tiistai 10. heinäkuuta 2018

Lina Bengstdotter: Annabelle


Otava, 2017


Lempigenreni taitaa olla pohjoismainen dekkarikirjallisuus, joten toivotan esikoiskirjailijan lämpimästi tervetulleeksi. Kuten myös hänen hahmonsa Charlie (Charline) Lagerin ja Anders Bartin, jotka käsittääkseni tulemme tapaamaan seuraavissakin kirjoissa. Charlie ja Anders ovat tukholmalaispoliiseja, jotka lähtevät avuksi pieneen länsiruotsalaiseen Gullspångin kylään etsimään kadonnutta 17-vuotiasta tyttöä.



Charlie on sinkkunainen, joka on ajautunut käyttämään alkoholia ja lääkkeitä ja tekee baari-iltoina (ja -öinä) sellaisia asioita, joita ei muista eikä useimmiten edes halua muistaa - eikä varsinkaan halua, että ne tulevat kollegoiden ja esimiesten tietoon. Matkalla Gullspångiin Charlie kärsii vuosisadan krapulasta, jota ei pysty Andersilta salaamaan, kas kun välillä pitää pitää oksennustaukoja. Anders on toista maata, yläluokkainen naimisissa oleva nuori isä. Vaimo on kotona lapsen kanssa eikä pidä ollenkaan siitä, että Anders on työmatkalla epämääräisen ajan ja vielä nuoren sinkkunaisen kanssa. Niinpä Anders vastaa kiltisti puhelimeen tilanteessa kuin tilanteessa.



"Anders alkoi selostaa, mitä oli ehtinyt lukea Gullspångenista netistä. Pieni tehdaspaikkakunta, kuusituhatta asukasta, maan nuorimmat äidit, huono hammasterveys, korkea työttömyys. Selvästikin hemmetin mukava paikka, Anders totesi."

Charlie tietää tämän kaiken entuudestaan. Gullspången on hänen kotipaikkakuntansa, siellä hän on viettänyt ankean ja risaisen lapsuutensa Onnela-nimisessä talossa, joka ei todellakaan ollut nimensä veroinen. Siellä äiti-Betty piti alkoholihuuruisia juhliaan ja yritti siinä sivussa hoitaa äidin tehtäviä. Charlie toivoo, ettei häntä tunnistettaisi kotipaikkakunnalla. Nuoruudenystävä Susanne kuitenkin tunnistaa Charlien.






Gullspångenin vanhalla, autioituneella kaupalla biletettiin jo silloin, kun Charlie ja Susanne olivat nuoria. Sama meno jatkuu edelleen. Kaupalla sekoillaan viinan ja huumeiden voimalla. Svenka, paikkakunnan ainoan tehtaan omistajan poika on kingi koska hän pystyy mielestään järjestämään potkut tehtaalta muiden nuorten vanhemmille. Erään tällaisen bileillan aikana katoaa 17-vuotias kylän kaunotar Annabelle. Hän on kierrättänyt poikaystävänsä parhaalle kaverilleen, ja hänet on nähty vanhemman miehen seurassa, ei kuitenkaan tarpeeksi läheltä, että mies voitaisiin tunnistaa. Poliisit ja vapaaehtoiset etsintäjoukot haravoivat tienoota. Annabellen lähipiiriä käydään läpi, etsitään mahdollista miesystävää, tarkistetaan alibeja. Annabellen isä Frederik ja äiti Nora ovat murheen murtamia ja kauhuissaan ainokaisensa puolesta. Frederik olisi antanut Annabellelle mieluusti enemmän vapautta, mutta Nora on tiukan kontrolloiva ja tarkka kotiintuloajoista.



Välillä palataan aikaa Siellä ja silloin. Siitä kertovat  vähän toisellakymmenellä olevat tytöt Alice ja Rosa. Charlie löytää tiensä takaisin Onnelaan, ja löytää sieltä jotain, mikä selittää lapsuuden tapahtumia ja selittää myös osan Annabellen katoamiseen johtavista asioista.






Kolmas henkilö, jonka luulen ja toivon esiintyvän tulevissa kirjoissa on toimittaja Johan. Seuraavaa osaa odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!