perjantai 26. helmikuuta 2016

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

WSOY, 2014
Kirjaa lukiessani mietin, että mitä ihmettä osaan tästä kertoa. Kirja sukeltaa maailmaan, josta en ymmärrä hölkäsen pöläystä, nimittäin nörttien ja tietokonehakkereiden maailmaan.

Huomio, /ALLIANCE/n soturit: meitä vastaan hyökätään! Joku varasti domain-nimemme ja kaatoi sivustomme ja backup-wikin. He iskevät suoraan ytimeemme, yrittävät saada meitä hajaantumaan. Mutta meitä ei kukisteta! On aika iskeä takaisin. Peittäkää jälkenne ja pysykää cooleina ja tavataan toisella puolella...Vallas

Noa Torson herää kylmältä metallipöydältä jossain sairaalan tapaisessa miljöössä, iso arpi rinnassaan. Noa on lastensuojelun pitkäaikaisasiakas ja monen sijaiskodin kasvatti, nuorisovankilakin on tullut tutuksi. Noa ei muista, miten hän on pöydälle päätynyt. Lääkäri sanoo, että hän on ollut onnettomuudessa. Noa aavistaa, että kaikki ei ole kunnossa ja pakenee paikalta henkensä uhalla.
Toisaalla on Peter, joka päättää tutkia isänsä puuhia isän läppäriltä. Siinä samassa hänen kotiinsa murtaudutaan ja mustapukuiset miehet vievät läppärin mennessään. Peter on perustanut hakkeriyhteisö /ALLIANCE/n, jonka tarkoituksena on puolustaa heikkoja ja väärinkäytösten uhreja. Peter ja Noa, Vallas ja Rain, kohtaavat hakkeriyhteisössä, kun Peter pyytää Noalta apua. Totuus projektista, jonka uhriksi Noa on joutunut, on ihmiskokeineen karmea ja varsin uskottavasti ja todentuntuisesti kirjoitettu. Projekti etsii parannuskeinoa fiktiiviseen PEMA-sairauteen, joka tappaa nuoria. Myös Peterin veli on kuollut PEMAan, ja Peterin vanhemmat ovat osallisina projektissa.

Kirjan loppu jää odottamaan jatko-osia, ja käsittääkseni kirja onkin Persefone-trilogian aloitusosa. Moni asia jää roikkumaan ilmaan, myös Peterin ja Noan orastava rakkaustarina. Vaikka en hakkeroinnista ja koodikielestä mitään ymmärräkään, oli kirja koukuttava ensimmäiseltä sivulta lähtien. Aloitusosaa onkin verrattu Stieg Larsonin Millennium-trilogiaan, "Miehet jotka vihaavat naisia" nuorille. Tässä kirjassa pahikset ovat aikuisia ja hyvät nuoria. Ihan varmasti aion lukea myös jatko-osat.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe oli elämys sekä kirjana että elokuvana. Seuraavista kirjoista, Kuuluisat viimeiset sanat sekä tämä Arvoitus nimeltä Margo, en ole niinkään vaikuttunut. Mutta ihan mukavaa luettavaa kuitenkin.

Margo ja Quentin ovat naapureita ja ystäviä lapsuudesta asti. Ja Quentin on aina ollut rakastunut Margoon. Lapsuuden ystävyyden jälkeen nuoret kuitenkin ajautuvat eri kasteihin. Margo on suosittu, Quentin ei. Eräänä yönä Margo kuitenkin koputtaa Quentinin ikkunaan ninja-asuisena. Margon poikaystävä on pettänyt häntä, ja alkaa koko yön kestävä hurja kostoretki, joka kohdistuu sekä kolmiodraaman osapuoliin että muihinkin kostoa ansaitseviin ikätovereihin. 

Quentin on onnellinen uudesta läheisyydestä Margon kanssa, ja odottaa hartaasti että tapaa tytön taas koulussa. Ilmenee kuitenkin, että Margo on kadonnut. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Margo on omilla teillään. Hänellä on aina reissuun lähtiessään ollut tapana jättää vihjeitä, joiden perusteella hänet on mahdollista löytää. Nyt tytön vanhempien mitta on kuitenkin tullut täyteen. Margo on täysi-ikäinen, ja saa tehdä mitä huvittaa. He eivät aio enää tyttöä etsiä.

