattuja tavaroita ei palauteta ja rahaakin häviää. Eikä Venla ole enää varma, onko Anton sopivaa seuraa Laurille. Toisen naapurin, Ilonan kanssa Venla ystävystyy heti. Ilona on eläkkeellä oleva kuvaamataidonopettaja, joka on omistautunut eläkepäivillään taulujen maalaamiseen ja pienen kanalansa hoitoon. Ilona haluaa myös auttaa Villa Venlassa.

Päänvaivaa tuottaa yhden illan tuttavuus Janne, joka osoittautuu naimisissa olevaksi mieheksi, mutta ei panisi pahakseen vierailla myös Venlan luona silloin tällöin. Hän ilmestyy tienoolle milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Myös Venlan blogiin alkaa ilmestyä ilkeitä kommentteja.  Ex-miehen mielestä Venlan uusi elämäntapa on vähintään omituinen eikä ollenkaan hänen lapsillensa sopiva.

Sitten Villa Venlaan asettuu asumaan  Juuso eli Jörn. Hän on trubaduuri, soittelee kitaraa ja laulaa lähiravintoloissa sekä myös Villa Venlan pop up -kahviloissa. Jörn asettuu taloksi Villa Venlaan ja sen emännän sydämeen. Hän hoitaa talkkarin hommat koululla ja käy välillä soittokeikoillaan. Elämä hymyilee, majoittujia riittää.Taloon asettunut Juuso-kissa saa yllättäen pentuja ja myös Eedlan sydän alkaa lämmetä Villa Venlalle.  Mutta miksi Jörn katoaa välillä pitkäksi aikaa soittokeikoilleen, ja miksi hänellä tuntuu olevan koko ajan hurja määrä käteistä lompakossaan? Venla huomaa, että hän ei tiedä miehestä juuri mitään. 

Iloinen pieni chick lit -ahmaisupala. Pilkahdus kesää pimeään aikaan. Amanda Vaara on kirjailija Niina Hakalahden sivupersoona.





perjantai 17. marraskuuta 2017

Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari

Päivä, 2007
Olen vieraillut tällä kauniilla saarella, jolla on karu historia. Kauniina kesäpäivänä ei voi edes kuvitella, millaista täällä on talven viimoissa, kun meri raivoaa, eikä ole mahdollisuutta päästä pois. Ikinä. Kuningas Kustaa II Adolf määräsi vuonna 1619, että piti etsiä saari, jonne voitaisiin rakentaa spitaali- eli leprasairaala. Nauvon pitäjästä löytyi Seilin saari, joka on n. 30 kilometrin päässä Turusta. Saaren maasto on hiekkaperäinen, joten sinne oli helppo haudata kuolleet. Kirkonkirjojen mukaan Seilille on haudattu 663 spitaalista. Isonvihan jälkeen saarelle sijoitettiin myös mielisairaala. 

Maria Akselintytär on onnellisesti naimisissa Teppo Laurinpojan kanssa. Hän on Laurintalon lempeä nuori emäntä ja odottaa ensimmäistä lastaan. Laurintalossa asuu myös Marian serkku Viliina, uhkea tummaverikkö, vaalean ja hennon Marian vastakohta. Viliinasta olisi myös mukavaa olla Laurintalon emäntä, ja punoo ilkeän juonen raivatakseen Marian tieltään.

Maria joutuu matkaamaan Seilin saarelle arkkulaudat mukanaan. Elämä saarella on karua ja ankaraa Iso-Fiinun, "hoitajien" esimiehen komennossa. Mitään hoitoa spitaaliset eivät saa, sillä tautia pidetään Jumalan rangaistuksena pahoista teoista. Ainoa hoito on Jumalan sana, jota nautitaan saaren puukirkossa. Kirkossa on oma "karsinansa" spitaalisille ja heille on oma sisäänkäynti, jotta he eivät joutuisi kosketuksiin "puhtaiden" kanssa. Itsekin ole tuossa karunkauniissa kirkossa vieraillut. Kirkon eteisessä on jalkapuu. Työtä riittää, ruoka on huonoa, ja jos niskoittelee hoitajille, voi joutua rangaistukseksi maakuoppaan rottien seuraksi ilman ruokaa. 

Varsin pian ilmenee, että Marialla ei ole spitaalia, ja hän alkaa elätellä toivoa kotiinpääsystä. Yhteydenpito mantereelle tai sieltä saarelle on mahdotonta, kirjeet "katoavat" matkalla. Seilin kirkkoon palkataan uusi pappi, Antti-Pieti Koponen, joka ei saarnaakaan kadotuksesta ja Jumalan rangistuksesta, ja  Marian elämä muuttuu valoisammaksi. Hän kohoaa saaren hierarkiassa ja sen myötä myös spitaalisten olot muodovat inhimillisemmiksi. 

