Minerva 2015 suom. Leena Mäntylä
Erilainen elämäkerta eteläafrikkailaisesta Martin-pojasta, joka eli 12-vuotiaaksi asti tavallista elämää, kävi koulua ja vietti aikaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. 12-vuotiaana Martin tuli eräänä päivänä kotiin valittaen kurkkukipua. Sen jälkeen hän ei enää palannut kouluun.
Martinin sairaus oli mysteeri lääkäreille. Vähitellen täysin terve poika menetti puhe- ja liikuntakykynsä ja vaipui kooman kaltaiseen tilaan, jossa hän ei enää reagoinut ulkosiin ärsykkeisiin.
Traagisinta tarinassa on, että viiden vuoden tajuttomuuden jälkeen Martinin mieli "heräsi", hän pystyi taas tuntemaan ja ajattelemaan. Mutta hän ei pystynyt mitenkään ilmaisemaan ympäristölleen, että oli "hereillä". Hän vietti päivänsä pienten kehitysvammaisten lasten hoitokodissa, missä huolehditiin perusasioista, kuten ravinnosta ja puhtaudesta, mutta kukaan ei ymmärtänyt että Martin kuuli ja ymmärsi ja tunsi siinä missä terveetkin ihmiset.
" Istuessani vyötettynä, kykenemättä kertomaan kenellekään, mikä minua hoitokodissa odotti,toivoin yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta: että joku katsoisi minua. Kai he silloin huomaisivat, mitä kasvoni viestittivät: Pelkoa. Tiesin, missä olin. Tiesin, mine olin menossa. Minulla oli tunteita. En ollut pelkkä aavepoika. Mutta kukaan ei katsonut."
Sitten hoitokotiin tuli hoitajaksi nuori Virna, joka alkoi hoitaa Martinin spastisia lihaksia hieronnalla ja eteerisillä öljyillä. Hän hymyili Martinille, puhui hänelle, ja oli ensimmäinen ihminen, joka tuli ajatelleeksi että Martin tuntee ja ymmärtää. Virna huolehti, että Martin pääsi testeihin, joissa hänen toiminta- ja reagointikykynsä huomattin ja hänelle alettiin järjestää kommunikointilaitetta.
Martinin elämä muuttui täysin. Hän sai käyttöönsä tietokoneen ja puheohjelman. Hän sai töitä hoitokotinsa tietokonevastaavana ja alkoi puheohjelman avulla luennoida puhevammaisten asemasta ja teknisistä apuvälineistä. Hän pääsi viettämään aikaa myös ikäistensä nuorten parissa. Tässä vaiheessa kirjaa palataan myös kauhun vuosiin hoitokodissa. Martin joutui istumaan sidottuna tuolissaan tuntikausia pääsemättä lepäämään, koska hän ei voinut mitenkään ilmaista väsymistään ja kipujaan. Häntä pakkosyötettiin, häpäistiin monella tavalla ja käytettiin jopa seksuaalisesti hyväksi.
Myös Martinin perheellä oli vaikeaa. Isä oli se, joka jaksoi pisimmälle huolehtia hänestä ja kuljettaa hoitokodista yöksi kotiin ja takasin. Äiti uupui välillä niin että olisi halunnut Martinin jäävän kokonaan hoitokotiin. Painajaista Martinille olivat perheen lomamatkat, jolloin hänet jätettiin koko ajaksi hoitokotiin.
Tälläkin selviytymistarinalla on onnellinen loppu. Martin kohtaa sisarensa välityksellä ihanan Joannan, joka ei pelästy Martinin vammaa. Nuoret tutustuvat toisiinsa tietokoneen välityksellä ja menee aikaa, ennekuin Martin uskaltaa lentää tapaamaan Joannaa. Tarinan lopussa prinsessa ja prinssi saavat toisensa kun Martin ja Joanna vihitään avioliittoon.
"Mietin sanoja, jotka kohta sanon. Ne jäivät pysyvästi mieleeni, kun syötin niitä kommunikointilaitteeseen.
Haluan jakaa ilot ja surut kanssasi
ja olla sinulle uskollinen,
kunnes kuolema meidät erottaa. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!