Quentin ystävineen alkaa etsiä vihjeitä Margon olinpaikasta. Vihjeet johdattavat heidät ns. paperikaupunkeihin, autioituneihin liikekeskuksiin. Lopulta Quentin on varma mistä Margon löytää, mutta aika on käymässä vähiin. Koulun päättäjäispäivänä Quentin saa vanhemmiltaan lahjaksi auton. Päättäjäiset jäävät väliin, ja neljän ystävyksen joukko lähtee hurjalle automatkalle, jossa ajetaan kilpaa ajan kanssa, tarkoituksenaan löytää Margo.

Täytyy sanoa, että johtolankojen etsiminen oli hiukan tylsää luettavaa. Kirja ei ikäänkuin edennyt mihinkään pitkään aikaan. Itse automatka oli sensijaan riemukasta seurattavaa ja täynnä hauskaa läpänheittoa ystävysten kesken. Margon löydyttyä kirja ikäänkuin taas latistui. Edellisissä kirjoissa loppu on ollut jollain lailla dramaattinen, ja samaa odotin tältä kirjalta mutta petyin hiukan. Jonkinlaista dekkariainesta kirjassa on, vaikka murhia ei tapahdukaan. Kirja on täynnä hyviä ja vähemmän hyviä tyyppejä ja mukava hypähdys nuorten maailmaan näin aikuisena lukijana.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Liza Marklund:Rautaveri

Otava 2015, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Yhdestoista toimittaja Annika Bengtsonista kertova dekkari ja sarjan lopetus. Kirja paneutuu ehkä edellisiä osia enemmän Annikan yksityiselämään. Hän elää uusperheen arkea Jimmyn ja lasten kanssa. Toimituksessa kuohuu, Kvällspressenin paperiversiota ollaan lopettamassa ja kaikkien työpaikat ovat vaakalaudalla.

Annika paneutuu poliisi Nina Hoffmanin kanssa murhaoikeudenkäyntiin. Tapaus näyttää selvältä, syytetty on tunnustanut syyllisyytensä järkyttävän raakoihin murhiin. Marklund kuvailee murhien tekotapaa kylmän asiallisesti, näkökulmasta jota poliisin on pakko käyttää tutkinnassa. Jos uhrin asemaan paneutuisi liikaa, ei varmaan tuota työtä voisi tehdä. Vaikka syytetty on tunnustanut, eivät todisteet ole kuitenkaan yksiselitteiset, ja Annika ja Nina alkavat tutkia kuka tai ketkä murhien takana oikeastaan on. 

Samalla Annika käy läpi menneisyyden painolastiaan. Suhde alkoholisoituneeseen äitiin on huono. Annikan Birgitta-sisko katoaa jäljettömiin työmatkallaan, ja murhatutkinnan ohessa Annika etsii siskoaan. Siskon aviomies on huolissaan mutta tuntuu kuitenkin salaavan jotain. Loppuhuipennuksessa murhat ja Birgitan katoaminen kietoutuvat toisiinsa, ja tietenkin Annika joutuu hengenvaaraan itsekin.

Muut toimittajat jäävät tässä sarjan viimeisessä osassa sivuosaan, enemmän käydään läpi näitä perhe-elämän kummajaisia. Isossa osassa on myös Annikan ex-mies Thomas, joka on menettänyt kätensä sieppauksen yhteydessä työmatkallaan. Thomas kipuilee eroa Annikasta ja vammaansa. Sarjan aiemmissa osissa Thomas on tuntunut olevan varsin sympaattinen, hyvä isä ja aviomies. Tässä viimeisessä osassa hänestä paljastuu pimeitä puolia ja mielestäni hän on täysin eri henkilö kuin aikaisemmissa kirjoissa. 

