Enni Mustonen: Ruokarouva

Otava, 2016

Odotettu uusi osa Syrjästäkatsojan tarinoihin. 

Edellisessä osassa "Emännöitsijä" Ida koki elämänsä romanssin Albert Edelfeltin kanssa. Ida on synnyttänyt edesmenneelle Albertille Ruotsissa tyttären, Kirstin, josta isä ei tullut koskaan tietämään. Kirsti on perinyt nimensä Sibeliusten lavantautiin kuolleelta pikku Kirstiltä, jota Ida hoiti ja rakasti kuin omaansa. 

Ida matkustaa Kirstin kanssa pienen perinnön turvin takaisin Suomeen, missä hän alkaa etsiä sopivaa huvilaa, mihin voisi perustaa pensionaatin. Sellainen löytyykin Helsingin lähistöltä, ja Ida alkaa touhuta huvilaa siihen kuntoon, että voisi majoittaa sinne vieraita. Avuksi rientää Iisakki Haapaluoma, Idan äidin vanha ystävä, josta tulee korvaamaton apu täysihoitolan pidossa. Naapurit ovat mukavia mutta kummallisia: Viivi-rouva, taiteilija, joka on lyöttäytynyt yhteen Pariisista paenneen kuvataitelijan Ville Vallgrenin kanssa. Sitkeällä työllä täysihoitola saadaan valmiiksi vastaanottamaan vieraita, ja pian vinttikamarit ja ruokapöytä täyttyvät asukkaista.

Sota sotkee kuitenkin kaikkien suunnitelmat, ja emännän ja vieraiden on pidettävä yhtä, että kaikille riittäisi ruokaa ja turvaa. Huvilan ruokapöydässä vierailevat Leinon veljekset Eino ja Kasimir, ja täysihoitolaan majoittuvat myös säveltäjä Leevi Madetoja sekä "vaimonsa" Onerva, kirjailijanimeltään L. Onerva. Hyväsydäminen Ida on tarjonnut kodin myös orvoksi jääneelle Allille, josta tulee Kirstille sisar. Hän ottaa myös hoteisiinsa vanhan ystävänsä, suurarinleski Johanssonskan, joka on miehensä kuoltua joutunut tyhjän päälle. Kaikkia tarvitaan kun taistelut tulevat yhä lähemmäksi. Idan elämään astuu myös rakkaus vuosien takaa, Elias Helenius. 

Kirjaa lukiessa jossain vaiheessa väsyin sotaan ja kurjuuteen. Tarina on kuitenkin hienoa ajankuvaa meille, jotka emme ole (onneksi) sotaa omakohtaisesti kokeneet. Henkilöt tulevat tutuksi ja läheisiksi, ja yhteen hiileen puhaltaminen on kirjan kantava voima. Iso osa on pienellä Kirstillä sekä Alli-"siskolla", sekä Iisakin koiralla Karolla, hänen Liinu-hevosellaan sekä Vappu- ja Sunnuntai-lehmillä. Kun kaikesta on pulaa, on kaikkien kannettava kortensa kekoon, myös kulttuurikerman ja muiden täysihoitolan asukkaiden. Ida-emäntä on elämässään nähnyt jo kaikkea muutakin kuin mukavaa, hän on selviytyjä ja auttaa muitakin selviytymään. Toinen jykevä ja turvallinen henkilöhahmo kirjassa on Iisakki Haapaluoma. Kirjan päättyessä jäi valoisa ja turvallinen olo siitä, että Idalle on elämällä varattuna vielä vähän helpompia aikoja sekä rakkautta.