tiistai 26. joulukuuta 2017

Mary Higgins Clark ja Alafair Burke: Kadonnut morsian

Tammi, 2016
Amanda Pierce katoaa jäljettömiin luksushäidensä aattona. Viiteen vuoteen hänestä ei ole kuultu mitään. Etsinnät on lopetettu tuloksettomina.  Viimeisenä epätoivoisena yrityksenä Amandan äiti ottaa yhteyttä Laurie Moraniin. Laurie on tuottajana tv-sarjassa Epäillyt, ja sarja on ennenkin auttanut selvittämään rikoksia.

Niinpä Amandan läheisimmät palaavat hääpaikalle kuvauksia varten. Laurien miesystävä Alex on varsin taitava haastattelija, ja saa seurueen jäsenet paljastamaan enemmän kuin haluavatkaan. Suruunsa juuttuneet vanhemmat ovat eronneet. Charlotta-sisko on ottanut Amandan paikan naisten alusvaatteisiin erikoistuneessa perheyrityksessä Ladyformissa. Paikan, josta hän oli katkera Amandan eläessä. Ja kuinka ollakaan, sulhanen Jeff ja kaaso Meghan ovat rakastuneet ja avioituneet vain vuosi Amandan katoamisen jälkeen. Paikalle kuvausiin tulevat myös Jeffin opiskelukaverit Nick ja Austin. Bestmanina toimi Amandan isoveli Henry, suvun kapinallinen.

Amanda oli eläessään tehnyt testamentin tulevan miehensä Jeffin hyväksi. Jeff ei ole kuitenkaan päässyt käsiksi perintöön, koska Amandaa ei ole julistettu kuolleeksi. Valokuvaajan assistentin kokoelmista löytyy lisää outoja asioita. Varsin monilla olisi ollut motiivi tappaa Amanda. Ennen häitään Amanda on myös heittänyt ystävilleen, että ei olekaan ihan varma, onko tekemässä oikean ratkaisun. Ainakin Sandra-äiti haluaa uskoa, että Amanda on kadonnut tahallaan ja elää uutta elämää jossain kaukana. 

Higgins Clarkin kirjat ovat pitkään jääneet minulta lukematta, kun tuntuivat toistavan itseään. Kadonnut morsian oli kuitenkin toista maata, ei mikään huippudekkari mutta varsin hyvää vatsantäytettä dekkarinnälkään. 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia

Tammi, 2017

Sari Helin on monelle tuttu Huono äiti -blogistaan. Kirja on luokiteltu tietokirjallisuuden puolelle ihmissuhteiden psykologia -luokkaan. Itse kyllä pidän kirjaa varsin viihteellisenä vaikka ehkä sitä  psykologiaakin sieltä rivien välistä vilahtelee. En ole ihan kohderyhmää, kun omat lapset ovat jo aikuisia, ja tässä kuvataan lähinnä pikkulapsiperheiden elämää. Ehkä aika kultaa muistot, sillä en muista se ihan noin kamalaa olevan. Kirja on kirjoitettu ironisen humoristisesti, mutta mielestäni ehkä liiankin negatiiviseen sävyyn. Muistoissani tuo pikkulapsiaika oli ehkä sitä elämän parasta aikaa, vaikka välillä olikin aika zombi unenpuutteesta ja lasten sairasteluista. 

Kirjassa käsitellään lasten lisäksi KonMaritukset ja sovituskoppikriisit, parisuhdeongelmat ja ystävysten väliset kahnaukset ihan hauskasti. Ehkä  ei kannata lukea, jos vasta suunnittelet lasten hankkimista. 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Johanna Tuomola: Kun eilinen oli toinen

Johanna Tuomola & Book4you 2017
Johanna Tuomolan edellisessä kirjassa Valheiden vangit tutustuimme Julia Takaloon. Hän on onnistunut saamaan potkut sekä Helsingin poliisista että turvapalveluyrityksestä, ja on näin päätynyt yksityisetsiväksi. Hän on onnistunut suututtamaan räväkällä käytöksellä esimiehensä, eivätkä Julian tutkintamenetelmät aina kestäkään päivänvaloa. Valheiden vangeissa paljastui myös, että Julia sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, jonka vuoksi vauhti kiihtyy välillä liikaakin ja vaikeuttaa tutkimuksia. Ja tuollaisen jakson jälkeen hän yleensä vaipuu syvälle masennukseen.

Jo Valheiden vangit -kirjassa Tuomolalla oli metodi, johon en ole ennen törmännyt. 40 esilukijaa luki käsikirjoituksen ennen lopullista versiota ja kertoi mielipiteensä ennen lopullista versiota.Tämän mahdollistaa se, että Tuomola kustantaa itse trilogian, vaikka moni kustantamokin tämän varmaan mielellään listoilleen ottaisi.  Minulla oli ilo ja kunnia olla mukana Kun eilinen oli toinen -kirjan esilukijaraadissa. Sain jopa sanoa mielipiteeni kansikuvasta - ja nimeni ja kommenttini takakanteen! Oli ihan valtavan jännittävää saada paperpinkka luettavakseen ajatuksella, että saan tutustua kirjaan ennenkuin se on nähnyt päivänvaloa. Minulla oli aikomus lukea käsikirjoitus ajatuksella ja tehdä muistiinpanoja, mutta kuinkas kävi? Ahmaisin paperipinon muutamassa illassa tehden hätäisiä merkintöjä marginaaliin. Julia on hyppäyttänyt Johanna Tuomolan kotimaisen dekkarigenren kärkikaartiin.