Epilogissa asiat Annikan elämässä näyttävät loksahtavan kohdalleen, ja hänet voi turvallisin mielin jättää jatkamaan toimittajan työtään ja perhe-elämäänsä. Thomasin tulevaisuus jää sen sijaan mietityttämään.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Martin Pistorius: Mykkä huuto - poika joka jäi oman kehonsa vangiksi

Kirja: Mykkä huuto (Martin Pistorius)
Minerva 2015 suom. Leena Mäntylä

Erilainen elämäkerta eteläafrikkailaisesta Martin-pojasta, joka eli 12-vuotiaaksi asti tavallista elämää, kävi koulua ja vietti aikaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. 12-vuotiaana Martin tuli eräänä päivänä kotiin valittaen kurkkukipua. Sen jälkeen hän ei enää palannut kouluun.

Martinin sairaus oli mysteeri lääkäreille. Vähitellen täysin terve poika menetti puhe- ja liikuntakykynsä ja vaipui kooman kaltaiseen tilaan, jossa hän ei enää reagoinut ulkosiin ärsykkeisiin.

Traagisinta tarinassa on, että viiden vuoden tajuttomuuden jälkeen Martinin mieli "heräsi", hän pystyi taas tuntemaan ja ajattelemaan. Mutta hän ei pystynyt mitenkään ilmaisemaan ympäristölleen, että oli "hereillä". Hän vietti päivänsä pienten kehitysvammaisten lasten hoitokodissa, missä huolehditiin perusasioista, kuten ravinnosta ja puhtaudesta, mutta kukaan ei ymmärtänyt että Martin kuuli ja ymmärsi ja tunsi siinä missä terveetkin ihmiset.

" Istuessani vyötettynä, kykenemättä kertomaan kenellekään, mikä minua hoitokodissa odotti,toivoin yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta: että joku katsoisi minua. Kai he silloin huomaisivat, mitä kasvoni viestittivät: Pelkoa. Tiesin, missä olin. Tiesin, mine olin menossa. Minulla oli tunteita. En ollut pelkkä aavepoika. Mutta kukaan ei katsonut."

Sitten hoitokotiin tuli hoitajaksi nuori Virna, joka alkoi hoitaa Martinin spastisia lihaksia hieronnalla ja eteerisillä öljyillä. Hän hymyili Martinille, puhui hänelle, ja oli ensimmäinen ihminen, joka tuli ajatelleeksi että Martin tuntee ja ymmärtää. Virna huolehti, että Martin pääsi testeihin, joissa hänen toiminta- ja reagointikykynsä huomattin ja hänelle alettiin järjestää kommunikointilaitetta.

Martinin elämä muuttui täysin. Hän sai käyttöönsä tietokoneen ja puheohjelman. Hän sai töitä hoitokotinsa tietokonevastaavana ja alkoi puheohjelman avulla luennoida puhevammaisten asemasta ja teknisistä apuvälineistä. Hän pääsi viettämään aikaa myös ikäistensä nuorten parissa.  Tässä vaiheessa kirjaa palataan myös kauhun vuosiin hoitokodissa. Martin joutui istumaan sidottuna tuolissaan tuntikausia pääsemättä lepäämään, koska hän ei voinut mitenkään ilmaista väsymistään ja kipujaan. Häntä pakkosyötettiin, häpäistiin monella tavalla ja käytettiin jopa seksuaalisesti hyväksi.

Myös Martinin perheellä oli vaikeaa. Isä oli se, joka jaksoi pisimmälle huolehtia hänestä ja kuljettaa hoitokodista yöksi kotiin ja takasin. Äiti uupui välillä niin että olisi halunnut Martinin jäävän kokonaan hoitokotiin. Painajaista Martinille olivat perheen lomamatkat, jolloin hänet jätettiin koko ajaksi hoitokotiin.

Tälläkin selviytymistarinalla on onnellinen loppu. Martin kohtaa sisarensa välityksellä ihanan Joannan, joka ei pelästy Martinin vammaa. Nuoret tutustuvat toisiinsa tietokoneen välityksellä ja menee aikaa, ennekuin Martin uskaltaa lentää tapaamaan Joannaa. Tarinan lopussa prinsessa ja prinssi saavat toisensa kun Martin ja Joanna vihitään avioliittoon.

"Mietin sanoja, jotka kohta sanon. Ne jäivät pysyvästi mieleeni, kun syötin niitä kommunikointilaitteeseen.

Haluan jakaa ilot ja surut kanssasi
ja olla sinulle uskollinen,
kunnes kuolema meidät erottaa. "