Kirjassa palataan aikaisemmista Läckbergin kirjoista tuttuun Fjällbackaan. Ja Fjällbackassa tapahtuu taas. Pienelle maatilalle metsän reunaan on muuttanut pieni perhe, isä, äiti ja 4-vuotias Linnea eli Nea. Talon tarina on karu, 30 vuotta aikaisemmin talossa asuneen perheen myös 4-vuotias tytär Stella katoaa ja löytyy murhattuna. Murhasta joutuvat vastuuseen silloin 13-vuotiaat tytöt, ystävykset Helen ja Marie, jotka hoitivat Stellaa. Tytöt tunnustivat murhan, mutta välttivät vankilan nuoren ikänsä vuoksi. Sittemmin he peruivat tunnustuksensa. Mutta sitten Nea katoaa. Voiko olla sattumaa, että myös Nea löytyy surmattuna? Samaan aikaan Marie on palannut Fjällbackaan luotuaan näyttelijän uraa Hollywoodissa.
Poliisiasemalla murhaa tutkivat tutut poliisit, Patrik, Paula, Gösta ja aseman pomo Bertil Mellberg, joka tuntuu aina sössivän joka tutkinnan. Patrikin kirjailijavaimo Erica on juuri kirjoittamassa kirjaa Stellan tapauksesta, kun uusi lapsenmurha järisyttää paikkakuntaa. Fjällbackassa on myös vastaanottokeskus, ja paikkakuntalaiset osoittavat pian syyttävät sormensa sitä kohti. Myös Marie ja Helen joutuvat taas epäilyjen kohteeksi.
Kirjassa liikutaan kolmessa ajassa, 1600-luvun noitavainojen ajassa, 30 vuoden takaisen Stellan murhan ajassa sekä nykyajassa, missä etsitään Linnean murhaajaa. Tapahtumat tuntuvat toistavan itseään, mutta totuus ei tietenkään ole niin yksinkertainen. 1600-luvun tapahtumien yhteys nykyhetkeen selviää vasta ihan viimeisillä sivuilla, ja se tuntuu ehkäpä vähän kaukaa haetulta.
Kirjassa on huikeat 687 sivua. Joka sivu on sujuvaa luettavaa, mutta silti jäi ajatus, että kirja voisi olla tiiviimpi paketti niin jännityskin olisi voinut olla tiheämpää. Paikoin kirja sivusi jo romanttisen viihdekirjallisuuden rajoja häineen ja polttareineen. Kirja myös poukkoili aika vauhdikkaasti henkilöstä ja tapahtumasta toiseen, enkä aina ollut kärryillä , jatkuiko edellinen "kohtaus" vai oltiinko jo seuraavassa ja kuka henkilöistä milloinkin oli kyseessä.
Hiukan myös jäi kaivelemaan, miten Läckbergin henkilöt toistavat itseään. Ja onko Fjällbackan poliiseilla eri salassapitosäännöt kuin muilla, kun poliisin kirjailijavaimo osallistuu tutkintaan ja saa myös sitä koskevaa materiaalia mieheltään iltalukemiseksi. Toivottoman Bertil Mellbergin luulisi saaneen kenkää jo ajat sitten, vaikka kirja kirjalta hänestä alkaa kuoriutua myös inhimillisiä piirteitä temperamenttisen avovaimo Ritan ja bonuslastenlasten myötä.
Helenillä on poika Sam, jota James-isä, vanha sotaratsu ei juuri siedä lähellään. Poika on hänen mielestään toivoton vätys silmärajauksineen ja mustine kynsineen. Ainoa asia, mistä isä voi olla pojastaan ylpeä on tämän ampumataito, jota isä harjoittaa jatkuvasti. Mariella on tytär Jessie, jota kuuluisa äiti ei juurikaan huomioi. Jessietä kiusataan eikä Samiakaan kohdella hyvin nuorten keskuudessa. Kaksi yksinäistä löytävät toisensa, ja alkavat hautoa kostoa. Kostosta muodostuu kirjan loppuhuipennus.
Ihan purematta en tätä kirjaa niellyt. Seuraavassa kirjassaan soisin Läcbergin uusituvan ja uudistavan henkilöhahmojaan. Tuttuun tapaansa Läckberg käyttää Noita-kirjassaankin cliffhangeria eli lopetusta, jossa hahmot jäävät epävarmaan tilanteeseen. Tämä keino on tietysti tehokas koukuttamaan lukija odottamaan seuraavaa kirjaa. Ja se antaa myös viitteitä siitä, että samat henkilöt tulemme tapaamaan myös seuraavassa kirjassa. Ahmin dekkareita, ja tuntuu että aiheet, jotka toistuvat tämän tästä ovat koulukiusaaminen ja turvapaikanhakijat. Ajankohtaisia aiheita, joiden ympärille saa punottua jos jonkinlaisia juonia, mutta silti toivoisin, että uudet tuulet alkaisivat pian puhaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!