lauantai 28. marraskuuta 2015

Gayle Forman: Jos vielä jään

Tämän nuortenkirjan nappasin tyttäreni hyllystä, kun sairastuvan lukemiset alkoivat käydä vähiin. Hailakasta kannesta huolimatta mukaansatempaava kirja. 

Mia on 17-vuotias, lupaava nuori sellisti. Mian poikaystävä on vuotta vanhempi Adam, jonka rockbandi on juuri tekemässä läpimurron kotikaupungissaan. Mia on pyrkinyt arvostettuun musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Musiikki on yhdistänyt Mian ja Adamin, erottaako se nuoret nyt, jos tie Juilliardiin aukeaa Mialle?

Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin raskaimman kautta. Ensilumi on satanut, ja Mia lähtee vanhempiensa ja pikkuveljensä Teddyn kanssa ajelulle. Perheen auto törmää kuorma-autoon, ja pian Mia katselee tapahtumia ulkopuolisena ja näkymättömänä. Hän näkee tienposkeen sinkoutuneet vanhempansa, joita ei enää voi kukaan auttaa. Mia kuljetetaan pillit päällä tajuttomana ja vakavasti loukkaantuneena sairaalaan teho-osastolle. Pian hän ymmärtää, että hänen on tehtävä päätös, lähteekö hän tästä maailmasta vai taisteleeko vielä jatkaakseen maallista taivallustaan. Perhe on poissa pikkuveli Teddyä myöten, houkutus seurata heitä on suuri. Toisaalta taistelemaan kannustavat isoisä ja isoäiti, muut sukulaiset, paras ystävä Kim sekä rakastava Adam. 

Kirja kulkee kahdessa ajassa. Se kertoo perheen tarinaa ennen onnettomuutta, sekä Mian ja Adamin rakkaustarinaa. Välillä palataan sairaalaan teho-osastolle, missä henkilökunta taistelee pelastaakseen Mian hengen. Mia itse, fyysistä kipua tuntematta, käy omaa henkistä taistoaan. Jatkaako matkaa kivun ulottumattomiin, vai palatako maanpäälliseen taisteluun vaikeasti loukkaantuneena ja perheensä menettäneenä.  

Mitä luulette Mian päättävän? Vai onko hänellä sittenkään valtaa päättää elämänsä loppumisesta tai jatkumisesta?

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Tuija Lehtinen: Jatkoaika

Lisää Tuija Lehtistä tälle syksylle, aikasemmin lukaisin jo Välivuosi-nuortenkirjan, josta pidin. Jatkoaika-kirjassa tapaamme taas Armon aika -kirjasta tutun Monan, mutta kirjan voi hyvin lukea vaikka ei olisi ensimmäistä osaa lukenutkaan. Monan apteekkarieno Armo Partio on perustanut uuden sivuapteekin kauppakeskuksen hulinaan, eli apteekkimaailma on edelleen kirjan näyttämönä. Mona toimii sivuapteekissa farmaseuttina.  Kirjassa on myös sukutarinan aineksia, vanhapiikatäti Inka on edelleen Monan naapurina ja koiravahtina ja haluaisi hyppyyttää Monaa enemmänkin. Myös Monan sisko Henna lapsikatraineen ja uusine kaksosineen sotkee Monan kuvioita.
 Paikkakunnan kultakurkku, ikääntynyt iskelmälaulaja Lilian King on lähtenyt Amerikkaan, ja vaatinut jonkin ajan kuluttua poikansa Amin avukseen. Ami on jäänyt sille tielleen, ja Monan ja Amin edellisessä kirjassa hyvin alkanut rakkaustarina tuntuu olevan taaksejäänyttä elämää. Lilianin ja tämän nuoren aviomiehen Puppeli-koira on jäänyt Monan hoiviin. Sulhasehdokkaita toki Monan ympärillä pyörii, mutta keneen voisi luottaa jatkoa ajatellen, sinisilmäiseen lääkäri Mikaeliin vai kenties kauppakeskuksen kahvilassa notkuvaan runopoika Benjaminiin. Suhdesoppaa hämmentää myös työkaveri Lari.

Romanttinen viihdekertomus saa myös dekkarimaisia aineksia, kun Armo-enoa kohtaa onnettomuus toisensa jälkeen. Armolla on myös nuoruuden salaisuutensa, jotka tietenkin vaikuttavat tapahtumien kulkuun ja tuovat omat lonkeronsa sukutarinan vaiheisiin. 

