lauantai 17. kesäkuuta 2017

Paula Hawkins: Tummiin vesiin

Otava, 2017

Paula Hawkins ponkaisi dekkarimaailmaan trillerillään Nainen Junassa. Kirja oli minulle vaikuttava lukukokemus ja kävin katsomassa elokuvankin. Niinpä tartuin suurin odotuksin tähän uutukaiseen.

Beckfordin joessa on Hukkuneiden mutka, johon hankalat naiset on ammoisista ajoista lähtien heitetty, jos eivät ole itse älynneet hypätä. Tapa juontaa juurensa noitavainojen ajalta, mutta ihan vastikään jokeen on hypännyt nuori Katie Whittaker, ja nyt sitten Nel Abbott.

Julia eli Jules on Nelin sisar, joka tulee Beckfordiin sisarensa hautajaisiin sekä huolehtimaan tämän teini-ikäisestä tyttärestä Lenasta. Joki edustaa hänelle lapsuuden painajaista, joka särki hänen elämänsä ja sisarusten välit. Häntä pelottaa oma menneisyytensä ja lähiaikojen tapahtumat: olisiko Nel todella hypännyt vapaaehtoisesti? Jos ei, kuka on vastuussa hänen kuolemastaan? Vielä isompi mysteeri on Katien itsemurha. Kaunis ja lahjakas, elämä edessä. Mikä hänet ajoi jokeen?

Nel jos kuka oli hankala. Tiesi liikaa, tonki asioita, sekaantui vääriin tyyppeihin. Lena on myös hankala, tullut äitiinsä. Hän on myös suunniltaan surusta, kun on lyhyessä ajassa menettänyt sekä äitinsä että parhaan ystävänsä Katien. Joenvarsikaupungin menneisyys on täynnä tarinoita, jotka halutaan painaa unohduksiin. Muuten liian monen ihmisen elämä on vaarassa romahtaa.

Kirja oli hyvin erilainen kuin Nainen junassa. Viipyilevämpi, pahaenteisempi, synkempi. Kirjailija johdattelee tarinaa eteenpäin eri henkilöiden näkökulmasta, ja tämä tuotti alussa hiukan hankaluuksia, kun ei heti oivaltanut kuka oli kuka. Loppua kohti pienet purot kuitenkin yhtyvät kuohuvaksi joeksi.