Teppo Laurinpoika ei ikinä toivu nuoren vaimonsa karusta kohtalosta. Kun Marialle vihdoin koittaa tilaisuus palata saarelta kotiin, ei jäljellä ole enää ketään läheisistä. Maria tekee yllättävän ratkaisun. 

Kirja on fiktiivinen, mutta tapahtumat perustuvat tositapaukseen 1700-luvulta.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa


Kuvahaun tulos haulle ninni schulman tyttö lumisateessa
Tammi, 2017
Tyttö lumisateessa on ensimmäinen ruotsalaisen Ninni Sculmanin suomennettu teos. Toivoisin, että aikaisemmatkin kirjat suomennettaisiin pian, sillä niin hyvin kirja onnistui ainakin minut koukuttamaan. Tarinan aihe ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, kadonneita nuoria tyttöjä, ihmiskauppaa, paritusta. Aika tavallisia tässä genressä, mutta kirjan henkilöt ovat uskottavia ja heihin on helppo samaistua.

Avioerosta toipuva Magdalena palaa kotikaupunkiinsa Hagforsiin paikallislehden toimittajaksi. Hän toivoo saavansa viettää rauhallista elämää poikansa Nilsin kanssa, mutta uudenvuodenyönä paikkakunnalla katoaa 16-vuotias tyttö, ja toimittajan on ruvettava takomaan kun rauta on kuuma. Poliisi Crister on Magdalenan vanha ystävä, jonka kanssa hän toivoo yhteistyötä, mutta Crister on haluton antamaan tietoa lehdistölle. Hänen kollegansa Petra on yhteistyöhaluisempi. Pian löytyy nuoren tytön ruumis, mutta onko kyseessä kadonnut Hedda?


Rikosvyyhti paljastuu paljon laajemmaksi kuin alun perin näyttää. Juttuja janotessaan Magdalena on itsekin pian mukana tapahtumissa. Romantiikkaa tarinaan tuo Magdalenan elämään tullut uusi, vanha rakkaus.

Erittäin sujuvasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu dekkari. Pitää myöntää, että kyllä nämä ruotsalaiset osaavat! Uusia suomennoksia odotellessa. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Belinda Bauer: Näkijä

Karisto, 2017
Kirjalijanimi Belinda Bauer kuulosti aikaisemmin korvaani romanttisen viihdekirjallisuuden kirjoittajalta. Onneksi dekkareiden ystävänä muutama vuosi sitten kokeeksi luin yhden Bauerin kirjan ja ihastuin. Sittemmin olen lukenut niitä useamman, ja innoskkaasti tartuin myös tähän uutuuteen. 

Nelivuotias Daniel on kadonnut kotikadultaan vuosi sitten. Hänestä jäävät jäljelle vaan viereisen autokorjaamon betoniin jääneet jalanjäljet. Anna-äiti on surun murtama, hänellä ei ole pojastaan jäljellä muuta kuin jäljet betonissa, ja niitä hän vaalii kuin pyhäinjäännöstä. Isä James hukuttaa suruaan työhön viereisellä autokorjaamolla. 

 Vuosi sitten on kadonnut myös varhaisteini-iässä oleva Edie-tyttö. Poliisi John Marvelille Edien löytämisestä on tullut pakkomielle. Poliisi on turvautunut tytön tapauksessa jopa tv:stä tutun meedion apuun, laihoin tuloksin. Myös Anna ottaa yhteyttä meedioon viimeisenä oljenkortenaan. Mutta onko Richard Latham oikea meedio vai pelkkä huijari, joka rahastaa ihmisten epätoivon kustannuksella? 

Anna alkaa saada outoja kohtauksia, ja luulee sairastuneensa vakavasti. Kohtausten aikana hän alkaa nähdä outoja asioita. Kuka lopulta onkaan oikea näkijä?

Ihan edellisten Bauerin dekkareiden tasolle tämä ei yltänyt, mutta varsin kiehtova ja erilainen kirja kuitenkin.

Mika Kähkönen: Luonnollinen kuolema

Myllylahti, 2016
Sairaalamaailmaan sijoittuva kotimainen dekkari. Kirjailija on uusi tuttavuus minulle. Päivystyspoliklinikalla työskentelevän Susanna Nilssenin epäilykset heräävät, kun poliklinikan alkoholisoituneita vakioasiakkaita kuolee yllättäen. Susannan alkoholisoitunut ex-mies on paleltunut hankeen edellisenä talvena, ja yhteys uusiin kuolemantapauksiin alkaa kiinnostaa Susannaa - poliisin mielestä vähän liikaakin. Usein kirjoissa ja elokuvissa poliisit ottavan kuulustelutilanteissa roolit: hyvä poliisi ja paha poliisi. Tässä kirjassa roolit ovat päällä koko ajan: Rikospoliisi Kari Jontka tuntuu olevan kyllästynyt työhönsä ja elämäänsä ja varsinkin Susannaan. Hänen mielestään kuolemantapauksissa ei ole mitään hämärää. 

