sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Roope Lipasti: Viimeiset polttarit

Atena, 2016

Tätä kirjaa lukiessani nauroin monta kertaa ääneen. Ja lukiessani mietin, mitä ihmettä kirjasta voisi kertoa ilman juonipaljastuksia. Kirja on ikäänkuin veijaritarinan ja miehisen chick litin sekoitus, samalla kertaa hauska ja surullinen.

Kaveriporukka kokoontuu viettämään Tarmon polttareita kymmenettä kertaa. Juhlijoita on kahdeksan eri ammattikuntaa edustavaa körilästä, plus yksi vauva. Tarmo on Maijan veli, ja Maija järjestää polttarit tälläkin kertaa, kuten ensimmäiselläkin. Jokaisissa polttareissa on myös ollut tapana järjestää kilpailu, ja sitä varten Maija on varustautunut pienellä kaivurilla, sillä hiekkaa tarvitaan ja paljon. Tällä kertaa myös voittopotti on isompi. 

Maija vastaa viikonlopun varsinaisesta ruokapuolesta, joka miehellä on kuitenkin makkarat ja sinappituubi mukanaan. Plus pakollinen olutlaatikko, sun muut viinakset joita ilman ei polttareita voi viettää. Kun on moikattu, korkataan ja sen jälkeen ei sitten selvinpäin ollakaan. 

Jaakko visioi siltä istumalta käänteisen pontikkapannun, jonka sisään yrjötään ja sitten se tislaa oksennuksesta imeytymättömän viinan, jonka voi juoda uudestaan. 

Viikonlopun edistyessä puskevat pintaan myös vanhat kaunat ja kateudet. Jokaisen elämässä on myös omat kipukohdat, jotka halutaan hukuttaa edes yhdeksi viikonlopuksi. Lapsettomuutta, avioeroja, uskottomuutta, rahapulaa. Sekä vakavaa sairautta.
Minulla on aivokasvain. Aivot kasvaa yhä vaan isommiksi ja tulee liikaa ajatuksia ja lopulta kuolen, hän sanoi, ja häntä selvästi helpotti sanoa se ääneen. Oli kuin hän olisi oksentanut ison kiven. 

Elise-vauvasta huolehtiminen on joukon kollektiivinen tehtävä ja myös huolenaihe. Vauva kun on varustettu viikonloppua varten yhdellä vaipalla ja parilla Tutteli-purkilla. Neuvokas joukko ei jää ihmettelemään, vaan yösiteillä ja elmukelmulla päästään pitkälle. Vauva tarvitsee Tuttelin lisäksi perunaa ja pottuja löytyy naapurin perunamaasta.
Varsinainen kilpailu on tällä kertaa totista totta eikä mitään leikkiä. Potti on sen verran suuri, että jokaisella olisi sille käyttöä. Alkometri ilmoittaa lahjomattomasti kertoimen, jolla pisteet kerrotaan, mutta potin voittajan nimi on Maijan taskussa.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Estelle Maskame: DIMILY- rakastan: did I mention I love you

Gummerrus, 2016

16-vuotiaan Edenin vanhemmat ovat eronneet, eikä isä ole pitänyt eron jälkeen yhteyttä tyttäreensä. Eden asuu äitinsä kanssa Portlandissa, isällä on uusi perhe Kaliforniassa Santa Monican rantakaupungissa. Yllättäen Eden saa kutsun viettämään kesälomaa isän ja hänen perheensä luo, kahdeksan viikon ajaksi. Isän vaimolla Ellalla on kolme poikaa.

Ellan vanhin on Tyler, paha poika, joka alkoholin lisäksi käyttää myös ainakin kannabista. Eden löytää myös ystäviä, vuotta vanhemmat Racahelin ja Meghanin sekä Tylerin ripustautuvan tyttöystävän Tiffanin. Myös Tylerin kaverit Jake ja Dean kuuluvat porukkaan, joskin ainakin Jaken kanssa Tylerin välit ovat viileät. Sekä perhepiirissä että kaveriporukassa on paljon törmäyskurssilaisia. Porukan pääharrastuksena tuntuu olevan kosteiden bileiden järjestäminen aina siellä, missä vanhemmat eivät ole kotona, ja poltetaanpa näissä pippaloissa pilveäkin.

Aluksi Eden ja Tyler eivät voi sietää toisiaan. Edeniä raivosttaa Tylerin ylimielisyys ja vihamielisyys, sekä huumeiden ja alkoholin käyttö. Ella yrittää pitää Tyleria arestissa, mistä tämä ei kuitenkaan piittaa tuon taivaallista. Tylerilla tuntuu olevan jokin synkkä salaisuus, mitä hän peittelee itsetuhoisella käytöksellään. Kesän edetessä Edenille ja Tylerille kehittyy viha-rakkaussuhde, joka etenee vääjäämättä rakkaussuhteeksi. He tekevät kaikkensa pitääkseen suhteensa salassa, ovathan heidän vanhempansa naimisissa keskenään joten heidän ei olisi sopivaa seurustella keskenään. Varsinkin, kun Tylerilla on Tiffanynsa ja Edenilläkin on säpinää porukassa. 