Kirjassa on kosolti romantiikkaa mutta myös jännittäviä käänteitä, ja ihmissuhteiden koukeroissa ei aina tahdo pysyä mukana. Silti  kirja viihdytti ja oli juuri sopivaa luettavaa sairastupaan. Kaikilta osin tarina ei ihan pysynyt nipussa, ja henkilöt olivat turhankin mustavalkoisia. Silti Monaa taitaa tulla ikävä, ja olisi mukava lukea lisääkin hänen vaiheistaan.Yksi juttu jäi kyllä mietityttämään: voisiko jonkun nimi oikeasti olla Ukri Pöksyläinen?

perjantai 20. marraskuuta 2015

Marja Orkoma: Villiminttu & Vetoketju

Satakielisiskot-trilogian päätösosa. Lama puree myös Satakielilaaksoa, mutta Hennan suutarinliike Lesti ja Aurin lounasravintola Lautanen pärjäävät. Auri saa järjestettäväkseen Lautasessa myös pienimuotoisia juhlatilaisuuksia, kuten häitä ja syntymäpäiviä, joissa sattuu ja tapahtuu. Auri kehittelee myös erilaisia teemaruokailutilaisuuksia, kuten villiyrttipäivän ja luolamiesillan, jossa tarjotaan paleoruokaa. Ja tokihan naisille pitää olla myös oma teemapäivänsä. 

Mieskuviot ovat edellisten kirjojen tapaan mutkikkaita. Auria mietityttää suhde vuokraisäntään, ulkomailla asuvaan Tuomakseen, joka pitää yhteyttä harvakseltaan. Kotimaan kamarallakin olisi näyttäviä uroita tarjolla, kuten Lautaseen lähiruokaa toimittava Niko sekä häätilaisuudessa Auriin silmänsä iskenyt komea appiukko Ville. Henna tutustuu ja ihastuu itseään huomattavasti vanhempaan vakavaraiseen Erikiin, jonka aikuinen, hemmoteltu tytär hämmentää suhdesoppaa omalta osaltaan. Molemmilla nuorilla naisilla on myös omat murheensa vanhempiensa ja kotijoukkojensa suhteen. Tiivis kämppäkaveruus tuo myös omat haasteensa tyttöjen väliseen ystävyyteen.

Viihdyttävää, mukavaa ja helppoa luikemista, johon ei juuri tarvi ajatuksia uhrata. Leppoisan lukukokemuksen kruunaa onnellinen loppu, jossa prinsessat ja prinssit saavat toisensa. Sen pituinen se.

torstai 12. marraskuuta 2015

Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus

Sori vaan, se on totuus
Karisto, 2015
Senja on seiskaluokkalainen, köyhän siivooja-yksinhuoltajaäidin ainokainen. Senjan isä on teillä tietymättömillä eikä äiti halua puhua hänestä. Senja tavoittelee luokkatovereiden suosiota valehtelemalla kodistaan ja perheestään, isästä joka matkustaa paljon ja äidilläkin on hohdokas työ. Vanne kuitenkin kiristyy, kun kaverit haluaisivat vierailla Senjan luona. Senja kun on valehdellut asuinpaikkansakin hiukan todellista hohdokkaammaksi...

Sitten äiti räjäyttää pommin ja kertoo lähtevänsä joksikin aikaa Norjaan tekemään kunnon tiliä. Senja muuttaisi siksi aikaa isänisän ja isänäidin luo sinne hohdokkaammalle asuinalueelle. Senja on onnessaan, nyt hänelläkin olisi hieno koti mihin voisi kutsua kavereita. Isoäiti on mukava ja lempeä, isoisä puolestaan etäinen ja tuntuu olevan edelleen vihainen Senjan äidille siitä, että tämä ei ole halunnut isovanhempia Senjan elämään. Ensi kertaa elämässään Senja kuitenkin pääsee rahakkaamman elämän makuun.

Senjalle tulee myös tilaisuus tavata kauan kaivattu isänsä, joskin osoittautuu, että äidillä on ollut syynsä salata isän henkilöllisyys. Ja mikä onkaan totuus äidin Norjan työkeikasta? Saavatko aikuiset valehdella, mutta lapset ja nuoret eivät?

Kirja on valoisaa ja helppoa lukemista melko raskaasta aiheesta huolimatta. Tarina on kaikessa raadollisuudessaan varsin viihdyttävä nuortenkirja

Milla Ollikainen: Pirunkuru

pirunkuru
Like, 2015
Pirunkuru on Milla Ollikaisen Lappiin sijoittuvan rikostrilogian kolmas osa. Pidin kovasti aiemmista osista, Veripailakoista sekä Vesiraukasta. Pirunkurussa jatkuu trilogian aikaisemmista osista tutun Krissen tarina, mutta kirjan voi hyvin lukea myös vaikka ei olisi lukenut aiempia osia.

