lauantai 31. maaliskuuta 2018

Anna Perho: Anna palaa - elä omaa elämääsi, älä muiden

Kuvahaun tulos haulle anna perho anna palaa
Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2011
 
 
Tästä blogista voisi päätellä, että luen melkein pelkästään dekkareita. Kyllä välillä tartun muunkinlaiseen kirjallisuuteen, tietopuoliseenkin. Niistä tulee harvoin kirjoitettua, kun en läheskään aina lue niitä kannesta kanteen, vaan selailen sieltä täältä. 
 
Anna Perhon "Anna palaa" on rehellinen elämäntaito-opas naiselta naiselle. Perho taitaa sarkasmin jalon taidon, ja kirja on kirjoitettu selvästikin pilke silmäkulmassa tyyliin "älä tee niin kuin minä teen vaan niinkuin minä opetan". Eli kirjoittaja ei nosta itseään jalustalle, vaan kertoo rehellisesti arjestaan. Ja asioista joita on oppinut kantapään kautta. 
 
Ohjeita on ystävyydestä, äitiydestä, liikunnasta, laihduttamisesta, työelämästä, rahasta, seksistä...jokaisen luvun lopussa on jonkun muun, usein asiantuntijan kertomana käytännön tiivistelmä ko. aiheesta, mikä tuo kirjaan vähän erilaista näkökulmaa. Kirja on paikoin raadollisen rehellinen, ja lukija saa sukeltaa syvälle itseensä. 

Kirja alkaa näin:


Ei oikein lähde tänäänkään
oon huonompi kuin huonoimmat
surkeet kortit kädessä
ei voisi olla surkeemmat.

Niin se on jos niin tahdon itselleni kertoa.

Mul on taskut tyhjinä
eikä paljoo älyykään
mä oon ylipainoinen
ja vielä surkee piirtämään.

Niin se on jos tahdon itselleni kertoa.

Onko nää totta ja harhaa vaan
joita itsellemme kerrotaan?
Kun tarpeeksi niitä toistetaan
niin niihin päätyy uskomaan.

Tai miettii uudestaan. 

Samae Koskinen: Tarinoita

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Kuvahaun tulos haulle musta aamunkoitto
Kustantamo S & S, 2014



Jatkoa Nousuvesi- ja Kolmas ääni -dekkareille. Olen katsellut Nousuvesi-sarjaa, joka on mielestäni todella taitavasti tehty. Näin Olivia Rönning ja Tom Stilton ovat saaneet kasvot, mikä ei tässä tapauksessa huononna kirjaa yhtään. Useinhan on pettymys, kun mielikuva kirjan henkilöistä on ihan erilainen, kuin sitten elokuvassa tai tv-sarjassa on. Mutta tässä tapauksessa sarjan katseleminen tukee lukukokemusta.

Kirja alkaa varsin ahdistavasti, kahden pienen lapsen julmalla murhalla. Kyseessä on selvästi sama tekijä, ja teoilla on rasistisia piirteitä. Samaan aikaan Tom Stilton on ponnistamassa asunnottomuudesta takaisin uuteen elämään, mutta ei saa mielestään 2000-luvun alkupuolella tapahtunutta tummaihoisen prostituoidun murhaa. Hän saa uuden johtolangan murhasta, ja se näyttää liittyvän lapsenmurhiin. Näin Olivia ja Tom ovat taas samojen rikosten äärellä. Onneksi lankoja pitelee käsissään edellisistä kirjoista tuttu tutkinnanjohtaja, iki-ihana Mette. Tosin hän on muuttunut infarktin ja diabeteksen myötä edellisten kirjojen nautiskelijasta 17 kiloa hoikemmaksi salaatinsyöjäksi. Mutta silloin tällöin hän edelleen polttaa jointin miehensä Mårtenin kanssa.

Tutkimukset johtavat Möjan saarelle ja siellä muutama vuosikymmen sitten toimineeseen kommuuniin, jossa mikään ei ollutkaan sitä miltä päällepäin näytti.  Kun nuori, viimeisillään raskaana oleva Jenny katoaa, tulee tutkijoille kiire. Jennyn synnytys voi käynnistyä koska tahansa, ja tuleva lapsi on todennäköisesti murhaajan kolmas uhriehdokas.

