torstai 12. tammikuuta 2017

Eija Piekkari: Kuolema kutsuu katsomoon

Eija Piekkari on minulle jäänyt hieman tuntemattomammaksi kirjailijaksi kotimaisen dekkarin genressä. Tämä kirja on jo kahdeksas rikosylikonstaaperi Kristiina Elosta kertova dekkari. Jonkun lienen aikaisemmin lukenut, mutta mitään mielikuvaa ei lukemastani ole jäänyt. Piekkarin kirjoista tekee mielenkiintoisia se, että ne sijoittuvat tänne kotinurkille, Lahteen, Hollolaan ja Hämeenkoskelle. Tässäkin kirjassa mökkeillään Pääjärven rannalla ja Lahden Radiomäeltä löytyy ruumis. 

Elina ja Sanna sopivat viettävänsä naisten iltaa mökkeillen Pääjärven rannassa. Kuinka ollakaan, Sanna kolaroi autonsa eikä pääsekään mökille. Elina ottaa pari lasia viiniä ja sytyttää tulen takkaan. Aamulla Elina löydetään mökiltä häkään kuolleena. Sanna ei usko itsemurhateoriaan eikä vahinkoon. Elina kun oli pedanttisen tarkka takan peltien sulkemisesta. Joku muu on sulkenut pellit Elinan nukkuessa. Ainoa, kenen kanssa Elinalla on ollut riitaa on aviomies Saku Mäki, työtön myyntiedustaja. Saku tuntuu suhtautuvan Elinan kuolemaan liiankin hyväksyvästi.

Kuolemantapausta seuraa toinen, josta ei ole epäilystäkään, etteikö kyseessä ole murha. Kun vielä kolmaskin nainen löytyy kuolleena, Krisse kumppaneineen alkaa selvittää yhteyttä kuolemantapausten välillä. Myös motiivi on hämärän peitossa, isot rahat vai sittenkin mustasukkaisuus?

Kirjassa ehkä poliisitutkimus jää sittenkin taka-alalle, paljon pyöritään Krissen perheen ja kyläläisten elämän ympärillä. Henkilöitä on jotenkin liiankin paljon, osa liittyy tarinaan, osa jää jotenkin irrallisiksi, kuten Ojantaustat ja Kasolan veljekset. Minua häiritsi kirjassa jopa niinkin epäolennainen asia kuin etunimet. Kenen nelikymppisen naisen etunimi on Pinja ja nelikymppisen miehen Veeti? Itse tarina oli ihan ok, siihen pääsi hyvin mukaan ja potentiaalisia syyllisiäkin sai pyöritellä mielessään ihan oikeasti. Joskin loppuratkaisun olisin itse kirjoittanut kirjaan vähän toisin, ihan  uskottava se ei ollut.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä - enpä ole koskaan kuullut ko. kirjailijasta, mutta täytyypä käydä kirjastosta katsomassa ja kysymässä kirjojaan. Ja vinkata myös äidille.
    Paikat tosiaan ovat tuttuja; Pääjärvellä on melottu useastikin, Hämeenkosken Koskikartanolta lähtee vuosittain meidän järjestämä melontatapahtuma ja...no Radiomäkihän on tuossa melkein nurkalla.

    Timo Sandbergin dekkareitahan on sijoitettu tänne "meille" (en tiedän onko hän kirjoittanut muita) - niistäkään en vieläkään ole saanut luettua yhtään vaikka yhden omistan itsekin. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja lukea; eikös se kuuluisi vähän niin kuin... miten se nyt pitäisi sanoa; "kotiseutuoppiin" :D :D Esim. Sandbergin kirjan Häränsilmä tulee kaikille tutuksi viimeistään kun siirtyy keskustaan yläkouluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja juttuja, melontatapahtuma ja Pääjärvikin. Piekkarin kirjat ovat ihan jees, kannattaa lukea. Muutaman Sandbergin olen lukaissut, niissä on mielenkiintoista vanhan Lahden kuvausta :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!