Kirja on todella koukuttava, ja odotan malttamattomana, että saan käsiini myös trilogian jatko-osat. Joskin muutama juttu jäi vaivaamaan. Mistä ihmeestä nuoret saavat jatkuvasti rahaa biletykseensä, vai ovatko kaikki todellakin hyvätuloisten ja erittäin sinisilmäisten vanhempien jälkikasvua? Kirjassa puhutaan myös jatkuvasti sisar- ja velipuolista ja pidetään näiden välistä rakkaussuhdetta epäsopivana. Ehkä tämä on amerikkalaista tekopyhyyttä, minun mielestäni sisaruspuolia eivät ole henkilöt, joilla on aivan eri vanhemmat, vaikka heidän vanhempansa nyt sattuisivat olemaan keskenään naimisissa. Eikä tällaisten henkilöiden rakkaussuhteessa ole mielestäni mitään tuomittavaa. 

Kielletyn hedelmän maku ja tuntu jatkuu kirjan viimeiselle sivulle saakka. Saa nähdä muuttuuko suhtautuminen tähän kiellettyyn rakkauteen trilogian seuraavissa osissa.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle


Laura Honkasalon kirja kertoo yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Aihetta lähestytään monesta näkökulmasta. Löytyy tutkimus- ja tilastotietoa yhden hengen talouksista, yksinäisten tarinoita yksinäisyydestä, sekä kirjailijan omakohtaisia kokemuksia avioeron jälkeisestä yksinäisyydestä. Kirjassa on myös otteita nettikeskusteluista, jotka koskevat yksinäisyyttä.
 
Moni kirjan tarinoiden kertojista on ollut yksinäinen koko ikänsä. Koulussa on kiusattu tai ainakin jätetty porukan ulkopuolelle. Vuosikymmeniä sitten kiusaamiseen ei puututtu, vaan sitä pidettiin normaalina lasten välisenä nahisteluna, joka piti vaan kestää, ja kannella ei saanut. Kiusaamisen lievin muoto oli jättää joku ulkopuolelle, yksin seinänvierelle välitunteja viettämään. 
 
Avioero voi syöstä yksinäisyyteen. Entiset, yhteiset tuttavat ja ystävät jäävät, eikä yksinäistä kutsuta enää pariskuntien juhliin ja illanistujaisiin.  Eronnutta voidaan pitää uhkana toisten avioliitolle, tai tuntuu muuten vaan kummalliselta kutsua eronnutta pariskuntien joukkoon. Ehkä eronnut itsekään ei sitä halua, koska tuntisi itsensä epäonnistujaksi avioparien keskellä. Eräässä tarinassa vaimo aloitti järjestelmällisen kiusaamisen, kun mies halusi erota. Hän keksi tekaistuja tarinoita väkivaltaisuudesta jä käänsi lapset isäänsä vastaan, niin että hän ei nähnyt lapsia enää käytännössä lainkaan. 
 
Sosiaalisessa mediassa kiusaaminen voi jatkua julmana. Toisaalta siellä voi olla tuhat kaveria, joista ehkä viisi ovat oikeita ystäviä. Sosiaalinen media voi myös korvata ystävyyssuhteita niin, että todellinen kohtaaminen jää puuttumaan kokonaan. 

Myös sairaus, työttömyys ja köyhyys voivat ajaa yksinäisyyden kurimukseen. Laura Honkasalo paneutuu kirjassaan myös omaan yksinäisyyteensä, joka lähtee jo lapsuudesta avioerolapsena. Kun Honkasalon mies sitten lähtee, hän jää yksin kahden pienen lapsen kanssa ja tuntuu musertuvan yksinäisyyteensä. Kun lapset ovat isällään, pitää löytää bailausseuraa jostain, ettei tarvitsisi olla yksin kotona.
 
Kirjailijan on myös osattava olla yksin - paljon. Muuten ei tekstiä synny. Vuosien myötä Honkasalo kääntää yksinäisyyden voitokseen ja alkaa nauttia itsenäisestä elämästään, introverttiydestä joka on kirjoittamiselle hyväksi. Hän tapaa mukavan miehen, mutta katkaisee suhteen, koska yksinolo tuntuu houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Yksinäisyys voi olla tragedia, silloin kun se ei ole vapaaehtoista. Vapaaehtoinen yksinolo taas voi olla suuri rikkaus ja luovuuden lähde. Kirja paneutuu meitä jokaista jossain elämän vaiheessa koskettavaan aiheeseen syvälle ja monipuolisesti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Kaaso

WSOY, 2009
Vaihteeksi jotain muuta kuin uutuuksia.

