maanantai 2. heinäkuuta 2018

Shari Lapena: Hyvä naapuri




Otava, 2017


Lapsen katoaminen ja vanhempien hätä on teema joka puree. Anne ja Marco ovat saaneet kutsun seinän taakse naapuriin päivälliskutsuille. Lapsenvahti, jonka piti tulla hoitamaan heidän puolivuotiasta vauvaansa, peruu tulonsa viime tipassa. Anne ei halua lähteä, mutta Marco suostuttelee hänet. He ottavat itkuhälyttimen mukaan ja käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa puolen tunnin välein. Mutta kun he palaavat pikkutunneilla kotiin, ulko-ovi on raollaan ja vauva peittoineen on kadonnut vuoteestaan. Poliisi kohdistaa ensimmäiseksi epäilyt lapsen vanhempiin. Myöskin pariskunnalla, jonka luona vanhemmat ovat iltaa viettäneet, Cynthialla ja Grahamilla on salaisuuksia.

Annen vanhemmilla on rahaa - ja he inhoavat Annen aviomiestä Maecoa, joka ei ole varakkaasta suvusta, vaan aivan tavallinen yrittäjä.  He ovat auttaneet Annea ja Marcoa ostamalla heille talon ja sijoittamalla rahaa Marcon yritykseen. Vanhemmat ovat valmiita maksamaan mittavat lunnaat, jotta saisivat ainoan lapsenlapsensa takaisin.

Rikostutkija Rasbach kohdistaa huomionsa lapsen vanhempiin ja selvittää heidän taustojaan. Anne on kärsinyt synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja poliisi epäilee hänen vahingoittaneen vauvaa ja Marcon suojelevan vaimoaan ja hävittäneen lapsen ruumiin. Tarkastuskäyntien aikataulut eivät välttämättä tue tätä teoriaa. Anne alkaa jo epäillä itsekin, että on tehnyt vauvalle jotain. He kaikki olivat nauttineet alkoholia illan aikana ja tapahtumat ja kellonajat hämärtyvät hänen muistissaan. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat pöyristyneitä syytöksistä, joskin Marcon yrityksellä on mennyt jo jonkin aikaa huonosti ja hän olisi rahan tarpeessa. 

Annen huoli lapsestaan on suunnaton. Hän kuvittelee pikku Coraa kuolleena, matoja kuhisevana jossain jäteastiassa tai metsässä, hätäisesti maahan kaivetussa kuopassa, josta eläimet ovat kaivaneet hänet esiin ja kaluavat hänen pieniä luitaan. Pahinta on, että hän ei muista. Hänen menneisyydessään on tapahtunut ennenkin kamalia asioita, joista hän ei muista mitään. 

Välit kiristyvät suuntaan jos toiseenkin. Anne epäilee miestään suhteesta naapurin kauniin Cynthian kanssa, ja Marco miettii Annen mielenterveyttä. Annen vanhemmat näkisivät mieluusti Marcon syylliseksi. Juuri, kun asioiden ratkaisu alkaa häämöttää lukijan päässä, asiat kiepsahtavatkin päälaelleen.

Hyvä naapuri ei ole mikään monitasoinen jännityskertomus, mutta pitää otteessaan alusta loppuun. Esikoisdekkariksi todella hyvä ja helppoa lukemista vaikka lomalle mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!