Sittemmin sain kiitokseksi Johannalta kirjan omistuskirjoituksella. Käsikirjoituskin on tallessa, ja jalo aikomus oli lukea ne rinnan ja katsoa mitä on muutettu. Mutta niinhän siinä taas kävi, että kun kirjan otin käteeni, käsikirjoitus unohtui. Esilukijakaarti oli kuitenkin selvästi saanut vaikuttaa lopputulokseen.

Kaisa ja Kaarle Valle ovat perustaneet hoitokodin, Villa Santalan. Potilaina heillä on mielenterveyspotilaita. Villa Santalassa on tapahtunut outoja ilkivallantekoja, ja Julia saa toimeksiannon selvittää asiaa. Hän ujuttauttuu yhteisöön esittämällä potilasta. Muut potilaat ovat Camilla, Henna, Amanda ja Teemu. Yksi heistä murhataan.

Julian seksielämä on melkoisen holtitonta, ja kun Villa Santalaan  työntekijäksi ilmestyy komea Nelson, Julia ei malta pitää näppejään erossa. Jälkeenpäin hän soimaa itseään ankarasti. Olisiko hän voinut estää murhan, jos ei olisi viettänyt murhayötä Nelsonin vuoteessa? Ainakin hän tietäsi, kuka murhan teki.

Julia tuntuu olevan ainoa, joka pystyy kommunikoimaan Kaisan autistisen Armas-pojan kanssa. Voiko olla, että Armas näki ikkunasta, kun murha tapahtui? Tapahtumat alkavat vyöryä hurjaa vauhtia kohti loppuratkaisua. Lopussa jännitys käy melkein sietämättömäksi, ja ratkaisu on täysin odottamaton. Ihmismieli on yllättävä.

Kaiken tämän keskellä Julia yrittää pitää loitolla mielen demoneita ja välttää suistumasta takaisin pimeään kuiluun.Tapahtumien tiimellyksessä Julialle selviää menneisyydestään asioita, joita hän ei tiennyt, ja joista hän haluaa tietää lisää. Kirjan loppu saa lukijan janoamaan lisää ja odottamaan kiihkeästi trilogian kolmatta osaa. Kirjailijan elämäntilanteesta johtuen voimme joutua nyt odottamaan hiukan ennakoitua pitempään. Kiitos Johanna tästä kirjasta ja kiitos kun sain osallistua sen syntyyn esilukijana! Ja kyllä me jaksamme odottaa.


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Arttu Tuominen: Silmitön

Myllylahti,2017

Arttu Tuomisen uutuus ja kolmas osa Labyrintti-sarjaan. 

Vuonna 1977 on Porin edustalla meressä esiintynyt silmättömiä silakoita. Tapauksen syyksi selvisi ympäristömyrkyt. Onko sama toistumassa taas?  Merestä löytyy silmätön ruumis. Kyse ei ole hukkumisesta eivätkä kalat ole syöneet silmiä, vaan kyseessä on henkirikos, jota poliisi pian alkaa epäillä poliittiseksi murhaksi. 

Porin edustalla on alkamassa merisoran ruoppaus, jota ympäristöaktvistit vastustavat kiihkeästi. Pelätään, että ruoppaus vapauttaa meren pohjassa muhivat ympäristömyrkyt luonnon kiertokulkuun.

Ympäristöaktivisti Venla Jokinen on virunut vuoden venäläisessä vankilassa syytettynä merirosvouksesta. Nyt Venla on vapautunut, ja hänet otetaan avosylin vastaan takaisin Porin ympäristöaktivistien keskuuteen. Mutta Venla  on päättänyt toisin, marssit on marssittu eikä hän halua enää elää aktivistin elämää. 

Aikaisemmista kirjoista tutut poliisit Liisa ja Mulperi alkavat tutkia rikoksia. Vakavasta sairaudesta toipuva Mulperi tuntuu pehmenneen, ja yhteistyö sujuu aikaisempaa paremmin. Mutta kun murhan selvittely ei etene, ja kesken ruoppauksesta järjestetyn tiedotustilaisuuden räjähtää autopommi, päätyy poliisi taas turvautumaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen ylikonstaapeli Janne Rautakorven apuun. Rautakorpi saa yllättäen avukseen Venlan, jolla on sisäpiirin tietoa aktivistien toiminnasta. Mutta ovatko asialla aktivistit vai jokin ihan muu taho?

En tiedä oliko tämä kirjailijan tarkoitus, mutta itse koin kirjassa sivupääosassa olevan kivun. Aktivisti Santeri Marila kärsii raastavasta päänsärystä, jonka syytä hän ei tiedä, mutta aavistaa. Saako päänsärky hänet tekemään asioita, joita hän ei oikeasti haluaisi tehdä? Mulperin oudot kipukohtaukset saavat Liisan ja lopulta koko poliisiyhteisön huolestumaan. Onko tauti sittenkään voitettu? Janne Rautakorpi on loukkaantunut pahasti onnettomuudessa, missä hän menetti perheensä. Lukuisista leikkauksista huolimatta kipu palaa aina. Sen lisäksi Rautakorpi taistelee mielen demoneiden kanssa. Hän varoo katoamasta takaisin muistilabyrinttiinsa, sillä tällä kertaa paluuta ei ehkä enää olisi.