Ilona on työskennellyt talven Ranskassa ja palannut pätkätöihin museolle koti-Suomeen. Hän on fiksu, kielitaitoinen ja kultturelli sinkku, joka ei kuitenkaan osaa sanoa ei ja on tästä syystä päätynyt kaasoksi kolmiin eri häihin samana kesänä. 

Yksi kesän morsiamista on pikkusisko Marikki, jonka kanssa ei nykyään tunnu olevan juuri mitään yhteistä. Marikin sulhanen on turvallinen Ilkka, jonka kanssa on hyvä suunnitella perhettä ja rakentaa omakotitaloa. Toinen on Ilonan vanha ystävä Raisa, joka on viimeisillään raskaana ja menossa ns. "pakkoavioliittoon", jos sellaisia nykyään enää on. Raisalla on ensimmäisestä liitostaan tytär Vilma, Ilonan kummityttö joka on kuitenkin jäänyt Ilonalle vieraaksi. Sinkkunainen ei osaa olla pikkutytön seurassa. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä kollega Janita, myös vanha ystävä jonka kanssa on kaikenlaista hampaankolossa, eikä Ilona oikeastaan ymmärrä miksi häntä on pyydetty Janitan kaasoksi. 

Jokaisella morsiamella on omat toiveensa ellei peräti vaatimuksensa. Ilona ei ole kenenkään ainoa kaaso, joten on myös tultava toimeen ja jaettava tehtäviä muiden kaasojen kanssa. Ja kaikille morsiamille pitää tietenkin järjestää polttarit. Ilonan esimies Ilpo on myös avioitumassa, ja luomumorsian Ulla haluaa Ilonan järjestämään morsiussaunan itselleen. Pomon morsiamelle ei tietenkään sanota ei, varsinkaan kun on kyseessä tulevaisuus ja toivottavasti vakituinen työpaikka. 

Kesä ei tunnu riittävän kaikkiin häätouhuihin, kuten ei myöskään pätkätyöläisen rahat, ja Ilonan pikavippivelka sen kun kasvaa. Kipeältä tuntuu myös seurata muiden - täydellistäkö? - onnea, kun itse elää sinkkuna ankeassa yksiössä, nukkuu patjalla ja ainoita huonekaluja ovat horjuva ruokapöytä ja pari vanhaa tuolia. Suihkustakin tulee vettä vain tipoittain. 

Tässä sillisalaatissa ei yhteentörmäyksiltä vältytä, ja ystävyys on monta kertaa vaakalaudalla. Varsinkin kun Ilonalla on taipumus päätyä vällyjen väliin väärien miesten kanssa - vai ehkä sittenkin oikeiden? 

Mielenkiintoinen kirja, jota oli mukava lukea. Ei mitään hömppäromantiikkaa vaan vaikeitakin aiheita, joita lukiessa ei kuitenkaan ahdistunut vaan luotti siihen että asioilla on tapana järjestyä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Harper Crime, 2015
Karin Slaughterin kirjat ovat dekkareiksikin karmivia, melkein liian pahoja lukea. Silti kirjaa ei voi laskea kädestään, vaan on luettava vielä seuraava sivu, seuraava luku. Kirjoissa kuvataan sellaista pahuutta, joka tuntuu liian pahalta edes kenenkään mielikuvituksen tuotteeksi. Mutta kirja on niin äärettömän taitavasti kirjoitettu, että pakko tätä pahuutta on työstää. 

Kolme sisarusta. Julia, vanhin, katosi vuosia sitten eikä koskaan selvinnyt, mitä hänelle on tapahtunut. Claire, joka on naimisissa Paulin kanssa. Avioliitto on onnellinen, ja pariskunnalta ei puutu mitään, mitä voi rahalla saada. Lydia, narkkarisisko, johon perhe ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin vanhojen tapahtumien ja valheiden vuoksi. Lydia on nyt kuivilla, hänellä on tytär Dee ja rakastava miesystävä. Sekä oma yritys, koirahoitola ja trimmaussalonki.

Sitten Paul murhataan kylmäverisesti kadulla. Sureva leski avaa miehensä tietokoneen (miten ne salasanat aina selviävätkin kirjoissa ihan tavalliselle maallikolle?). Karmea totuus alkaa paljastua, ja saattaa myös sisarukset Clairen ja Lydian uudelleen yhteen. Totuus on kamalampi ja raadollisempi kuin sisarukset olisivat ikinä voineet kuvitella, ja ennen pitkää he itse joutuvat pahuuden ytimeen. Onko kukaan perheestä enää turvassa?

