Otava, 2015
Johanna Holmström on minulle ennestään tuntematon dekkarikirjailija. Blogistaniassa joku tätä vertasi Pauliina Suden Takaikkunaan, joka minulle on ollut The Dekkari 2015. Niinpä haalin kirjan käsiini.
Tapahtumapaikkana on varakkaiden asuinalue suomenruotsalaisella seudulla. Robin, kolmekymppinen lastenpsykologi (nimestä huolimatta nainen) tulee lapsuudenkotiinsa vierailemaan alkoholisoituneen äitinsä luokse. Äiti asuu yksin, on eristäytynyt ja naapuruston epäsuosiossa..Vierailu venyy ja tuo ikävällä tavalla esiin Robinin lapsuuden painajaisia. Isäpuoli on tehnyt itsmurhan ja Lukas-veli kuollut epäselvissä olosuhteissa. Vierailu venyy, kun upeiden näköalaikkunoiden takana alkaa tapahtua pelottavia asioita. Elävät tuntuvat muuttuvan kuolleiksi ja kuolleet eläviksi. Robinin Henrika-äiti tuntuu tietävän asioista enemmän kuin antaa ymmärtää. Asuinalueen lapset voivat huonosti, sekä henkisesti että fyysisesti. Lapset leikkivät pakonomaisesti outoja leikkejä. Myös Robinin nuoruudenrakkaus Johannes tuntuu sekaantuneen asioihin. Kuvioissa pyörii huumeita ja laittomia elinsiirtoja.
Kirjaa kuvataan psykologiseksi trilleriksi, mutta genre käy mielestäni lähellä kauhua. Luin kirjaa sairaana, ehkä siitä johtuu, että se jäi osittain etäiseksi ja tuntui sekavalta. Robin henkilönä jäi minulle jotenkin epätodelliseksi. Moni kirjan lukenut on tästä pitänyt todella paljon, sitä on pidetty jopa ehkä tämän vuoden parhaana dekkarina. Ehkä tuo kauhugenren sivuaminen jätti minut hiukan viileäksi. Minusta on mukava dekkareissakin sukeltaa syvälle (pää)henkilöiden sosiaaliseen elämään ja ihmissuhteisiin muiden tapahtumien ohessa. Tässä kirjassa ei oikein ollut kosketuspintaa, en pystynyt samaistumaan kehenkään kirjan henkilöistä.
Lukekaa kuitenkin ihmeessä tämä kirja. Minäkin ehkä luen vielä joskus uudestaan. Luulen että erilaisissa fiiliksissä siitä voisi saada irti paljon enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!