sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pauliina Susi: Seireeni

 
Tammi, 2017
Kuvittele överein mahdollinen risteilyalus.
Ei riitä. Tuplaa överyys.
Nyt kuvittele pahin mahdollinen räjähde.
Kuvittele panos, sytytyslanka, kipinä. Kuvittele tuho, jonka se saa aikaan.
Kuvittele lisää: käsi, joka sytyttää liekiin. Painaa nappia tai liipasinta. Liikauttaa hiirtä. Ka-boom.
Katso kättä. Se on sinun.
Ai, eikö enää tee mieli leikkiä. Miksi luulet, että tämä on leikkiä.

Vuoden johtolanka -palkittu Takaikkuna nosti Pauliina Suden minun asteikollani pohjolan dekkarikuningattareksi ohi annajanssoneiden ja camillaläckbergien. Takaikkuna valloittaa jo Eurooppaakin. Odotin Seireeniä kuin kuuta nousevaa, ja tärisin innosta, kun sain sen käsiini. Enkä pettynyt. On vaikea kuvata Seireeniä ilman ylisanoja. Sitä oli vaikea laskea käsistään, mutta 520-sivuista kirjaa ei oikein voi lukea yhdellä istumalla. Nyt kärsin vieroitusoireista.

Takaikkunasta tuttu Leia Laine on lähtenyt sisarensa Ripsan kanssa risteilylle ökyristeilijä Mediterrinean Sirenilla Ripsan syntymäpäivän kunniaksi. Laivaan mahtuu 5000 matkustajaa joita henkilökunta paapoo 24/7. Leialle ylellisyys aiheuttaa omantunnontuskia eikä hän pysty nauttimaan täysillä, varsinkin kun hän toteaa mukavuuslipun alla purhehtivan laivan henkilökunnan olot sietämättömiksi. He ovat töissä lähes koko ajan, vailla lepohetkiä tai vapaapäiviä, pääsemättä edes maihin. Myös Ripsan kanssa tunteet leimahtavat tämän tästä ja riidanpoikanen seuraa toistaan. Laivaan Leiaa on seurannut jäätävä tunne siitä, että joku tarkkailee häntä.  Ripsa on maksanut risteilyn ja haluaisi myös Leian unohtavan yhteiskunnallisen valveutuneisuutensa ja nauttivan ylellisyydestä. Onneksi välillä pääsee maihin nauttimaan kulttuurinähtävyyksistä. 

Samaan aikaan pieni Amira perheineen on sulloutunut pieneen, surkeaan paattiin parinkymmenen muun, paremmasta elämästä haaveilevan ihmisen kanssa ihmissalakuljettajien armoille. Matka osoittautuu painajaiseksi, ja hetki hetkeltä murenee toivo onnelasta ja päätavoitteeksi muodostuu hengissä selviytyminen.

Laivalla Leia kohtaa Takaikkunasta tutun menneisyytensä, jossa hän joutui nettistalkkauksen kohteeksi. Kehen kannatta luottaa ja kehen ei? Kaiken luksuksen takana laivan uumenissa tikittää pommi. Tavoilleen uskollisena Leia ei voi katsoa tapahtumien kehittymistä sormiensa läpi, ja joutuu tilanteisiin, mitä ei ikinä olisi voinut kuvitella. Apu tulee odottamattomalta taholta, ja moni menneisyyden asia saa selityksen. Maissa Leian tytär Viivi on puuhastelee omia juttujaan, jotka eivät kaikki kestä päivänvaloa, mutta tarkoitus on hyvä. Netin uumenista selviää asioita, jotka saavat Viivin huolestumaan äitinsä turvallisuudesta, varsinkin kun hän ei tavoita Leiaa laivalta. 