Krisse on muuttanut pienen Kaapon kanssa rakkauden perässä Kolariin ja saanut harjoittelupaikan paikallislehdestä. Kolarissa iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta, joka toteutuessaan kohentaisi kovasti paikkakunnan työllisyystilannetta. Kaikki eivät kuitenkaan ole kaivoshankkeesta innostuneita. Paikallislehden toimitukseen tulee nimetön kirje, ja Pirunkurusta löytyy miehen ruumis. Mies osoittautuu Heikki Alalompoloksi, jonka vaimo on lähtenyt etelään parikymmentä vuotta sitten. Yllättäen vaimo onkin Ylläksen maisemissa käymässä ruumiin löytymisen aikaan. Pian kuolee myös toinen mies, Kaapon isä. Kumpikaan kuolema ei ole luonnollinen. Liittyvätkö surmat toisiinsa ja/tai kaivoshankkeeseen, vai ovatko vaan outoa sattumaa? Ja mikä osuus Alalompolon Liisa-vaimolla on tapahtumiin?

Kirjan repliikit ovat pohjoisen murretta, mutta murteella ei kuitenkaan herkutella liikaa ja se ei ole häiritsevä tekijä vaan pikemminkin mukava mauste kirjassa. Minulla jäi kirja pariksi viikoksi kesken Oulun reissun ajaksi, ja se häiritsi hiukan lukukokemusta. Uskon, että tarina olisi tuntunut ehjemmältä jos sen olisi lukenut yhteen menoon. Juoni kantaa ja vauhti kiihtyy loppua kohden, päähenkilöksi Krissen ohi nousee tässä kirjassa vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi, jonka soisi jatkavan uraansa Ollikaisen tulevissa kirjoissa. Loppuratkaisu on hyvinkin yllättävä ja ennalta-arvaamaton. Suosittelen Ollikaisen kirjoja lämpimästi kotimaisen dekkarin ystäville!

Tuija Lehtinen: Välivuosi

Otava, 2015

Takuuvarmaa ja viihdyttävää Tuija Lehtistä nuorille ja vähän vanhemmillekin lukijoille. Kirjaa kuvaisin muutaman illan ahmaisupalaksi. Hyvä kuitenkin, jos se herättää ajatuksia erilaisuudesta ja ihmissuhteista

Simo on 15-vuotias ysiluokan päättävä nörttiyteen taipuvainen nuorimies Tikkurilasta. Simo ei saa opiskelupaikkaa ja päätyy kymppiluokalle. Samoihin aikoihin Simon ja pikkusisko Malenkan Miili-äiti ilmoittaa, että he muuttaisivat asumaan äidin uuden professori-miesystävän ökytaloon Kauniaisiin. Uusperheeseen kuuluisivat myös proffan tyttäret, pari vuotta Simoa vanhempi Lise-Marie eli Lime ja Malenkan ikäinen Tua. Pikkutytöt ovat ikionnellisia ja heistä tulee välittömästi sydänystävät. Simo ja Lime eivät ole ollenkaan innoissaan, vaan välttelevät toisiaan parhaansa mukaan. Professori sulkeutuu työhuoneeseensa, ja Miili yrittää luovia kaikkien välillä tilanteita tasoitellen.

Lime on matemaattisesti erittäin lahjakas, hän nauttii vaikeiden tehtävien ratkaisemisesta ja tieteellisistä keskusteluista. Hän on täysin kylmä muiden ihmisten tunteille, ja varsinkin Simoa hän pitää täytenä luuserina, eikä juuri noteeraa Miiliä eikä pikkutyttöjä. Limen henkilöhahmo ei ole mielestäni oikein uskottava, tuntuu että näin mustavalkoista persoonaa ei oikeasti voi olla olemassa, paitsi joissain autismin muodoissa.

Simon mielen täyttää naapurin ihana Bettina, joka kuitenkin tuntuu pitävän Simoa halinallenaan silloin kun ei parempaa seuraa ole tarjolla.

Simo pärjää mukavasti kymppiluokalla ja saa uuden kamun, väkivahvan skinheadin Monnin joka kohoaa pian pikkutyttöjen idoliksi eikä Limekään ole täysin kylmä Monnille. Simo ja Monni tutustuvat vahingossa läheisen palvelutalon mummojengiin, auttelevat heitä ja hiljalleen Simolle alkaa selvitä, mikä olisi hänen ammatillinen kutsumuksensa.

Kirjan lopussa jää moni asia avoimeksi. Jatkuuko uusperheen taru, kun Miilikään ei tunnu olevan onnellinen? Jatketaanko yhteiseloa pikkutyttöjen vuoksi, kun proffa-Arikin tuntuu vaan kaipaavan perheelle ja pienelle tyttärelleen taloudenhoitajaa, kun Limekin on irtautumassa kotoa. Simon suhteen luottamus on suuri, hän tulee luultavasti löytämään oman oksansa ja uusi rakkauskin on käden ulottuvilla.