Kirjan lopussa selviää taas omituisia sukulaisuussuhteita ja henkilösuhteet heittävät häränpyllyä, niin että lukija joutuu tosissaan paneutumaan juonenkäänteisiin. Mutta tiiviisti tämä lähes 450-sivuinen järkäle piti otteessaan viimeiselle sivulle saakka.





keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Suvi Piiroinen: Menetetyt

Kuvahaun tulos haulle suvi piiroinen menetetyt
Myllylahti, 2017

Luin viime talvena Suvi Piiroisen esikoisdekkarin Pahaa parempi, ja mielestäni se oli aivan loistavasti kirjoitettu. Menetetyt-dekkarissa tapaamme esikoiskirjasta tutut poliisit Rob Peuran ja Väinö Rossin kollegoineen. Kirja alkaa varsin traagisesti, kun nuori nainen heittäytyy sillan kaiteen yli ja aiheuttaa pahan onnettomuuden. Toinen nuori nainen murhataan kerrostalon pesutupaan, ja ruumiita tulee lisää kiihtyvällä tahdilla. Robia tapahtumat koskettavat henkilökohtaisesti, hän on sairauslomalla ja periaatteessa sivussa tutkinnasta. Robilla on kuitenkin henkilökohtaiset motiivit saada murhaaja kiinni. Muut poliisit, Väiski, Maria, Pete sekä tutkintasihteeri Siiri yrittävät pysyä murhaajan perässä ja estää enempää veritekoja tapahtumasta. Mutta murhaaja on askelen edellä.

Joku kohdistaa vihansa nuoriin aikuisiin, ja yhteinen tekijä löytyy kymmenen vuoden takaa, jolloin 16-vuotias Mira katosi jäljettömiin. Samaan aikaan koulukiusattu poika jäi tai jättäytyi junan alle. Veriteot tuntuvat kiertyvän näiden tapahtumien ympärille, ja poliisit yrittävät kuumeisesti keksiä, kenellä olisi motiivi murhiin.

Suvi Piiroisen kirja on niitä dekkareita, joita on vaikea laskea kädestään. Vaikka kirjan tapahtumat ovatkin makuuni ehkä liiankin verisiä ja kauheita, vastapainoa toi kirjan henkilöiden inhimillisyys ja keskinäinen lämpö. Rob yrittää Lotte-tyttärensä kanssa saada elämäänsä jonkinlaista järjestystä perhettä kohdanneen tragedian jälkeen. Väiski kaipaa niinikään jäljettömiin kadonnutta Beata-vaimoaan, jota hän ei usko tapaavansa enää tässä elämässä.  Sekä kissaa nimeltä Kissa. Hiljalleen Väiskinkin elämä alkaa selkiytyä.

Tekisi mieli antaa neuvoja kirjan henkilöille: Rob, pidä huolta itsestäsi ja tyttärestäsi, äläkä hanki itsellesi enempää hankaluuksia. Väiski, syö kunnolla ja liiku edes vähän. Maria, oletko varma että suhteesi on sinulle hyväksi? Ja Pete ja Siiri, lopettakaa jahkailu ja antakaa tunteiden viedä. Mutta Suvi Piiroinen vie tapahtumat päätepisteeseen omalla tavallaan, eikä minulla ole siinä sanomista. Onneksi kirjan loppu antoi ymmärtää, että tarina jatkuu. Ei voi kun odotella.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Annamari Marttinen: Korsetti

Kuvahaun tulos haulle annamari marttinen korsetti
Tammi, 2018
 
-Sellainen että minä haluan aina välillä pukeutua naiseksi.
Noiden kahdeksan sanan aikana sydämeni jätti lyönnit kokonaan väliin. Se jähmettyi paikoilleen ja ellen olisi heti sulkenut suutani ja vetänyt henkeä, olisin kaatunut kuolleena maahan. 

Pauli on aina ollut erilainen. Koulukiusattu, vanhempiensakin outona pitämä. Tyttöystävä Meiju keksii viattoman hupailun ullakolla. Pauli kokeilee korsettia ja naisten vaatteita, ja Meiju meikkaa hänet. Silloin Paulissa herää jotain uutta, mikä on aina uinunut pinnan alla piilossa. 
Pauli haalii kirpputoreilta naisten alusvaatteita, ja tuntee palavaa tarvetta pukea ne päälleen. Kimppakämpässä muiden työmiesten kanssa se ei ole ihan helppoa. Kun muut lähtevät oluelle, Pauli jää yksin asunnolle ja pukee alusvaatteet päälleen. Pian rintaliivit ovat työhaalarin alla useamminkin.

Pauli on hetero, tyttöystäviäkin on. Tanssilavalta löytyy Henriikka, josta tulee Paulin vaimo. Lasta pari ei onnistu saamaan. Vaimolle ei voi kertoa, mutta aina kun on tilaisuus, Pauli pukeutuu korsettiinsa. Työ vie hänet toiselle paikkakunnalle, missä hän asuu viikot, ja ajelee viikonlopuiksi kotiin Henriikan luo.

Työpaikkakunnalla Pauli tapaa Anetten, ja tietää heti kohdanneensa kaltaisensa. Anetten opastuksella Paulista tulee Suski. Kaksoiselämä käy Paulin voimille. Hän rakastaa Henriikkaa, mutta pitääkö vaimolle kertoa vai ei?