Kirjan lopussa jää avoimeksi moni asia, joka saa odottamaan jatkoa tarinalle. Toivottavasti sitä seuraa pian!





perjantai 13. lokakuuta 2017

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa

Tammi, 2009
Annamari Marttinen on yksi suosikkikirjailijoitani.  Kuu huoneessa -kirja on hänen vanhempaa tuotantoaan, ja luin sen  jo muutama vuosi sitten. Pidin siitä kovin, joten halusin palata kirjaan vielä uudestaan Kirja kertoo työttömästä perheenäidistä Katjasta, jonka elämänpiiri rajoittuu lähinnä seurusteluun perheen  ja hiekkalaatikon reunalla istuskelevien äitien kanssa.

Sitten Katja jaa Satu-ystävältään kasan hyvinvointialan lehtiä, ja valaistuu. Hän alkaa ottaa selvää elävästä ravinnosta ja vaihtoehtolääkkeistä, ja astiakaappi täyttyy itupurkeista. Perheen jääkaapista ei enää löydy maitotuotteita eikä jauhokaapista valkoisia vehnäjauhoja. Perhe on kummissaan, eikä kovin innostunut Katjan uusista tuulista. Katja sensijaan etsii kaikkea mahdollista tietoa henkisestä kasvusta ja löytää lehdistä tietoa kiinnostavista kursseista,  enkeliterapiasta entisiin elämiin. Hän tuhlaa rahansa luontaistuotekaupan tuotteisiin eikä epäröi maksaa luomuhillopurkista kymmenkertaista hintaa kaupan tavalliseen hilloon verrattuna.

Katja osallistuu kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joissa voisi edetä henkisessä kehittymisessä. Mutta miksi aurojen ja tsakrojen tutkiminen, kukkatipat ja kivet eivät tuo onnea? Sitten Katja tapaa Erkan, gurun joka saa hänet houkuteltua viikonloppukurssille kauas kotoa puita halailemaan ja raakaruokaa syömään. Kurssin anti on vähän erilainen kuin mitä Katja on odottanut.

Terveellinen ruokavalio ja henkisen hyvän olon tavoittelu ovat hyviä juttuja tiettyyn rajaan saakka. Kirjan Katja on herkkäuskoinen ja vaikutteille altis ihminen, jonka itsetunto on huono, ja näinollen hänelle on helppo syöttää mitä tahansa (maksullista) huuhaata. Eikä löydy onnea onnelasta, vaan Katja alkaa kärsiä oudoista oireista, ja luulee pian sairastuneensa vakavasti. Kirja on hyvin uskottava tänä aikana, kun puhdistavat ruokavaliot, meditointi ja henkinen kehitys ovat pinnalla. Pidän Annamari Marttisen tyylistä kaivautua syvälle kunkin kirjansa käsittelemään aiheeseen. Kirjan opetus kai olisi, että kohtuullisuus ja suvaitsevaisuus ovat hyväksi hyvissäkin asioissa.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Camilla Läckberg: Noita


Kirjassa palataan aikaisemmista Läckbergin kirjoista tuttuun Fjällbackaan. Ja Fjällbackassa tapahtuu taas. Pienelle maatilalle metsän reunaan on muuttanut pieni perhe, isä, äiti ja 4-vuotias Linnea eli Nea. Talon tarina on karu, 30 vuotta aikaisemmin talossa asuneen perheen myös 4-vuotias tytär Stella katoaa ja löytyy murhattuna. Murhasta joutuvat vastuuseen silloin 13-vuotiaat tytöt, ystävykset Helen ja Marie, jotka hoitivat Stellaa. Tytöt tunnustivat murhan, mutta välttivät vankilan nuoren ikänsä vuoksi. Sittemmin he peruivat tunnustuksensa. Mutta sitten Nea katoaa. Voiko olla sattumaa, että myös Nea löytyy surmattuna? Samaan aikaan Marie on palannut Fjällbackaan luotuaan näyttelijän uraa Hollywoodissa.