Välivuosi on helppoa ja ihan mukavaa luettavaa.
.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

- Vai että kuolla piti? minä karjun
- Helvetin itsekäs ihminen. Miten sä voit jättää mut kahdestaan viisivuotiaan kanssa? Kenen kanssa mä vanhenen? Sano, kenen kanssa mä vanhenen!

Laura Lehtolan esikoiskirjassa ollaan raskaiden asioiden äärellä. Anna ja Aapo ovat nuori aviopari, joilla on pieni tytär Elsa. Aviopari elää tavallista lapsiperheen arkea, kunnes Anna löytää jalastaan patin, joka osoittautuu pahanlaatuiseksi kasvaimeksi.

Alkaa kamppailu yhteistä vihollista vastaan. Toivoa yritetään pitää yllä viimeiseen asti, kunnes toivoa ei enää ole. Anna kuolee tautiinsa, ja Aapo ja Elsa jäävät kahdestaan.

Kirjassa kuljetaan kahdessa ajassa. Ajassa, jossa Anna on vielä elossa, ja ajassa Annan kuoleman jälkeen. Toisessa ajassa on onnellisia väläyksiä huolettomista päivistä ennen kutsumatonta vierasta, ja sairaalanhajuista, raskasta arkea, kun mikään lääke ei sitten lopulta onnistu parantamaan Annaa. Toivo ja epätoivo vaihtelevat. Annalta joudutaan amputoimaan toinen jalka, ja lopulta taistelu todetaan hävityksi.

Toisessa ajassa Anna on poissa, ja Aapo yrittää jatkaa elämäänsä ja olla Elsalle isänä ja äitinä. Helppoa ei ole olla pienen tytön yksinhuoltajaisä. Aapo on välillä hirvittävän vihainen Annalle, joka jätti hänet yksin selviämään tytön kanssa. Siitä, että Anna ei ole jakamassa iloa ja huolta tytöstä. Saako tukan krepata, saako Elsa mennä yksin tien yli, Helmille yöksi, vaihto-oppilaaksi...

Aapo haluaisi uuden naisen elämäänsä, eikä kuitenkaan ole valmis siihen. Yritykset uusiksi ihmissuhteiksi ovat täynnä kipuilua ja hapuilua. Kunnes hiljalleen aika tekee tehtävänsä, arki alkaa loksahdella uomiinsa, Aapo löytää uuden valon elämäänsä. Antaa vihdoin Annan mennä ja levätä rauhassa, kun ei muutakaan voi.

Kirjassa puhuu myös Elsa pikkutytön äänellään. Siitä millaista on kun äiti on kuollut eikä sitä asiaa oikein lapsi tahdo ymmärtää. 

Laura Lehtola kirjoittaa raskaasta aiheesta valoa unohtamatta. Suru ja ilo ovat lähellä toisiaan, ja kirjan lopussa lukijalle jää vahva tunne siitä, että Aapo ja Elsa selviytyvät.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Outi Pakkanen: Helle

Otava, 2015

Nyt onkin monta kirjaa odottelemassa blogiin pääsyä kun olin kaksi viikkoa kuntoutumassa enkä siellä ollessani päässyt blogia päivittämään. Aloitetaan tästä Outi Pakkasen uudesta Anna Laine -dekkarista.

Anna sekä mäyräkoira Justus joutuvat vesivahingon vuoksi evakkoon Annan tuttavan sukulaistädin kaksioon outoon kerrostaloon. Kerrostalon asukkaat tulevat pian Annalle ja Justukselle tutuiksi, ja värikästä porukkaa siellä asustaakin. Erityisen tutuksi Annalle tulee 7-vuotias Eljas. Ja myöhemmin myös Eljaksen isä, leiskuvatukkainen Setä Pitkäsääri Jyri, jonka Justus johdattaa Annan elämään ja sydämeen. 

Helle hellii ja koettelee kaupunkia. Annan naapuri Wille järjestää kerrostalon pihalla perinteiset rappujuhlat, jotka päättyvät kaikkien aikojen ukkosmyrskyyn. Myrskyn jälkeisessä kaaoksessa katoaa Willen Marilyn-henkinen vaimo Reija. 

Kirja on luokiteltu dekkariosastoon, mutta mielestäni on ehkä enemmän rakkausromaani. Annan ja Jyrin rakkaustarina, jota kaikki eivät hyväksy, muodostuu kirjan kantavaksi teemaksi. Tapahtuuhan kirjassa murhakin, mutta vasta kirjan loppupuolella. Eikä syyllistäkään tarvitse kauaa etsiä. Kirjan herkullista antia ovat myös Annan kokkaukset, joihin löytyy reseptit kirjan lopusta. Ainakin uunissa kuivatettuja kirsikkatomaatteja on pakko kokeilla!