Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

(Myllylahti 2015)

Tämä kirja osui käsiini nuorten aikuisten hyllystä. Aika raskaista aiheista nuorille nykyään kirjoitetaan.
Lilian eli Lilli on 15-vuotias ysiluokkalainen. Perhetilanne on hankala, isä ja äiti tekevät pitkää päivää töissä ja Lilli saa lähteä aamulla kouluun yksin ja palata tyhjään kotiin. Lillin isällä on alkoholiongelma, jota Lilli yrittää peitellä äidiltä ja muulta maailmalta. Tukena ja turvana ovat jo kotoa muuttanut sisko Natalie eli Nani, siskon poikaystävä Tino sekä koiranpentu Nemo.

Kaikki alkaa luokan tyttöjen viattomasta herkkulakkohaasteesta. Äkkiä Lilli kokeekin olevansa  ylipainoinen läski. Paljon lihavampi kuin mainoskuvien mallitytöt ja oman luokan kaunein, hoikin ja lahjakkain Daniela. Lilli päättää, että asiaan tulee muutos. Hän aikoo mahtua tsemppifarkkuihinsa – ja pian! Lilli aikoo myös nostaa keskiarvoaan päästäkseen juuri siihen lukioon mihin haluaa. Hän haluaa olla myös urheilutuloksissa paras.
Yhtäkkiä ruoasta ja laihduttamisesta tuleekin elämää suurempi asia. Lilli oppii salaamaan syömättömyyttään niin perheeltä kuin opettajilta ja luokkatovereilta. Kun ympäristö huomaa, että Lilli on laihtunut liikaa, hän joutuu erityistarkkailuun syömisten ja painonsa suhteen. Lillistä kehittyy mestari syömättömyyden alalla. Ruokaa voi piilottaa vaatteisiin, sujauttaa koiralle ja jos sitä joutuu vatsaan, sen voi oksentaa ulos. Rintaliiveihin voi sujauttaa lyijypainot terveydenhoitajan punnituksen ajaksi.  Lenkillä hän käy aamulla, päivällä ja illalla, ja lopulta kello herättää myös salaisille öisille juoksulenkeille. Ja kaiken tämän lisäksi pitää lukea, lukea ja lukea. Lilli on suunniltaan pettymyksestä, kun kokeista tulee ysipuoli eikä kymppiä.  Epäonnisten uudenvuoden juhlien jälkeen myös suhteet kavereihin ovat katkolla.

Lilli onnistuukin saamaan loistavan todistuksen, mutta isä ja äti eivät sitä noteeraa. Vielä 45-kiloisenakin hän kokee olevansa armoton läski. Nani-sisko ja Tino huomaavat, että Lillillä ei ole kaikki hyvin ja yrittävät auttaa. Mutta Lilli ei halua ottaa apua vastaan. Sitten hän tuupertuu urheilukentälle kesken Cooperin testin ja joutuu sairaalaan, missä alkaa pitkä tie kohti paranemista.

Rankan alun jälkeen kirjan loppu onkin positiivista paranemisen suitsutusta. Isä ja äiti parantavat tapansa, Nanilla ja Tinolla alkaa mennä paremmin, kaverisuhteet parantuvat ja uusiakin ystäviä löytyy. Ja Lilli opettelee uudestaan syömään.

Opettavainen tarina siitä mihin ulkonäköpaineet sopivilla muilla ongelmilla höystettynä voivat johtaa. Kirjan loppu hiukan latistui, vähän särmää olisi kaivannut paranemistaisteluun.