Poliisiasemalla murhaa tutkivat tutut poliisit, Patrik, Paula, Gösta ja aseman pomo Bertil Mellberg, joka tuntuu aina sössivän joka tutkinnan. Patrikin kirjailijavaimo Erica on juuri kirjoittamassa kirjaa Stellan tapauksesta, kun uusi lapsenmurha järisyttää paikkakuntaa. Fjällbackassa on myös vastaanottokeskus, ja paikkakuntalaiset osoittavat pian syyttävät sormensa sitä kohti. Myös Marie ja Helen joutuvat taas epäilyjen kohteeksi.

Kirjassa liikutaan kolmessa ajassa, 1600-luvun noitavainojen ajassa, 30 vuoden takaisen Stellan murhan ajassa sekä nykyajassa, missä etsitään Linnean murhaajaa. Tapahtumat tuntuvat toistavan itseään, mutta totuus ei tietenkään ole niin yksinkertainen. 1600-luvun tapahtumien yhteys nykyhetkeen selviää vasta ihan viimeisillä sivuilla, ja se tuntuu ehkäpä vähän kaukaa haetulta.

Kirjassa on huikeat 687 sivua. Joka sivu on sujuvaa luettavaa, mutta silti jäi ajatus, että kirja voisi olla tiiviimpi paketti niin jännityskin olisi voinut olla tiheämpää. Paikoin kirja sivusi jo romanttisen viihdekirjallisuuden rajoja häineen ja polttareineen. Kirja myös poukkoili aika vauhdikkaasti henkilöstä ja tapahtumasta toiseen, enkä aina ollut kärryillä , jatkuiko edellinen "kohtaus" vai oltiinko jo seuraavassa ja kuka henkilöistä milloinkin oli kyseessä.

Hiukan myös jäi kaivelemaan, miten Läckbergin henkilöt toistavat itseään. Ja onko Fjällbackan poliiseilla eri salassapitosäännöt kuin muilla, kun poliisin kirjailijavaimo osallistuu tutkintaan ja saa myös sitä koskevaa materiaalia mieheltään iltalukemiseksi. Toivottoman Bertil Mellbergin luulisi saaneen kenkää jo ajat sitten, vaikka kirja kirjalta hänestä alkaa kuoriutua myös inhimillisiä piirteitä temperamenttisen avovaimo Ritan ja bonuslastenlasten myötä.

Helenillä on poika Sam, jota James-isä, vanha sotaratsu ei juuri siedä lähellään. Poika on hänen mielestään toivoton vätys silmärajauksineen ja mustine kynsineen. Ainoa asia, mistä isä voi olla pojastaan ylpeä on tämän ampumataito, jota isä harjoittaa jatkuvasti. Mariella on tytär Jessie, jota kuuluisa äiti ei juurikaan huomioi. Jessietä kiusataan eikä Samiakaan kohdella hyvin nuorten keskuudessa. Kaksi yksinäistä löytävät toisensa, ja alkavat hautoa kostoa. Kostosta muodostuu kirjan loppuhuipennus.

Ihan purematta en tätä kirjaa niellyt. Seuraavassa kirjassaan soisin Läcbergin uusituvan ja uudistavan henkilöhahmojaan. Tuttuun tapaansa Läckberg käyttää Noita-kirjassaankin cliffhangeria eli lopetusta, jossa hahmot jäävät epävarmaan tilanteeseen. Tämä keino on tietysti tehokas koukuttamaan lukija odottamaan seuraavaa kirjaa. Ja se antaa myös viitteitä siitä, että samat henkilöt tulemme tapaamaan myös seuraavassa kirjassa. Ahmin dekkareita, ja tuntuu että aiheet, jotka toistuvat tämän tästä ovat koulukiusaaminen ja turvapaikanhakijat. Ajankohtaisia aiheita, joiden ympärille saa punottua jos jonkinlaisia juonia, mutta silti toivoisin, että uudet tuulet alkaisivat pian puhaltaa.