Kirjan aihe on minulle outo, en tietääkseni tunne ketään transvestiittia. Annamari Marttinen on lempikirjailijoitani, enkä voi kuin ihailla sitä taitoa, millä hän pystyy pureutumaan vaikeaan aiheeseen ja kertomaan Paulin pään sisäisia ajatuksia. Kirja auttaa ymmärtämään erilaisuutta ja sitä, että ihmisen identiteetti ei  aina ole sitä, mitä näkyy päällepäin.



 

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Tiiina Lymi: Susi sisällä

Kuvahaun tulos haulle tiina lymi susi sisällä
Otava, 2010


Kirja perustuu Tiina Lymin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan näytelmään. Toimii hyvin kirjanakin.

Tuula suomentaa kirjoja kotonaan, Vesa käy töissä kodin ulkopuolella. Heillä on kaksi lasta, yhdeksänvuotias Petteri ja viisivuotias Ansa. Tuula haaveilee rintamamiestalosta Porvoossa. He ovat onnellinen perhe, mutta erään lehtikuvan jälkeen kiiltokuva repeää. Tuula tajuaa, että Vesa on pettänyt.

Ei  Vesa haluaisi olla uskoton, naiset vaan putoavat hänen syliinsä kuin kypsät mansikat. Tuula luulee, että lehtikuvan nainen on vaan yksi hairahdus, ja päättää antaa Vesalle vielä mahdollisuuden. Kunnes selviää, että naisia on ollut kymmeniä, jopa sata. Mutta Vesalle he eivät merkitse mitään, ovat vaan onnettomia sattumia. Tuulaa hän rakastaa.

Alkaa kaoottinen aika. Vesa pakenee ystävänsä Anteron sohvalle, kun tajuaa menettäneensä perheensä. Tuula on hukkua suruunsa, ei pysty mihinkään. Kuten tällaisissa tilanteissa yleensä, eniten kärsivät lapset, jotka ovat täysin syyttömiä asioiden käänteisiin. Onneksi on Sanna-ystävä, joka huolehtii lapsista ja Tuulastakin. Ja Antero käy välillä lohduttelemassa myös Tuulaa. Vesa rukoilee Tuulaa takaisin,  lupaa parantaa tapansa.

Kustannusyhtiöltä tulee noottia Tuulalle, kun työt eivät edisty. Käännettävän kirjan tylsä Jennifer alkaa elää omaa elämäänsä Tuulan käännöksessä, ja Tuula huomaa kirjoittavansa yötäpäivää. 

"Jennifer käynnisti sauvasekoittimen. Hän antoi kustannuspäällikön inistä vielä hetken, ennenkuin lopetti hänen kurjan elämänsä. Jennifer tunsi oikeutettua nautintoa antamastaan kovasta rangaistuksesta. Kirjallisuuspamppu ei häiritsisi enää ketään. "

"Kyllä yhden kirjan viimeistelee parissa kuukaudessa, vai mitä?" Pakarinen sanoi.  

Joo, että mä asun nyt siellä Porvoossa, se oli oikeastaan vaimon haave, mutta mä siihen sitten jäin. Vaimo asuu keskustassa. 

Tulee varmaan pitkä hoitosuhde, musta tuntuu että tää ei ihan parilla istunnolla selviä. 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Kuvahaun tulos haulle anna-leena härkönen ihan ystävänä
Otava, 2018
Ihana Anna-Leena ja hänen pienet, viisaat tarinansa. Tässä kirjassa puhuu aikuinen nainen, joka ei eksy maailman tuuliin, vaikka paljon matkustaakin. Anna-Leena pukee sanoiksi päänsisäisiä ajatuksia, ja tuon tuosta tulee ahaa-elämys: juuri noinhan minäkin tuon asian ajattelen, vaikka en ole osannut sitä sanoa. Ehkä en oikeasti edes ajatella, vaan tuo oivallus tulee jostain alitajunnasta. 


Novelleissa aukeaa myös asioita, joita ei kovin moni uskalla ääneen sanoa. Kirjoittaja kertoo masennuksestaan ja pelosta, että se uusiutuu. Hän istuisi junassa mieluiten yksin omissa ajatuksissaan, ja ärsyyntyy, kun joku pyrkii juttusille. Puhumattakaan lentokoneessa, missä takana istuva lapsonen rynkyttää käännettävää pöytää niin, että edessäistuvan penkki hytkyy ja tärisee. 

Kirjassa puhutaan myös kirjoista. Minäkin pidin Anna Wahlgrenia kasvatusguruna, kunnes luin hänen tyttärensä, Felicia Feldtin kirjan siitä, millainen hirviö tämä yhdeksän lapsen äiti on lapsiaan kohtaan ollut. Anna-Leena on myös joutunut pohtimaan omaa suhdettaan rahaan ja tavaraan, kun on kirjoittanut kirjaa lottovoittajista. 

Vaikka tarinat kertovat vaikeista ja kipeistäkin asioista, rivien väleistä pursuaa kuitenkin ilo ja huumori, sekä pieni ironia. On meillä kirjailijan kanssa mielipide-erojakin. Anna-Leena ei pidä koirista, minä pidän.