Paha saa aina palkkansa, varsinkin naisiin kohdistuva pahuus ja julmuus. Kosto on suloinen ja raadollinen, ja menneisyyden solmut aukeavat. Myös vainajat saavat puheenvuoron haudan takaa.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Terhi Nikulainen: Menneisyyteen tatuoitu

Myllylahti, 2016


Kirjassa tutustutaan Vera Rantaan, venäläissyntyiseen ylikonstaapeliin, joka on poliisiksi outo lintu - hän käyttää työasunaan pikkumustaa ja korkkareita. Helsingin Kallion tatuointistudiosta löytyy tatuoija Josefiina Malmbergin ruumis. Josefiinan olkavarteen on tatuoitu ruusuköynnös, ja ruusuaihe kulkee kirjan mukana ja putkahtelee esiin sieltä sun täältä. Selviää, että muitakin tatuoijatyttöjä on surmattu Amsterdamissa, ja tapausten yhteyttä aletaan tutkia. Tapahtumien keskiössä on myös Josefiinan ystävä Anette, joka ei tunnu kertovan kaikkea, mitä tapahtumista tietää. Salaaminen uhkaa koitua Anetten kohtaloksi.


Eräs johtolanka kuljettaa Raumalle, missä Josefiinan isoäiti Eeva on surmattu vuonna 1941. Tarina kulkee kahdessa ajassa, nykyhetken murhatutkimuksessa sekä Eevan elämässä sota-ajan Suomessa. Vera on mielenkiintoinen persoona, venäläistyylinen ladylike, mutta ei sitten kuitenkaan niin viileä kuin antaa ymmärtää. Intohimot kuljettavat Veraakin ja hän tekee virheen, joka on poliisille vakava.


Loppuratkaisu on kunnon dekkarityyliin yllättävä, ja jotkut juonenkäänteet ovat hämäystä sekä lukijalle että poliiseille. Veran yksityiselämään olisi mukava tutustua lähemminkin, toivottavasti kuulemme hänestä vielä lisää.

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi

WSOY, 2016

Valitettavasti joudun kertomaan, että vauva on vaikeasti sairas. Sillä todettiin ilmarinta. Kun se yritti synnyttyään aloittaa hengittämisen, ilma meni suoraan rintaonteloon. Me intuboimme, mutta kesti viisitoista minuuttia, ennen kuin saimme lapsen hengittämään.

Isän sydänverellä kirjoittama kirja pienestä Martasta, joka eli ainoastaan yhden päivän. Kirja on vahvan omakohtainen surutyöteos. Se kulkee monessa ajassa. Ajassa, jossa lapsen hankkimista suunnitellaan. Raskaudessa ja synnytyksessä. Järkytyksessä, kun vauva ei olekaan terve.

Hyvä nukkua on
enkelvartiohon.
Vaivu kultaisihin
onnentunnelmihin.
Nuku, rauhahan jää,
uness' onnela nää.
Nuku, rauhahan jää,
uness' onnela nää.

Martta oli perinyt molemmilta vanhemmiltaan geenivirheen. Hän saa hätäkasteen ja kauniit hautajaiset. Ajasta, jonka piti olla onnellinen, tulikin isälle ja äidille suruaika. Raskaasta aiheesta on kirjoitettu taidolla, ja vaikka lukijaa itkettää, kirjaa on kuitenkin jotenkin helppo lukea. Se on syvästi inhimillinen, ja kauniisti ja silti realistisesti pureutuu tähän asiaan, jota ei kenellekään toivoisi.

Raskaan ajan jälkeen pariskunta alkaa miettiä, onko heidän mahdollista saada vielä terve lapsi, vaikka he ovat geenivirheen kantajia. Perinnöllisyyslääkäri ei osannut antaa suoraa vastausta. Perinnöllisyystutkimuksen tulostan perusteella tulevat sikiöt voitaisiin tutkia mutaation varalta ennen kuin raskauden keskeytys olisi liian myöhäistä. Pari ei halunnut kokea samaa uudelleen, eikä toisaalta abortoida sikiötä, joka voisi yhtä hyvin olla terve kuin sairas. Alkiodiagnostiikka oli vielä kallista ja harvinaista, eikä sellaista tehty Suomessa. Pariskunta päätti käydä läpi raskaat hedelmöityshoidot saadakseen terveen lapsen. Myös taloudelliset uhraukset olivat suuria, eikä kaikki tässäkään vaiheessa mennyt käsikirjoituksen mukaan. Kirjan lopussa jää avoimeksi, onnistuuko hedelmöittyminen. Eräästä Tuomas Juntusen haastattelusta kuitenkin luin, että perheeseen odotetaan syksyvauvaa. Kirjan luettuani soisin pariskunnalle kaiken mahdollisen perheonnen. Itkuvaroitus!