Susanna toivoo apua Jontkan vanhemmalta kollegalta Arto Puronsuulta - hyvältä poliisilta. Susanna on varma, että kuolemantapaukset ovat lavastettuja ja joku haluaa päästä eroon näistä laitapuolen kulkijoista. Mutta lavastukseen on pystynyt ainoastaan joku, jolla on tarpeeksi vankka lääketieteen tuntemus. Löytyykö murhaaja päivystyspolin henkilökunnasta? Pian myös Susanna ja hänen Elias-poikansa joutuvat vaaraan. 

Helppolukuinen kelpo dekkari, missä asiat kulkevat kronologisessa järjestyksessä. Henkilöt jäivät hiukan etäisiksi ja latteiksi, mutta loppuratkaisu oli yhtä kaikki yllätyksellinen.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pauliina Susi: Seireeni

 
Tammi, 2017
Kuvittele överein mahdollinen risteilyalus.
Ei riitä. Tuplaa överyys.
Nyt kuvittele pahin mahdollinen räjähde.
Kuvittele panos, sytytyslanka, kipinä. Kuvittele tuho, jonka se saa aikaan.
Kuvittele lisää: käsi, joka sytyttää liekiin. Painaa nappia tai liipasinta. Liikauttaa hiirtä. Ka-boom.
Katso kättä. Se on sinun.
Ai, eikö enää tee mieli leikkiä. Miksi luulet, että tämä on leikkiä.

Vuoden johtolanka -palkittu Takaikkuna nosti Pauliina Suden minun asteikollani pohjolan dekkarikuningattareksi ohi annajanssoneiden ja camillaläckbergien. Takaikkuna valloittaa jo Eurooppaakin. Odotin Seireeniä kuin kuuta nousevaa, ja tärisin innosta, kun sain sen käsiini. Enkä pettynyt. On vaikea kuvata Seireeniä ilman ylisanoja. Sitä oli vaikea laskea käsistään, mutta 520-sivuista kirjaa ei oikein voi lukea yhdellä istumalla. Nyt kärsin vieroitusoireista.

Takaikkunasta tuttu Leia Laine on lähtenyt sisarensa Ripsan kanssa risteilylle ökyristeilijä Mediterrinean Sirenilla Ripsan syntymäpäivän kunniaksi. Laivaan mahtuu 5000 matkustajaa joita henkilökunta paapoo 24/7. Leialle ylellisyys aiheuttaa omantunnontuskia eikä hän pysty nauttimaan täysillä, varsinkin kun hän toteaa mukavuuslipun alla purhehtivan laivan henkilökunnan olot sietämättömiksi. He ovat töissä lähes koko ajan, vailla lepohetkiä tai vapaapäiviä, pääsemättä edes maihin. Myös Ripsan kanssa tunteet leimahtavat tämän tästä ja riidanpoikanen seuraa toistaan. Laivaan Leiaa on seurannut jäätävä tunne siitä, että joku tarkkailee häntä.  Ripsa on maksanut risteilyn ja haluaisi myös Leian unohtavan yhteiskunnallisen valveutuneisuutensa ja nauttivan ylellisyydestä. Onneksi välillä pääsee maihin nauttimaan kulttuurinähtävyyksistä. 

Samaan aikaan pieni Amira perheineen on sulloutunut pieneen, surkeaan paattiin parinkymmenen muun, paremmasta elämästä haaveilevan ihmisen kanssa ihmissalakuljettajien armoille. Matka osoittautuu painajaiseksi, ja hetki hetkeltä murenee toivo onnelasta ja päätavoitteeksi muodostuu hengissä selviytyminen.

Laivalla Leia kohtaa Takaikkunasta tutun menneisyytensä, jossa hän joutui nettistalkkauksen kohteeksi. Kehen kannatta luottaa ja kehen ei? Kaiken luksuksen takana laivan uumenissa tikittää pommi. Tavoilleen uskollisena Leia ei voi katsoa tapahtumien kehittymistä sormiensa läpi, ja joutuu tilanteisiin, mitä ei ikinä olisi voinut kuvitella. Apu tulee odottamattomalta taholta, ja moni menneisyyden asia saa selityksen. Maissa Leian tytär Viivi on puuhastelee omia juttujaan, jotka eivät kaikki kestä päivänvaloa, mutta tarkoitus on hyvä. Netin uumenista selviää asioita, jotka saavat Viivin huolestumaan äitinsä turvallisuudesta, varsinkin kun hän ei tavoita Leiaa laivalta. 

Kirjan lopussa jää avoimeksi moni asia, joka saa odottamaan jatkoa tarinalle. Toivottavasti sitä seuraa pian!