Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Tammi,2019

Hyvää kansainvälistä lukutaidon päivää! Sain tänään parahiksi loppuun luettua syksyn uutuuksista eniten odottamani, Annamari Marttisen Tässä meillä on kaikki nyt. 

Amanda on eronnut ja muuttanut omilleen jonkin aikaa sitten. Hän tapailee Juhanaa, joka on naimisissa eikä aio erota. Amanda ja Valentin  tapaavat kansalaisopiston ruotsin tunnilla.  

"Mutta nyt, kun ajattelin sitä hetkeä kun Valja tuli luokkaan ja istui viereeni. Hän oli niin erilainen kuin kukaan aikaisemmin. Tavalla, jota en osannut selittää. Katse hänen silmissään, hänen tapansa olla ja puhua. Hänessä oli jotain salaperäistä ja selittämätöntä."

 *

"Voi hitto mikseivät ne vain mene pois. Jehovat."

Rakkaus on jo syttynyt, kun Valja kertoo tulleensa Suomeen Venäjältä turvapaikanhakijana. Hän on paennut, koska hänen uskontonsa on kriminalisoitu kotimaassa. Valja on Jehovan todistaja. Onko tässä kohtaa mahdollista tehdä kompromisseja? Voiko Amanda luopua itsestään, perheestään ja ystävistään ja antaa kastaa itsensä Jehovalle? Valjan mielestä he olisivat täydelliset yhdessä. Vai voiko Valja luopua Jehovasta koska rakastaa Amandaa? Hän on luopunut kodistaan ja perheestään Venäjällä ja tullut Suomeen, jotta voisi harjoittaa uskontoaan ja jakaa ilosanomaa muillekin.  Voivatko Jehovalle vihkiytynyt ja vihkiytymätön elää yhdessä niin että kumpikin voi säilyttää oman elämänsä ja vakaumuksensa?

"Et voi seurustella Jehovan todistajan kanssa, sinun on lopetettava se ennen kuin asiat menevät liian pitkälle." 

Annamari Marttinen käsittelee taitaen vaikeaa ja monelle hyvin vierasta aihetta. Kuinka moni meistä on käännyttänyt ovelta hyvin pukeutuneita ja lempeästi hymyileviä Jehovan todistajia? Tai jättänyt vaan avaamatta, kun on nähnyt heidän kävelevän pihaan? Heistä ajatellaan, että he ovat toiselta planeetalta, outoja ja omahyväisiä. Ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa harvoja valittuja, jotka viimeisenä päivänä herätetään ja päästetään taivaan iloihin.

"Vieläkö ehtisin karkuun. Voisinko vielä pelastaa itseni. Voisiko kaikki vielä palata ennalleen. Aikaan ennen ensimmäistä ruotsintuntia."
 
Suomen uskonnonvapaus on tuntunut kovin itsestään selvältä asialta, enkä ole osannut ajatella, että Venäjällä tapahtuu tällaisia ihmisoikeusloukkauksia.

Kirjaa lukiessa uskonlahkon rajoittavuuden takaa löytyy hyvin inhimillinen ja lämmin ihminen. Valjaan on helppo lukijankin rakastua. Kirjan miljöö, Lappeenranta sekä esillä oleva Pietari ovat kirjailijan omia maisemia, ja se antaa kirjalle omakohtaista leimaa ja uskottavuutta. Koskaan en ole tällaiseen asetelmaan törmännyt, mutta dialogi on luontevaa ja uskottavaa, ja Amandan ajatuksiin on helppo päästä sisälle.

Amandan ja Valjan hahmot jäivät elämään ja viipyilemään mieleeni. Kiitos ihanasta kirjasta Annamari!