lauantai 19. marraskuuta 2016

Kaisa Haatainen: Ylipainolisämaksu

Johnny Kniga, 2016

" Elämä voi muistuttaa meikkipussia, mutta vuorenvarmasti elämä on matka."



"Kaisa Haatainen on helsikiläinen kustannuspäällikkö. Hän on vanhapiika, esikoinen ja isosisko, ei erityisen ruma eikä erityisen kaunis, tukeva mutta rintava esikoiskirjalija"

Pidin kovasti Kaisa Haataisen esikoiskirjasta Meikkipussin pohjalta, siinä oli mielestäni jotain annaleenahärkösmäistä viisautta. Joskus olen todennut, että melkein kaiken, minkä olen elämässäni oppinut, olen oppinut Anna-Leena Härköseltä. Meikkipussin pohjalta tuntui siltä, että tässä on Anna-Leenalle seuraaja, ja innoissani tartuin Kaisa Haataisen toiseen kirjaan Ylipainolisämaksu.

Kirjassa seikkailee ensimmäisestä kirjasta tuttu Tytti Karakorpi. Tytti rakastaa matkustamista, ja tässä kirjassa hän kertoo matkoistaan lähelle ja kauas, eri kohteisiin ja eri matkakumppaneiden kanssa. Juuri matkakumppaneiden kuvaukset ovat kirjan parasta antia. Kumppanina on ollut bilehile, joka raahasi laivan hyttiin uljaita uroita. Tämän lystin Tytti kuitenkin tylysti lopetti ja heitti ylimääräiset ulos hytistä. Sitten on toinen äärimmäisyys, joka paheksuu kaikkea juhlimiseen viittaavaa, varsinkin alkoholia ja haluaa mennä iltakymmeneltä nukkumaan että jaksaa katsella nähtävyyksiä. Matkoilla on ollut mukana veli nimeltä Veli, jonka kanssa tehtiin kaksi yhteistä matkaa, ensimmäinen ja viimeinen. Simpsakka äiti, jonka perässä hiukan raskastekoisemmalla Tytillä oli pysymistä.

  On ollut kielimatka, työmatkoja, ryhmämatkoja. Erilaisia seurueita sekä myös yksin matkustelua. Aika lailla on eri matkakohteiden kuvausta, sekä erilaisia listauksia, jotka eivät oikein aukene jos ei ole em paikoissa käynyt. Odotin kirjalta ehkä liikoja ensimmäisen kirjan perusteella, ehkä petyin hiukan. Varsin viihdyttävää luettavaa kuitenkin silloin, kun haluaa rentoutua ja heittää aivot narikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!